Viikkolehdessä (9.10) Ruurik Holm haikaili yhteiskuntaa, jossa ei olisi palkkatyötä. No, onhan näitä hauska pohdiskella. Onpa hyvinkin – minäkin joskus nuorempana lueskelin filosofian alkeita, idealismia ja materialismia.
Mitäpä olen oppinut? Snobitietoutta kohtalaisen määrän, mutta en niillä tiedoilla oikeasti mitään ole tehnyt.
Niinpä olikin samassa lehdessä toisenlaista tekstiä Emilia Kukkalalta. Hän kehottaa keskittymään arkielämän merkittäviin asioihin. Niihin, joiden kanssa joudumme painiskelemaan päivittäin. Sitähän suurin osa ihmiskunnasta joutuu todella tekemään. Vain hyväosaiset ehtivät pohdiskelemaan teorioita ja ideologioita.
Minä olen duunari, mutta nyt elämäntilanteeni on sikäli hyvä, että ehdin pohtia kaikenlaista. Ja kuten näkyy, myös kirjoittelemaan. Lapset ovat maailmalla, velat voiton puolella ja terveyttäkin kohtuullisesti.
Poliittiseen liikkeeseen aktivoiduin 80-luvulla. Valintani oli SKDL. Sattumaakin valinnassani oli, mutta aika pian huomasin sen sopivan itselleni parhaiten. Demarien politiikka ei ollut vakuuttavaa. Ei vieläkään. Mutta silloin olisin voinut valita myös DeVa:n. Taistolaisiksikin heitä sanottiin.
Heidän sanomansa tuntui ensin oikealta, mutta koin siinä ristiriitaisuuksia. Koko ajan vakuutettiin työväenluokan kurjistuvan. Kuitenkin porukka osteli kalliita autoja, rakensi omakotitaloja, hankki kesämökkejä ja teki ulkomaanmatkoja. Velaksi, mutta veloista selvittiin. Ei kaikki, mutta enemmistö.
Minunkin elintasoni nousi silloin. Tein palkkatyötä ja palkallani hankin elintasoa. Enkä muuta pyytänytkään. Uskon valtaosan ihmisistä tyytyvän samaan. Jos on työtä ja toimeentuloa, niin sillä jo pärjää melkoisesti.
Filosofiset pohdiskelut, tarpeettomankin tiedon opiskelut, ovat sitten se bonus, jota voi itselleen määritellä.
Koko tällä jutulla yritän sanoa sitä, että Ruurik Holmin tapaisia ajattelijoita tarvitaan esittämään vaihtoehtoisia malleja ihmiskunnan infrastruktuuriin ja Emilia Kukkalan tapaiset pudottamaan edellä mainitut ajattelijat välillä maan pinnalle ottamaan uutta lähtöä.