Robert Redford -filmi tuo fiktion kautta ihmisten ilmoille 1960- ja 1970-lukujen vasemmistoradikaalin Weathermen-liikkeen (The Weather Underground). Nykyisin ikääntynyt radikaalikaarti on yhtä sitkeää toveria lukuunottamatta sulautunut jokseenkin normaaliin elämänmenoon.
Elokuvan alussa eräs veteraaneista on FBI:n koukussa. Pidätys soittaa hälytyskelloja lakimiespäähenkilön kohdalla. Vuosikymmenien tauon jälkeen on lähdettävä jälleen karkuun virkavaltaa.
Redford tunnetaan poliittisena liberaalina. Tätä aatemaailmaa hänen elokuvansa ovat usein heijastelleet enemmän tai vähemmän suoraan. Presidentin miesten (1976) kaikuja voi tunnistaa ”Ikuisten liittolaisten” nuoren tutkivan journalistin hahmossa.
Mielenkiintoisen aiheen toteutus jättää toivomisen varaa: tiukan yhteiskuntakriittisen sihdin korvaavat saippuaoopperamaiset viritykset.
Niissä riittää rakkaus-, perhe- ja lähisukulaishöttöä suurine salaisuuksineen ja tehtyjen syntien sovituksineen. Piirteet tekevät leffasta hieman siirappihöysteisen poliittisen jännitysdraaman.
Vesitetty konsensusraina
Poliittisesti vesitettyä konsensusrainaa katsoo silti mielikseen kiinnostavan aiheen, rivakan takaa-ajokuvion ja erinomaisen näyttelijäkaartin takia.
Redford nostaa lenkkitossua siihen malliin, että mielessä lienee poliittisten aatosten lisäksi liikkunut halu vallata titteli ”Maailman seksikkäin 70 ja risat äijä”.
Tässä suhteessa kohtaus kuppilan tiskillä on haasteellinen: vierellä istuu Nick Nolte, maailman seksikkäimmäksi elossa olevaksi mieheksi 1992 äänestetty karheaääninen köriläs.
Äänenkäytön syvältä nousevassa jylhyydessä Redford jää toiseksi myös Sam Elliotille. Trion seurassa nuori Shia LaBeouf on kuin murrosikäinen piipittäjä.
Redfordin hengenheimolaisia poliittisesti on Susan Sarandon, joka putoaa kuvioista turhan aikaisin. Jatkossa hänen paikkansa ottaa sinänsä aika jännässä roolissa Julie Christie.
uutiskirje 
