Jos on tarpeeksi rikas Suomessa, saa takuuvarmasti mielipiteilleen mediatilaa, kuten Björn Wahlroos sai Hesarista kaksi kokosivua uusliberalistisille näkemyksilleen sunnuntaina 12. helmikuuta Hänelle luonnollisesti kuuluu ”vapaassa maassa” oikeus mielipiteisiinsä, olivatpa ne kuinka vääriä tai heppoisia tahansa.
n
Hieman tukiopetusta Wahlroosille. Hän kehui haastattelussa, että ”Kapitalismi on järjestelmä, jossa kauppa on mahdollisimman vapaata ja jossa kuluttajien mieltymykset toisaalta ja tuottajien kekseliäisyys määräävät lopputuleman”.
Kuten Wahlroos jutussa todisti, ”1970-luvulla myös taloustiede muuttui”. (Keynesläisyys muuttui monetaristiseksi eli uusliberalistiseksi ”kannustustaloustieteeksi”). Sen seurauksena koko maailman bruttokansantuote (BKT) kymmenvuotisjaksoilla tarkasteltuna hiipui (päinvastoin kuin taloustieteilijät ja Wahlroos uskottelivat) noin yhden prosentin tuntumaan sekä 1980-luvulla että 1990-luvulla. 1960-luvulla kasvu oli vielä 4 prosenttia ja 1970-luvulla 2 prosenttia.
2000-luvulla kasvu keinotekoisesti nousi kahteen prosenttiin vain valtavalla velkaantumisella ja velaksi kuluttamisella, kun pankinjohtajat väkisin ja vastuuttomasti tyrkyttivät lainoja jopa täysin luottokelvottomille henkilöille ja valtioille. Nyt kaikki teollisuusmaat ovat yli kolme kertaa BKT:nsa verran veloissa ja elvytykseen ei ole varaa.
Jos tätä velaksi kuluttamista ei olisi tapahtunut 2000-luvulla, maailman BKT:n kasvu olisi kahden prosentin kasvun sijasta ollut miinusmerkkinen.
Nyt Wahlroosin mainostama vapaa kapitalismi on teknologian avulla vienyt teollisuustyöpaikat (keskituntiansiot 25 euroa/tunti) Kiinaan ja tilalle ovat tulleet epätyypilliset palvelualojen työpaikat (keskituntiansio alle 10 euroa/tunti ja viikkotyötunnit alle 30), joilla ei enää elä. Näitä Wahlroos suosittelee nuorille.
Wahlroosilta on tässä syrjäytymiskeskustelussa ja kadulle heittämiensä Nordean ja Ifin työntekijöiden kohdalla unohtunut myös pankin tuottavuuden kasvun kääntöpuoli. Hän varmaan osaa loistavien kansantalouden opintojensa pohjalta selittää, kuinka pysähtyneillä markkinoilla tuottavuuden lisäys (Suomessa keskimäärin noin 3 prosenttia vuodessa 20 viime vuoden aikana), lisää kaivattuja uusia työpaikkoja?
n
Todelliseksi farisealaiseksi Wahlroos heittäytyy todetessaan, että ”vapaan ja menestyksellisen yhteiskunnan keskeinen ominaisuus on se, hänen omanvoitontavoittelunsa muodostuu kaikkien hyväksi”.
Funktionaalisessa tulonjaossa ei kuitenkaan ole näin käynyt. Palkansaajien osuus on pienentynyt parinkymmenen vuoden aikana 55 prosentista 45 prosenttiin. Yritysvoitot ja pääomatulot ovat kasvattaneet osuuttaan vastaavasti.
Wahlroos on vuosikausia pauhannut kireän verotuksen turmiollisuudesta koska se tuhoaa yrittäjyyden. Suomessa kokonaisveroaste on 2000-luvulla vähentynyt 48 prosentista 42 prosenttiin. Progressiivisen veron osuus kerätyistä tuloveroista oli vuonna 1988 peräti 45 prosenttia. Nyt hädin tuskin 20.
Jos tarkastelun kohteeksi otetaan kaikki työnantajien maksamat palkkaperusteiset työnantajamaksut (sotu-, eläke- ym. maksut) progressiivisen tuloveron osuus on enää seitsemän prosenttia! Erityisesti on kevennetty pääomatuloja, yritysverotusta ja työnantajamaksuja.
2000-luvulla yritysten taseet ovat kohentuneet tuntuvasti.
Kuluneiden 10 vuoden aikana veronalaisia osinkotuloja on Suomessa jaettu luonnollisille henkilöille 32,4 miljardia euroa ja veronalaisia luovutus- eli myyntivoittoja osin samoille henkilöille 28,5 miljardia. Lisäksi yritysjohtajille on maksettu nelisen miljardia euroa ”työsuhdeoptioina”. Näistä namusista ovat päässeet nauttimaan vain noin 10 000 rikkainta suomalaista.
