Luin juttusi ”Olipa kerran historia” (KU 12.5.), joka on polemiikki minun juttuni ”Talousliitosta poliittiseksi liitoksi” (KU 6.5.) johdosta. Juttusi synnytti minussa seuraavat ajatukset.
Iva ja sarkasmi ovat vasemmiston historiassa liiankin tuttu keskustelujen tyylilaji. Se on mahtava ase vastustajan täydelliseksi mitätöimiseksi kun se osuu. Mutta jos ei tule osumaa, on olemassa suuri vaara, että tyylilajiin turvautuja tulee saattaneeksi vain oman arvostelukykynsä kyseenalaiseksi.
Sinä rakennat kirjoituksessasi olkinuken, annat sille minun nimeni ja ryhdyt ampumaan. En tunnista kirjoituksestasi omia tarkoitusperiäni. Olenko minä kirjoittanut epäselvästi, vai oletko sinä lukenut vain omia kuvitelmiasi?
Minun juttuni tarkoitusperä oli patistaa vasemmistoa katsomaan politisoituvaa Euroopan unionia poliittisin silmin. Sinä lopetat oman juttusi huudahdukseen, että EU:sta ei voi koskaan tulla poliittista yhteisöä, jos sen tekemisten politisoiminen laiminlyödään. Näyttäisimme siis olevan samalla asialla. Miksi mekkaloit?
Historiasta meillä kuitenkin näyttää olevan erilainen käsitys. Teollisen vallankumouksen jälkeinen historia minun tulkintojeni mukaan on todellakin ollut mitä suurimmassa määrin vasemmiston edustamien arvojen voittokulkua. Sinä näet kehityksen vasemmiston kannalta paljon synkemmissä väreissä. Voimme järjestää aiheesta seminaarin, jos haluat. Tai vain kuitata asian vanhalla tutulla tarinalla:
Kaksi miestä tuijottaa puolillaan olevaa vesilasia. Sehän on melkein täysi, sanoo toinen. Minusta se on lähes tyhjä, tokaisee siihen toinen.
uutiskirje 
