Israel Shahak (1933–2001) oli eräs juutalaisen valistuksen manttelinkantajista, niistä, joita oikeauskoiset sionistit kutsuvat ”itseään vihaaviksi juutalaisiksi”. Mutta ei Shahak vihannut ketään, vaikka entiseltä keskitysleirivangilta sellaista voisi odottaa. Pikemminkin vihan ideologiaa kannattavat ortodoksijuutalaisuuden inspiroimat sionistit, jotka aitaavat palestiinalaisia siirtokuntien väliselle keskitysleirien saaristolle, kirjoittaa Shahak 1994 julkaistussa teoksessaan Jewish History. Jewish Religion.
Tämä artikkeli perustuu kokonaisuudessaan Shahakin kirjaan. Omat tulkintani mainitsen erikseen. Sen motivaationa ei ole rotuviha tai antisemitismi, ei liioin itseinhokaan. Motivaatio on sionismin ja Israelin politiikan ymmärtäminen, mikä ei Shahakin mukaan ole mahdollista ilman, että ymmärretään ortodoksijuutalaisuuteen kuuluvia talmudistisia lakeja, ja niihin pohjautuvaa maailmankuvaa.
Tulkitsen, että näin voimme ymmärtää myös Gazan sodan ideologisia taustoja. Yhdysvaltain ulkopolitiikkaa tai Israelin strategisia ja poliittisia näkökohtia tässä jutussa ei huomioida.
”Milloin uskontoon pohjautuva ei-juutalaisiin kohdistuva rasismi, syrjintä ja ksenofobia ovat yleisiä juutalaisten keskuudessa, tilanne kuvaa vastakohtaansa, antisemitismiä ja sen uskonnollisia perusteita. Tänä päivänä, kun jälkimmäisestä käyty keskustelu on kiivasta, on koko edellisen ilmiön olemassaolo liki tuntematon, ja näin enemmän Israelin ulkopuolella kuin sen sisällä.”
Puhdasoppinen juutalaisuus ei ole raamatullinen uskonto, toisin kuin yleinen harhaluulo väittää. Se perustuu ennen 500-lukua koottuihin fariseusten tulkintoihin Raamatusta Talmudiin. Ortodoksijuutalaiset tulkitsevat Raamattua Talmudin kautta, eikä päinvastoin. Talmudia tuntemattomat juutalaiset, sen enempää kuin muutkaan, eivät ymmärrä ortodoksijuutalaisten ”epäinhimillistä suhtautumista palestiinalaisiin”, koska eivät tunne sen lähteitä. Ja melko harvat niitä tuntevat. Talmud on kirjoitettu hepreaksi ja arameaksi, ja se kuuluu juuri ortodoksijuutalaisten lukemistoon.
Ääriortodoksit ovat Israelin nopeimmin kasvava väestönosa. BBC:n mukaan heitä on noin 10 prosenttia väestöstä.
Talmudissa eräs Raamatun yleisinhimillisistä eettisistä ohjeista, ”rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”, muuttuu syrjinnäksi: oikeaoppisen tulkinnan mukaan lähimmäinen tarkoittaa yksinomaan toista juutalaista.
Puhdasoppisen juutalaisuuden yksi kolmesta kuolemansynnistä on murha. Murhaaminen on rikos, kohdistuipa se kehen hyvänsä. Ei-juutalaisen kuoleman tuottaminen epäsuorasti on toinen asia – nimittäin velvollisuus: kaivoon tippunutta pakanaa ei tulisi auttaa sieltä ylös. Kuitenkin esimerkiksi lääkärien on hoidettava myös ei-juutalaisia potilaita, jos juutalaiset muuten joutuisivat kostotoimien uhriksi.
Sodassa pakanoita vastaan Talmudin tulkinta jyrkkenee kehotukseksi tappaa viholliskansan siviilejä. Vuonna 1973 kenraalin arvoinen rabbi julkaisi uskonnollisille sotilaille suunnatun kirjasen, jossa kehotti juuri tällaiseen toimintaan palestiinalaisia kohtaan. Armeijan johto veti kirjasen pois, mutta ketään ei asetettu syytteeseen.
Kansanmurha ei ole Talmudissa tuntematon: nimittäin kanaanilaisten ja amalekialaisten hävittäminen, koska nämä asuivat juutalaisten maalla, ja juutalaisten maalla saavat asua vain juutalaiset. Jotkut vaikutusvaltaiset rabbit rinnastavat palestiinalaiset näihin hävitettäviin kansanheimoihin.
