”Ilman vallankumouksellista teoriaa ei voi olla vallankumouksellista liikettäkään”, sanoi Lenin.
Vasemmiston historiallisen alennustilan syitä pohdittaessa ei ole syytä pitäytyä teknisissä selityksissä. Tällaisiin kuuluu esimerkiksi ajatus siitä, että organisaatiossa on nyt ”tsempattava”. On löydettävä hyviä ehdokkaita ja muutenkin tehostettava toimintaa.
Varmasti näinkin on, mutta toki ensisijaista on asettaa kysymys siitä, mikä tekee organisaation tehokkaaksi ja taisteluhenkiseksi sekä nostaa mukaan toimintaan sitoutuneita ihmisiä.
Jari Sarasvuon sijasta hakisin siis näkökulmaa vaikkapa Engelsin määrittelystä koskien työväenliikkeen kamppailuja. Engelsin mukaanhan taistelut jakautuvat kolmeen tyyppiin: poliittiseen, taloudelliseen ja teoreettiseen.
Jos halutaan ”tsempata”, niin ehkä tsempattavaa löytyisi ennen kaikkea teoreettisen kamppailun puolelta. Vasemmiston olisi kyettävä asettamaan oma yhteiskuntateoriansa ja talousteoriansa oikeistoa vastaan.
Eikä teorialla tarkoiteta tässä vain sitä, että selitetään sitä, mitä on jo tapahtunut, kuten uusliberalismin kritiikeissä on tapana. Teorialla pitää kyetä ennakoimaan tulevaisuutta ja avaamaan edistystä.
Teoreettisen kamppailun kääntöpuolena on vasemmiston itsensä muuttaminen debatoivaksi – mikä on eri asia kuin riitelevä, sillä sitähän vasemmisto jo on. Debatilla on lisäksi oltava elävä yhteys työväen materiaalisiin tarpeisiin ja haluihin, jotka elävöittävät debatin, ohjaavat sen painopisteitä ja todistavat sen pätevyydestä tai pätemättömyydestä.
Kuten blogi Strategian tehdas (http://strategiantehdas.blogspot.com) kirjoittaa, vasemmiston olisi nyt kuunneltava, mitä työtä tekevät ihmiset, opiskelijat ja työttömät kertovat tarpeistaan oman elämänsä keskeltä (mikä ei tarkoita niinkään toritelttaa kuin asuinalueita, kampuksia ja työpaikkoja).
Työväentutkimuksellisella tehtävällä terästetty Vasemmistonuorten kampanja pomojen ilmiantamiseksi on nokkelasti toteutettu avaus tällä suunnalla. Vasta työväen materiaaliseen todellisuuteen elävästi kytkeytyvä sisäinen debatti voi karaista teoreettiset aseet porvariston ideologisen ylivallan murtamiseksi.
Teoreettisella keskustelulla on myös taipumus tuoda toimintaan kestävyyttä ja koherenttiutta. Teorian syklithän kestävät vuosisatoja, ja argumentaatiossa on pyrittävä loogisiin kokonaisuuksiin. Teoria ei tarkoita ”mutua” tai pelkkiä arvositoumuksia.
Pahoin pelkään, että itse vasemmisto on pian pelkkä teoreettinen kysymys, ellei se kykene luomaan uutta vasemmistolaista teoriaa, joka vastaa työväen luokkakokemuksiin.
Kuten tunnettua, eräs toinen Leninin argumentti sisältää ajatuksen siitä, että luokkatietoisuus on vietävä työväelle ”ulkopuolelta” puolueessa toimivan edistyksellisen sivistyneistön toimesta. Tänään asia näyttäisi olevan päinvastoin. Luokkatietoisuus on tuotava puolueeseen työväen toimesta.