Viimeinen sana
”Kuinka ihastuttavaa on olla lähtemättä aamuisin töihin. Voi jäädä nukkumaan. Ja kun herää, nukahtaa uudestaan, vaikka kello olisi jo tuhat.”
Suketus-kirjablogin kuvaus lomapäivästä osuu. Kenelläpä ei olisi kokemusta lorvimisen autuudesta. Mutta miksi joudumme lukemaan tällaista blogeista? Miksei muussa mediassa korosteta joutilaisuuden iloja?
Pakka sekoaa heti, kun joku epäilee palkkatyön autuutta.
Nuoret on saatava aikaisemmin työelämään, vaaditaan, vanhat on pidettävä pitempään töissä. Oppivelvollisuus pitemmäksi, pekkaspäivät pois, oleskeluyhteiskunta alas, tuottavuus ylös.
Maahanmuuttaja saa tulla, jos tekee töitä aamusta iltaan. Vapaa-aika on käytettävä oman työkykynsä parantamiseen. Sitä varten on otettava velkaa. Sitten täytyy tehdä lisää töitä, jotta saa maksettua velan.
Ihmiset tekevät töitä ja masentuvat, uupuvat, kyllästyvät, tulevat syrjityiksi ja pomotetuiksi, latistuvat, puutuvat ja alistuvat, koska töistä laistaminen olisi tolkuton ajatus.
Joutilaisuus on liberaalin yhteiskunnan viimeinen tabu.
Seksuaalisuudesta, uskonnosta ja eläinten oikeuksista on mahdollista keskustella. Pakka sekoaa heti, kun joku epäilee palkkatyön autuutta. Pääkirjoittajat, poliitikot ja päivystävät moralistit ulisevat, että työ tekee vapaaksi ja on muutenkin siveellisen elämän perusta.
Kuitenkin ihmisten yleisin toive on päästä eroon palkkatöistä. Jotkut sijoittavat osakkeisiin, toiset odottavat eläkettä, kolmannet lottoavat.
Useimpien työläisten elämä tähtää siihen, ettei olisi enää pakko mennä töihin. Silti koulutus, julkinen keskustelu ja viihdeteollisuus perustuvat oletukseen siitä, että palkkatyö on elämän suurin sisältö.
Muistan miten järkyttynyt olin, kun näin ensimmäisen kerran poliittisen julisteen, jossa oli kuva nukkuvasta naisesta ja teksti: ”En mennyt töihin tänään. Enkä muuten mene huomennakaan.”
Rauhaa ja luontoa puolustavat posterit menivät silmästä sisään ja toisesta ulos, kukapa ei olisi kukkien ja eläinten puolella. Sen sijaan joutilaisuutta on kiellettyä puolustaa poliittisesti. Laiskuuden puolesta ei osoiteta mieltä tai tehdä kansalaisaloitteita, vaikka se on useimpien ihmisten perimmäinen tavoite.
Joutilaisuus ei tietenkään tarkoita vain örveltämistä, leikkimistä tai sohvalla lojumista, vaan sitä, että on todellinen mahdollisuus valita ja tarvittaessa olla tekemättä palkkatyötä.
Nykyään tähän mahdollisuuteen myös tartutaan.
– Yhä suurempi osa nuorista sanoo, että en halua olla osa tätä juttua. Että mä oon ihan ok sen kanssa, että mä tienaan tosi vähän, jos mun ei tarvi olla mukana tässä systeemissä, joka toimii epäeettisesti ja riistää ihmisiä, sanoo Helsingin nuorisotoimenjohtaja Tommi Laitio Viikkolehden haastattelussa.
– Se pelottaa yhteiskunnan eliittiä valtavasti.
Laiskuudella on enemmän poliittista voimaa kuin työllä ja raatamisella.
Joskus työväenliikkeen tarkoitus oli lisätä joutilaisuuden osuutta ja vähentää palkkatyö minimiin, ellei peräti lopettaa se.
Sittemmin työstä tehtiin kultti, aivan kuin palkkatyön tekemisessä olisi jotain itsessään hienoa. Onhan siinä: raha, joka mahdollistaa töistä pakenemisen.
Työväenliikkeen suurin virhe oli sosialistisen työnsankaruuden omaksuminen. Vaihtoehtoja olisi ollut, kuten Marxin vävyn Paul Lafarguen vaatimus oikeudesta laiskuuteen. Tai punkbändi Selkkauksen säe: ”Kaikkien maiden työläiset, rentoutukaa!”
Austerity ja työnpalvonta ulos, tilalle vyönlöysäyspolitiikka.
uutiskirje 