Olipa terveellistä lukea SKP:n puheenjohtajan Jarmo Wahlströmin tervehdys puolueensa jäsenille – nyt 20 vuotta myöhemmin viime Viikkolehdestä. Siinä hän toivottelee kommunistit tervetulleiksi Vasemmistoliittoon ja kuvittelee, että vanhan SKP:n jäsenet löytäisivät paikkansa uudessa puolueessa. Eivätpä vain löytäneet, josta vertailevat jäsenluettelot ovat selvänä todisteena.
Näin pitkän aikarupeaman jälkeen voitaneen jo perustellusti väittää, että vanhan Suomen Kommunistisen Puolueen tappaminen oli taitamattomien ja tietämättömien politiikan tekijöiden suuri erehdys. Kommunistisen puolueen perintö oli monella tapaa arvokas, liian arvokas tuhottavaksi.
Se oli Suomen työväenliikkeen yksi suurimmista kokemus- ja teoriavarastoista, joiden ylläpitäminen Vasemmistoliiton tapaisessa järjestössä oli täysin mahdotonta. Sen on onneksi tutkija Tauno Saarela voinut ja jaksanut todistaa tehdessään uraauurtavaa työtä SKP:n historian kartoittamiseksi. Siitä ovat teokset Suomalaisen kommunismin synty (1996, 524 sivua) ja Suomalainen kommunismi ja vallankumous (2009, 840 sivua) todisteina.
Mitä olisi tapahtunut, jos olisi vaalittu demokraattisia menettelytapoja ja kysytty asiasta jäsenistön mielipidettä, toveri Jarmo Wahlström?
Tiedän, että monet tästä päätöksestä sivuutetut, johtavatkin kommunistit pitävät silloista pienen junttaporukan tekoa virheellisenä. Sen ovat tapahtumasta kuluneet pari vuosikymmentä osoittaneet.
uutiskirje 
