Olemme paheksuneet teollisuusmaissa toimivia jättiyrityksiä, jotka ovat siirtäneet tuotantonsa orjatyöksi matalapalkkamaihin.
Useimmista, kuten Nikestä, on tullut pelkkiä treidausyhtiöitä, joilla ei ole yhtään omaa tehdasta. Nike ostaa tuotannon kiinalaisilta alihankkijoilta alihintaan ja kertoo ostoksensa kymmenellä tai jopa sadalla myydessään tavarat kehittyneissä teollisuusmaissa brändituotteina ylihintaan.
Ennen toimintaa nimitettiin kolonialismiksi, nyt sitä nimitetään ”arvoketjun innovatiiviseksi jalostamiseksi”. Osakkeenomistajat rikastuvat ja kuluttajat saavat ylihintaisia merkkituotteita.
Vapaan markkinatalouden puutarhaan on kuitenkin huomaamatta luikerrellut uusi myrkkykäärme, johon ei juuri ole kiinnitetty huomiota – maailmanlaajuiset vähittäiskauppaketjut. Niistä suurin ja pelottavin on vielä Euroopassa toistaiseksi tuntematon Wal-Mart.
Suomessa Kesko ja SOK hallitsevat markkinoista jo 75 prosenttia ja niiden mahdista moni pienyrittäjä on saanut karvaita kokemuksia. Mainostoimistotkin ovat helisemässä merkkituotteittensa kanssa, kun ketjut ovat tuoneet ulkomaisen kilpailun pakottamina omat halpamerkkinsä kuten Pirkka ja Rainbow.
Suomalaiselle pienyrittäjille kehitys on ollut katastrofaalista. Niiden markkinat ovat pääosin kotimaassa ja paikallisia. Kotimarkkinatuotannon osuus kokonaistuotannosta oli vielä 1980-luvun puolivälissä 55 prosenttia, mutta vuonna 2007 enää seitsemän prosenttia. Isot monikansalliset yritykset ovat syöneet pienyritysten markkinaosuuden.
Vaikka Keskon ja SOK:n markkinaosuus on huomattavasti suurempi kuin maailman suurimman yhtiön Wal-Martin, ovat ne kääpiöitä sen rinnalla. Mikä tekee isoimmasta vaarallisen? Sen toimintalogiikkahan kuulostaa suorastaan kuluttajaystävälliseltä verrattuna muihin monikansallisiin tavaratuottajiin. Pyrkimyksenä on ostaa tavarat mahdollisimman halvalla ja myös myydä mahdollisimman halvalla.
Tällä bisnesidealla voi tehdä rahaa vain, jos volyymit ovat tarpeeksi suuria ja logistiikka kunnossa. Yhtiön perustaja Sam Walton kruunattiin jo vuonna 1985 Yhdysvaltojen rikkaimmaksi mieheksi. Tänään hänen perikuntansa, joka omistaa 39 prosenttia yhtiöstä, on kaksin verroin Bill Gatesin perhettä rikkaampi.
Tietotekniikka ja logistiikka ovat rikastumisen avainasiat. Ja sen Wal-Mart osaa. Se on satsannut tietotekniikkaan, joka on mahdollistanut ohuen hallinnon ja korkean tuottavuuden. Se on rakentanut oman maailmanlaajuisen satelliittijärjestelmän, jolla sisäiset palaverit voidaan hoitaa virtuaalisesti, maailmanlaajuista tavaraliikennettä voidaan seurata 15 minuutin tarkkuudella, ja vahtia yksittäisen kassapäätteen ääressä työskentelevän työntekijän jokaista työsuoritusta lähes reaaliajassa.
Wal-Martilla on yli 5 000 tavarataloa eri puolilla maapalloa, joista 80 prosenttia on Yhdysvalloissa. Se toimii nykyisin 16 maassa. Yhtiö on laajentunut viime vuosina kiivaimmin Etelä-Amerikassa ja Kiinassa. Yhtiöllä on 30 000 tavarantoimittajaa, joita se käsittelee rautaisin ottein.
Yhtiöllä on yli puolitoista miljoonaa työntekijää eri puolilla maapalloa. Se on suurin yksityinen työnantaja Meksikossa, Kanadassa ja Yhdysvalloissa. Wal-Martin kyltymätön myyntikone kuljettaa vuodessa 23 000 konttia Tyynen valtameren yli. Se vastaa yli sataa jättikokoista konttilaivaa.
Yhtiön toimintaidea oli halvat hinnat, joten tavaroiden tuotanto tehdään matalapalkkamaissa. Wal-Mart on käytännössä valtava teollisuusyritys, koska sillä on Kiinassa 400 koordinaattoria, jotka hoitavat kiinalaisten halpapajojen kilpailuttamisen. Ne pakottavat jopa alihankkijoita avaamaan kirjanpitonsa, jotta Wal-Mart saisi painettua hinnat haluamalleen tasolle.