Kaikissa arabeihin kohdistuneissa siviiliväestön murhissa sotilaat ovat joko saaneet mitättömät tuomiot tai vapautettu kokonaan, mukaan lukien vuoden 1956 joukkomurha Kafir Qasimissa.
Israel ei ole teokratia, eikä Talmud ole Israelin laki. Nämä ja muut Talmudin opit vaikuttavat välillisesti Israelin ideologiseen ilmapiiriin ja suoraan ortodoksijuutalaisten asenteisiin. Israelin määrittelyä juutalaisvaltioksi ei liioin voi ymmärtää ilman Talmudin lakeja juutalaisista, ei-juutalaisista ja Israelista.
Puhdasoppiset sionistit eivät ole tyytyväisiä, ennen kuin koko Talmudin mukainen Israel on juutalaisten asuttama. Ensiksi, Israelin rajat pohjoisessa rajoittuvat vähimmillään Syyrian ja Libanonin puoleen väliin, ja käsittävät kaikissa tulkinnoissa Kyproksen. Näillä alueilla vain juutalaiset saavat omistaa kiinteistöjä, ja niiden vuokraaminen on rajoitusten sääntelemää. Ei-juutalaisten oleskelu Israelin alueella on väliaikaista, ja riippuvaista juutalaisten ja ei-juutalaisten välisistä voimasuhteista. Jos tilanne muuttuu juutalaisten selkeäksi eduksi, ei Israelissa saisi asua ei-juutalaisia ensinkään.
Tulkitsen Shahakia seuraavasti: puhdasoppinen juutalaisuus ei hyväksy palestiinalaisten itsenäisyyttä raamatullisen Israelin alueella, jos karkottaminen vain käy mahdolliseksi ilman merkittävää vaaraa juutalaisille.
Benjamin Netanjahun mukaan vapaus, tasa-arvo ja ihmisoikeudet ovat juutalaisuuden ajattomia arvoja. 800-luvulta paikoin aina 1900-luvulle eläneen klassisen juutalaisen yhteisön arvoja ne eivät ainakaan olleet.
Vaikka esimerkiksi Marx tai David Ricardo ovatkin läntisen ajattelun jättiläisiä, on juutalainen ajattelu kasvanut ja kehittynyt totalitaarisen yhteisön sisällä rabbien tiukassa ohjauksessa. Asetelma pohjautuu juutalaisten hallitsijoiltaan saamiin privilegioihin, joiden nojalla rabbeilla oli veronkanto-oikeus sekä vastuu lain ja järjestyksen ylläpidosta. Laki tarkoitti Talmudiin pohjautuvaa uskonnollista järjestystä. Järjestys suurissa yhteisöissä tarkoitti rabbien ja juutalaisen yläluokan harjoittamaa sortoa.
Kastilian juutalainen inkvisitio perustettiin sata vuotta ennen katolisen inkvisition perustamista ja samaan tarkoitukseen: harhaoppien kitkemiseksi.
Sorron kohteena ei ollut vain juutalainen köyhälistö. Luokkayhteiskunnassa juutalaisten asema oli talonpoikiin verrattuna hyvä – 800-luvulta alkaen juutalaiset talonpojat olivat hävinneet. Köyhimmätkin juutalaiset, käsityöläiset ja kulkukauppiaat, olivat talonpoikia paljon vauraampia varsinkin Itä-Euroopassa, jossa maaorjuus tai sen kaltaiset olosuhteet säilyivät pitkään.
Niinpä juutalaiset olivat osa ylempien luokkien sortovaltaa, ja klassisen kauden juutalaisvainot kansannousuja sortajia vastaan. Kyse oli alaluokkien keskuudesta nousseista kapinoista, ei ylhäältä ohjatusta ja suunnitellusta antisemitismistä, kuten natsi-Saksassa.
Juutalainen valistus noin 1800-luvulla tarkoitti itsekriittisyyttä klassisen juutalaisuuden perusteita kohtaan, joka yhdistyi toivorikkaisiin ajatuksiin tulevaisuudesta.
Antisemitismi lopetti nämä haaveet. Sionismi rakensi ideologiansa klassisen juutalaisuuden varaan sovussa antisemitistien tavoitteiden kanssa: juutalaiset ja ei-juutalaiset eivät sovi yhteen, ja siksi tarvitaan oma valtio. Demokraattinen kehitys, joka väliaikaisesti mursi rabbien vallan juutalaisyhteisöissä, jäi lyhyeksi.
Klassinen juutalaisuuden totalitaristinen ja rasistinen perintö elää ortodoksijuutalaisuudessa, eikä se murru ainakaan hiljaisuudella. Tällaisena juutalaisvaltio ei ole turvallinen juutalaisille eikä naapureilleen.