Jani Saxell. Vaihtoehtoinen USA. Avain 2009. 542 sivua.
Jani Saxellin uusi kirja Amerikan kuohuvasta nykyvasemmistosta osuu nostalgiahermoon. Se tuo mieleen lämpimän ailahduksen meidän 60-lukulaisesta uusvasemmistolaisuutemme ja nuorisoradikalismimme, joka tuli paljolti Amerikasta.
Teinit kuuntelivat kapinallisia bändejä ja laulajia kuten Country Joe and the Fishiä ja Bob Dylania. Mustat Pantterit, legendaarinen opiskelijaradikaalien järjestö SDS (Students for Democratic Society), jippiejohtaja Abbie Hofmann ja Herbert Marcuse sähköistivät silloin kun Leonid Brezhnevistä ja Taisto Sinisalosta ei ollut vielä haiskahdustakaan.
Luimme tuoreeltaan 1968 Norman Mailerin dokumenttikirjan Yön armeijat, joka kuvasi valtavaa karnevalistista Vietnam-mielenosoitusta Washingtonissa. Minun sukupolveni taisi tajuta vasta 1980-luvulla, miten tärkeitä olivat sen porautuvat pohdinnat uuden ja vanhan vasemmiston erosta.
Suomalainen vasemmisto oli iso juttu Amerikassa. Jo ennen ensimmäistä maailmansotaa syndikalistinen IWW tappeli barrikadeilla lakonrikkureita ja yhtiön poliiseja vastaan. Amerikansuomalaisten ”tuplajuuna” tuntemassa militantissa järjestössä oli paljon muitakin suomalaisia kuin Iitistä lähtenyt kraatari Hiski Salomaa. Suomalaisia vilisi myös Yhdysvaltojen kommunistisessa puolueessa: anekdootin mukaan siinä oli 1930-luvulla sata tuhatta jäsentä, joista 70 prosenttia oli suomalaisia, 20 prosenttia neekereitä ja 10 prosenttia FBI:n agentteja.
Historian siivet havisevat, kun Saxell tapaa IWW:n ja SDS:n nykyisiä aktivisteja.
Joku muukin kuin minä muistaa ehkä 60-luvulta Mustien pantterien johtajan H. Rap Brownin. Tämä väkivallattoman kansalaisoikeusjärjestö SNCC:n aktivisti radikalisoitui panttereihin ja joutui vankilaan osallistuttuaan tulitaisteluun ”sikojen” (eli poliisien) kanssa 1970.
Saxell päivittää hänen saagansa. Brown kääntyi vankilassa islamiin ja muuttui imaami Al-Aminiksi. Hän rakensi kotikaupunkiinsa ensimmäisen moskeijan, järjesti hyväntekeväisyystoimintaa ja veti pyhiinvaelluksia Mekkaan. Poliisit pitivät Brown-Aminia yhä silmätikkunaan. Vuonna 2000 hän joutui tulitaisteluun epäselvissä olosuhteissa ja istuu nyt elinkautista.
Saxellin opus on inspiroiva vaihtoehtokulttuurin päivitys ja mainio matkakuvaus- ja opas: miten sukelletaan selkärepputuristina radikaalipiireihin. Vaihtoehtoinen USA tallentaa rikasta toisinajattelemisen ja -tekemisen perinnettä, arjen ja paikallistason aktivismia, svengaavaa vastakulttuuria. Saxell seikkailee sosiaalifoorumissa Atlantassa, tuhotulvan hukuttamassa New Orleansissa, New Yorkin radikalismin perinteisessä pesäpaikassa Greenwich Villagessa ja San Franciscon vaihtoehtohippien luona.
Amerikka on paljon muutakin kuin punaniskoja ja sliipattuja yhtiönmiehiä. Kaikkialla on värikkäitä vaihtoehtosaarekkeita, jopa mormonien ultrakonservatiivisesta Utahista löytyy taisteleva gay-yhteisö.
USA:kin on aktivismin runsauden sarvi: anarkosurrealistisia manifesteja, pienlehtiä, itämaisten uskontojen opintopiirejä ja vapautuksen teologiaa, kampusten radikaalia filosofiaa.
