Työmarkkinakeskusjärjestöt hyväksyivät 22. maaliskuuta työurasopimuksen, jonka ne katsovat auttavan työurien pidentämisessä. Sopimuksen hyväksyminen palkansaajakeskusjärjestöjen hallinnoissa näytti lopulta menneen melko helposti. SAK:n hallituksessakin vain SEL:n puheenjohtaja Veli-Matti Kuntonen jätti eriävän mielipiteen sopimuksen hyväksymisestä.
Julkisuuteen välittyi kuva, että sopimukseen pääsemistä pidettiin jokseenkin välttämättömänä, mutta mistä tällainen välttämättömyys esimerkiksi SAK:lle syntyi? Tiettävästi maan hallituskaan, kovasta painostuksestaan huolimatta, ei esittänyt missään vaiheessa heikennyslistoja, mihin se tarttuisi, jollei sopimusta saataisi kasaan.
Vaikka työurien kehittyminen on tietenkin tärkeä asia, ei se niin pyhä asia saisi olla, että sen nimissä ollaan valmiita lisäämään työttömien turvattomuutta ja työttömyysturvajärjestelmän monimutkaisuutta tai tekemään kyseenalaisia leikkauksia eläketurvaan, jos itse pääasian osalta ei edistytä.
Vaarana on palkattomien ”työharjoittelu-markkinoiden” voimakas laajentuminen.
Esitän seuraavassa joitakin kriittisiä kommentteja lähinnä työttömyysturvaa koskeviin muutoksiin, joita työurasopimuksen teon jälkeen on jopa SAK:n toimesta markkinoitu parannuksina tai ”rakenteellisina muutoksina” työttömyysturvaan.
Ensiksi kuitenkin muistutus: lomakorvausten jaksottamisen poistaminen ei liity millään tavoin työurasopimukseen. Tästä merkittävästä parannuksesta työttömyysturvaan sovittiin jo ns. raamiratkaisussa marraskuussa. Tämä siksi, että asiasta on liikkunut myös harhaanjohtavaa tietoa.
Työttömyysturvan enimmäiskeston lyhentäminen 500 päivästä 400 päivään tai 300 päivään ei ole pieni asia. Enimmäiskeston lyhentämistä tai keston sitomista työssäolovuosien määrään on vastustettu hyvin tiukasti viimeisten vuosikymmenien aikana. Nyt avattiin pää keston lyhentämiselle. Enimmäiskesto on 400 päivää, jos henkilön työhistorian pituus on alle 3 vuotta.
Hyväksyttiinkö tässä samalla ajatus, että työttömien turvattomuuden lisääminen lyhentää työttömyyttä? Itse uskon edelleen, että turvattomuuden kasvu vaikeuttaa monien kohdalla työelämään palaamista ja lisää vaaraa syrjäytymiseen.
Kestoa lyhennetään lisäksi 100 päivällä, jos katsotaan, että henkilö hänestä johtuvista syistä ei ole ollut 40 päivää työllistymissuunnitelman mukaisessa aktiivitoimenpiteessä 250 ensimmäisen työttömyyspäivän aikana.
Kun ongelmana on, että työvoimahallinto ei pysty tarjoamaan työttömyyden pitkittyessä tukitoimenpiteitä, joilla tehokkaasti voitaisiin auttaa uudelleen työllistymistä, käännetään tämä ongelma työurasopimuksessa tavallaan henkilön haluttomuudeksi parantaa työllistymisedellytyksiään.
Samalla voimistetaan pakotteita ottaa vastaan toimenpiteitä, joiden arvo työllistymisen kannalta voi olla hyvin kyseenalainen. Vaarana on palkattomien ”työharjoittelumarkkinoiden” voimakas laajentuminen. Oman näkemyksen esiintuominen kaavailuista toimenpiteistä voisi jatkossa aiheuttaa paitsi nykylain mukaisen kahden kuukauden rangaistuskarenssiajan, myös työttömyysturvan keston leikkautumisen 100 päivällä.
Edellä kuvattu keston leikkaus on lisäksi työttömyysturvan toimeenpanon kannalta täysin susi.
Mitä seuraa, jos toimenpide ei kestäkään 40 päivää tai jos 40 päivää tulevat täyteen vasta 250 päivän täytyttyä tai jos henkilö sairastuu kesken toimenpiteen tai jos henkilön löytämää järkevää koulutusta ei olekaan kirjattu työllistymissuunnitelmaan tai jos sovitun toimenpiteen pääsee aloittamaan vasta 250 päivän täytyttyä ja niin edelleen.
Todellinen ongelma työttömyyspäivärahaoikeuden ja työllistymistä edistävien toimenpiteiden välillä on, että monen kohdalla toimenpiteen, esimerkiksi koulutuksen loppuun vieminen tulee mahdottomaksi sen vuoksi, että päivärahan enimmäisaika täyttyy ennen koulutuksen päättymistä. Olisi toivonut, että tämä vuoden 2010 alussa synnytetty ongelma olisi pyritty poistamaan sen sijaan, että sitä edelleen pahennettiin kestoa koskevilla leikkauksilla. Päivärahaoikeuden tulisi jatkua koulutuksen loppumiseen asti, vaikka enimmäisaika (toivon mukaan 500 päivää) täyttyisi sitä ennen.