Jos poliitikot olisivat ulosmitanneet veroina ja muina maksuina tuotannon kasvun suhteessa, valtion budjetin pitäisi olla nykyisen 50 miljardin euron sijasta 70 miljardia.
n
Nykyisestä finanssikriisistä Wahlroos totesi ammattimiehen varmuudella alkuvuodesta 2009, ettei taloustaantumasta tule pitkäaikaista. Wahlroos arveli tuolloin tammikuussa, että Yhdysvaltain taloudesta saadaan jo tänä keväänä myönteisen kehityksen merkkejä.
Myöhemmin Yleisradion viestintäseminaarissa puhunut Wahlroos sanoi olevansa edelleen samaa mieltä. ”Taloudellisesti on itse asiassa erittäin vaikea keksiä malli tai looginen selitys, miksi tällainen laskusuhdannekriisi voisi jatkua erityisen pitkään. Me elämme markkinataloudessa, joka korjaa itsensä aika nopeasti. Saatte nähdä, että näin käy tälläkin kertaa”, hehkutti Wahlroos.
n
Yhdestä asiasta Wahlroos on hiirenhiljaa. Maailmanlaajuisesti pankkien taseissa muhii paljon suurempi ”pommi” kuin valtionveloissa. Yksikään talousprofessori, taloudellinen tutkimuslaitos, Suomen Pankin ekonomisti eikä taloustoimittaja ole uskaltanut ottaa julkisuudessa ongelmaa esille.
Virtuaalirahan suuruus on järkyttävän suuri. Der Spiegelin (50/2011) ja Järjestelypankki BIS:n tilastojen mukaan se on lähes 700 biljoonan dollarin suuruusluokkaa. Jos sitä verrataan reaalimaailmaan eli koko maailman BKT:hen, joka on nyt 70 biljoonaa dollaria, kuvitteellisen rahan määrä on kymmenen kertaa suurempi.
Tämä on sen suuruusluokan ongelma ja niin vakava, että Wahlroos, kaikki talousprofessorit ja pankinjohtajat ovat kollektiivisesti vaienneet siitä.
Wahlroos varmaan osaa selittää, mistä löytyy ”hyvä haltija” joka taikasauvallaan hävittäisi ongelmajohdannaiset pankkien taseista. Jos niiden 700 biljoonasta dollarista (Amerikan triljoonaa) pitäisi hävittää arvonalennuksina 60–90 prosenttia, eivät EU:n ja IMF:n muutaman sadan miljardin euron apupaketit riitä alkuunkaan kun tarvittaisiin satoja biljoonia. Islannin pankkien konkurssissa hävisi velkapapereiden arvosta 94 prosenttia.
Tämän johdosta pankkimaailmalla ei ole mitään mahdollisuuksia selvitä ilman rysähdystä, jossa myös pankin osakkeenomistajat joutuvat ottamaan omistajavastuuta.
Amerikkalainen tutkimuslaitos Grail Research laski syyskuussa 2009, että veronmaksajien rahoja oli heitetty 20 biljoonaa dollaria (Amerikan triljoonaa) pankkien ja yritysten pääomittamiseen ja elvytykseen. Sen jälkeen seuraavan kolmen vuoden aikana on törsätty turhaan ehkä 2–3 kertaa sama summa (kukaan ei tiedä tarkkaan) – siis lähes lähes koko maailman BKT:n verran.
n
Wahlroos on talouslehtien lemmikki. Talouselämä-lehti otsikoi: Ylivertainen Björn Wahlroos. Kauppalehti laittoi vielä paremmaksi ja valitsi hänet ”Vuoden mieheksi” vuonna 2000. Toimittaja hehkutti haastateltavaa: ”Wahlroosissa yhdistyvät äly, tyylitaju ja röyhkeys. Taistolaisuudesta parannuksen tehnyt mies, joka kymmenessä vuodessa teki miljardin omaisuuden, tavoitteellinen mies – Honey Bear – Finnish style”.
Älykkyys on vaikea asia. On todettu, että monet huippurikolliset ja pankkirosvot ovat älykkyysosamäärältään huippua. Myös Hitlerin kenraalikunnalla oli korkeat älykkyysosamäärät. He pystyivät tehtävissään huippusuorituksiin.
Kummallista vain on, että älykkyydestään huolimatta en ole huomannut edes taloustoimittajien käyttävän Wahlroosista määritelmää: ”Wise – Finnish style”.
Kirjoittaja on tietokirjailija.