Markku Pölösen ohjaama ja hänen sekä Heikki Metsämäen käsikirjoittama Badding (2000) on eloisa muotokuva Rauli ”Badding” Somerjoesta. Kyseessä ei ole varsinainen elämäkertafilmi, vaan paremminkin oivaltava tulkinta nimihenkilöstä sekä ihmisenä että nuorisoidolina.
Motto on osuva: ”Tämä ei ole totta, ei valhetta. Tämä on satu”. Kuten kunnon saduissa, myös Baddingissa on opetus, miksei useampikin. Eräs sellainen liittyy ihmisen hyväksikäyttöön.
Tarinassa on yhdistelty vivahteikkaasti eri aikatasoilla liikkuvaa normaalia juonielokuvaa, fantasianomaisia näkymiä sekä kuvan ulkopuolista kertojanääntä. Pohjalla oleva tie-elokuvan rakenne syventää tarinan koskettavaksi odysseiaksi.
Heti alku on vahva. Badding on ajautunut kriisiin, vastapäätä istuu sosiaalityöntekijä. Hänelle B valittaa ihmisarkuuttaan ja esiintymiskyvyttömyyttään.
Badding on Onnen maan (1993) jälkeen Pölösen uran ”toiseksi paras”. Leffat todistavat kumpikin tavallaan, miten suomalainen mentaliteetti on altis sekä tangon että rokin kutsulle.
Janne Reinikainen on imaissut myös lantionsa seutuville aidon Badding-kosketuksen, hän kiertää vaivatta mekaanisen näköispatsastelun. Hyvä on myös Peter Franzen roudarina, jonka pinnan vanha kamu pistää vuosien varrella monta kertaa koetukselle. Kaksikon rinnalla on tärkeä paikkansa Karoliina Blackburnilla.
Badding. Yle Teema lauantaina klo 22.10.
uutiskirje 