Mielestäni ammattiyhdistysliikkeen tulisi tehdä vielä kaikkensa, jotta ainakin ns. aktiivisuusperustein tapahtuvan keston leikkaamisen toimeenpano peruttaisiin.
Ikääntyneempien työttömien lisäpäiväoikeudelle pääsemisen edelleen vaikeuttaminen nostamalla sen ikäraja 61 vuoteen 1954 tai sen jälkeen syntyneillä, on omiaan lisäämään turvattomuutta. Työnantajien irtisanomisten kohdistamista ikääntyneempiin työntekijöihin se tuskin myöskään vähentää. Todellisuudessa irtisanomisten kohdistuminen heihin voi jopa lisääntyä, koska työnantajien on tämän jälkeen taas helpompi välttyä ns. omavastuumaksuista, jotka liittyvät siihen, että henkilö irtisanomisen jälkeen siirtyy lisäpäiville.
Työvoimahallinnon tukityöt, joita kohdistetaan lisäpäiviltä tippuviin väliinputoamisten välttämiseksi, ovat tietenkin hyvä asia, mutta toisaalta nämäkin resurssit olisi paljon järkevämpää käyttää pitkäaikaisen työttömyyden estämiseen vähän nuorempien kohdalla. Näin voitaisiin tehdä, jos tätä lisäpäiviltä tippuvien ongelmaa ei olisi luotu ja jatkuvasti kasvatettu.
Työssäoloehdon lyhentymistä 34 työssäoloviikosta 6 kuukauteen on markkinoitu merkittävänä työttömyysturvan parannuksena. Etenkin on pyritty antamaan kuva, että sillä helpotettaisiin osittain työllistyneiden ja pätkätöitä tekevien nuorten pääsyä työttömyysturvan piiriin.
Valitettavasti tämä kuva on paljolti virheellinen, koska osittain ja pätkätöissä työllistyneet nuoret jäävät käytännössä hyvin usein työttömyysturvan ulkopuolelle, vaikka he saisivatkin kerättyä työssäoloehdon täyteen ja olisivat työttömyyskassoihin järjestäytyneitä.
Heillä ulkopuolelle jääminen johtuu suuressa määrin ns. sovitellun työttömyysturvan säännöksistä. Näiden säännösten mukaan osa-aika- ja pätkätöiden palkat otetaan huomioon, kun osittain työllistyneelle maksetaan soviteltua päivärahaa. Lisäksi säännökset edellyttävät, että työstä saatu palkka ja soviteltu päiväraha eivät yhteensä saa olla 90 prosenttia enempää päivärahan perusteena olevasta palkasta. Käytännössä tämä merkitsee, että osittain työllistynyt ei voi saada työttömyyspäivärahaa, jos tämä osittainen työ ei kokonaan lopu tai vähene merkittävästi.
Työssäoloehdon lyhentyminen ilman, että samalla päivärahan uudelleen määrittely irrotetaan työssäoloehdon uudelleen täyttymisestä, aiheuttaa monille lisää ongelmia. Etenkin lyhennettyä työviikkoa tekevillä ja osa-aikatöissä olevilla työssäoloehdon lyhentyminen merkitsee 7 päivän omavastuuaikojen ottamisen tihentymistä ja päivärahojen tason nopeampaa tippumista, koska päivärahat tulee määritellä aina uudelleen kun työssäoloehto täyttyy.
On tietenkin myös paljon tilanteita, joissa työssäoloehdon lyhentyminen vaikuttaa positiivisesti. Kielteisten vaikutusten poistamiseksi olisi kuitenkin samalla pitänyt pyrkiä työttömyyskassojen näkemysten mukaisesti muuttamaan säännöksiä siitä, milloin työttömyyspäivärahan uudelleen määrittelyt tulee suorittaa.
Sopimuksen osana ollut työttömyyspäivärahojen korotusosia koskevien säännösten yksinkertaistaminen on hyvä asia. Muussa kuin yksinkertaistamismielessä sovitun muutoksen merkitys on verrattain vähäinen. On syytä todeta, että korotusosia koskevien säännösten monimutkaisuus tuli työttömyysturvalakiin vuoden 2010 alussa, kun taas kerran palkansaajakeskusjärjestöt jättivät kuulematta työttömyyskassoja.
Ei ole hyvä, että tällaisista muutoksista tehdään sopimuksia muiden neuvotteluiden kylkiäisinä ilman riittävää valmistelua. Liitot ja niiden rinnalla toimivat työttömyyskassat jäivät pahasti sivuun. Pikavauhtia poukkoilu ei myöskään selkeytä jo nyt liian monimutkaisia säännöksiä.
Pidän työurasopimusta työttömyysturvan osalta suorastaan onnettomana. Eläkkeitä koskevat muutoksetkin jäivät pahasti miinukselle. Varhennetun vanhuuseläkkeen poistaminen aiheuttaa lähinnä kustannusten siirtymisen työttömyysturvajärjestelmälle. Osa-aikaeläkkeen ikärajan edelleen korottaminen vähentää järkeviä vaihtoehtoja työn asteittaiselle vähentämiselle, sillä ei pidennetä työssä väsyneiden työuria.
uutiskirje 