Edistyksellinen politiikka merkitsee Amerikassa kampanjoita ja yhden asian toimintaryhmiä. Aktivistit välttelevät puolueiden karhunsyleilyä ja pyrkyrihissiä. Mutta kampanjoijina heillä on merkittävää vaikutusta erityisesti Demokraattiseen puolueeseen.
Irakin sota on lietsonut uuden vasemmiston vauhtiin kuten Vietnamin sota aikoinaan. Se on rekyyliä bushismin hyökkäykselle 11.9 jälkeen. Saxell toteaa, että USA.n ilmapiiri on muuttumassa selvästi edistyksellisemmäksi.
Amerikkalaiseen kurjistumiseen törmää joka askeleella. Aktivisti varoittaa menemästä puistoon, koska siellä törmää mielenterveydeltään järkkyneisiin, väkivaltaisiin kodittomiin. Niinpä vapaaehtoisapu kukoistaa. Kirkot ja vasemmistolaiset yrittävät pitää huolta heitteille jätetyistä. Solidaarisuus on aitoa, ei valtionavun tahkoamista. Kirja on vakuuttava puheenvuoro sosiaalivaltion puolesta.
Kirjassa kerrotaan marttyyreista, kuten International Solidarity Movementin Rachel Carriesta. Hän vastusti Gazassa siviilitalojen tuhoamista ja niin sotilaat ajoivat hänen ylitseen Carterpillarin military-versiolla. Billy Bragg teki hänestä Bob Dylanin viestiä jatkavan laulun The Lonesome Death of Hattie Carrol (2006).
Haastatteluissa puhuvat syvällisiä tunnetut kirjailijat Junot Diaz, Jonathan Lethem, Jayne Anne Phillips ja Natan Englander. Kirjasta näkyy, että Amerikasta näitä globaalisti vastuullisia ja eettisesti rohkeita ja syvällisiä kirjailijoita vasta löytyykin. Itse totesin haastatellessani 1993 San Franciscossa Language Schoolin kirjailijoita, että kukaan ei kanna ja tunnusta imperialismin ja kolonialismin taakkaa ja syyllisyyttä niin rehellisesti ja vilpittömästi kuin nykyamerikkalaiset kirjailijat – paitsi ehkä saksalaiset.
Vapaa vasemmistolainen Saxell nousee vastustamaan ”primitiivistä fundamentalistista Amerikan-vastaisuutta”.
Hän valittaa:
”Rauhanliike saa itsensä tarvittavaan vimmaan vain silloin, kun tuomittavana ovat Yhdysvaltain ja Israelin rikokset”.
Saxell äimistelee ”punaruskeita”, jotka parjaavat Venäjä-kriittisyyttä ja selittävät Kiinan ja Valko-Venäjän parhain päin. Suomalaisen vasemmiston pitäisi hänen mielestään vapautua vanhentuneista klišeistä, nousta rämettyneistä juoksuhaudoista ja päivittää ajattelunsa 2000-luvulle.
1970-luku tuntuukin palanneen, kun vasemmistoa vedättävät tekopyhät sudenpennut ja kiilusilmäiset änkyrät, jotka ovat jämähtäneet suorastaan neanderthalilaiseen riidanhaastamiseen. Nämä vasemmistodiktaattorien junttamiehet ja deamgogiset nettiterroristit löyhähtävät jo historian roskatunkiolle kipatulta jesuiittamoraalilta.
Kirja tekee myös surulliseksi – me hukkasimme 60-luvulla Suomessa vapaamielisen uusvasemmiston mahdollisuudet. Tuntuu siltä, että edellytykset kestävälle kehitykselle voi antaa vain eettisen vasemmiston käsite. Tämä Claes Anderssonin aikoinaan esittämä köyhien evankeliumi voisi palauttaa uskottavuuden valtapeleihin eksyneelle vasemmistolle.
Vaihtoehtoinen USA näyttää painokkaasti, miten ihmisyyden ja valistuksen arvot vapaus, tasa-arvo ja veljeys (sisaruutta unohtamatta) puhaltavat vasemmistoon uuden elävän hengen.
Kirjoittaja on suomentaja ja Suomen Penin entinen puheenjohtaja. Häneltä on ilmestynyt esseekirja Venäjästä Varastettua ilmaa (Savukeidas 2008).
Jani Saxellin haastattelu on julkaistu Viikkolehdessä 25.9.2009.
uutiskirje 