Tässä piilee suuryrityksen vaarallisuus. Koska se on jo saanut vähittäiskaupan alalla niin suuren hegemonian, se pystyy kilpailuttamaan sekä kiinalaiset tuottajat että amerikkalaiset vähittäiskaupat henkihieveriin kaikkialla maailmassa. Wal-Mart on pakottanut muutkin amerikkalaiset tuottajat siirtämään tuotantonsa halpatuotantomaihin ja fuusioitumaan, jotta ne pystyisivät toimittamaan riittävän suuria tavaramääriä.
Niinhän Nokiakin kilpailutti 1990-luvulla suomalaiset alihankkijansa pois Suomesta. Joka vuosi tuottavuutta piti nostaa 10 prosenttia, jotta ”yhteistyö” Nokian kanssa jatkuisi. Kun esimerkiksi kännykän kuoria valmistava Eimo ei enää pystynyt hintaa alentamaan, Nokia hankki sille ulkomaisen ostajan.
Toinen syy, joka tekee Wal-Martin vaaralliseksi, on sen työntekijöihinsä harjoittama politiikka. Halvalla voidaan myydä vain, jos työntekijöiden palkat ovat tarpeeksi ”halpoja”. Palkkakulut eivät saa ylittää 15 prosenttia kokonaismyynnistä. Siksi sillä pitää olla 2–3 -kertainen liikevaihto perinteisiin kauppoihin nähden.
Myyjän palkka on käytännössä USA:n minimipalkka (noin 9 dollaria) ja Wal-Martilla 32 tunnin viikkoa pidetään kokoaikaisena. Siellä palkat ovat keskimäärin 31 prosenttia muiden suurten vähittäiskauppaketjujen palkkoja pienemmät.
Työntekijöistä on tullut työssäkäyviä köyhiä. He joutuvat muiden veronmaksajien harteille ja ovat pakotettuja turvautumaan julkisiin tukiohjelmiin, kuten ruokakupongit, Medicare ja tuettu asuminen. Amerikkalaiset joutuvat vuodessa subventoimaan jokaista Wal-Martin työntekijää 2 103 dollarilla työntekijää kohden. Se on yhteensä kolmella miljardilla vuodessa.
Vain seitsemän prosenttia yrityksen työntekijöistä yrittää elättää perhettä tai lapsia yhdellä palkalla. Muiden on pakko turvautua puolison palkkaan tai tehdä samanaikaisesti useampaa työtä. USA:ssa minimipalkan reaaliarvo on laskenut 30 vuodessa 35 prosenttia.
Yhdysvalloissakin vuonna 1960 vähittäiskaupan työntekijät saivat palkkaa yli puolet siitä mitä teollisuuden autotyöntekijät saivat – nyt ne ovat romahtaneet kolmannekseen siitä.
Suurin kuolemansynti Wal-Martissa on, jos työntekijä liittyy ay-liikkeeseen. Se merkitsee automaattisesti potkuja, joka kuitenkin annetaan jonkun tekaistun syyn perusteella.
Alempien johtajien tehtävänä on vahtia, ettei palkkakustannusten osuus liikevaihdosta pääse nousemaan. Seurauksena on kaupan krooninen alimiehitys. Työntekijän selkänahasta revitty tuottavuuslisä kasvattaa osakkeenomistajien voittoja.
Pääasiallisin tuottavuuden lisäys on saatu kuitenkin tietotekniikalla. McKinsey -konsulttiyhtiö osoitti tutkimuksissaan, että 25 prosenttia Yhdysvaltojen talouden tuottavuuden noususta vuosina 1995–99 johtui Wal-Martista.
Liikkeenjohdon teoreetikot väittävät, että tietotekniikka ”valjastaa demokratian” jättimäisten yritysten sisälle mahdollistamalla suurtuotantoedun ja paikallisen kontrollin yhdistämisen, eli ”näkymättömän käden” ohjauksen. Näistäkin asioista kerrotaan erinomaisessa Nelson Lichtensteinin toimittamassa kirjassa Wal-Mart – globalisaation kova ydin.
Työläisten ja toimihenkilöiden määrä Yhdysvalloissa on vähentynyt puoleen vuodesta 1970. Yhdysvaltoihin ei ole 2000-luvulla syntynyt yhtä ainoaa työpaikkaa, vaikka se on ollut Kiinan ohella ainut markkina-alue, jossa on ollut talouskasvua.
Wal-Martin tekee vaaralliseksi se, että se pakottaa työntekijät, kilpailijansa ja koko tavaratuotannon kilpajuoksuun ”pohjalle”. Niin sanotuissa kehittyneissä maissa työttömyys ja toivottomuus lisääntyvät. Tuottavuushyödyt menevät harvoille rikkaille osakkeenomistajille, eikä enää ostovoimaksi markkinoille.
Seurauksena maailman BKT:n (kaikki tavaroiden ja palveluiden tuotanto) on jymähtänyt nollasummamarkkinoiksi. Pysähtyneillä markkinoilla tuottavuuden lisäys tavara- ja palvelutuotannossa ei enää lisää uusia työpaikkoja.
Kirjoittaja on tietokirjailija.
uutiskirje 
