Suomessa ei ole ennen tehty elokuvaa uusnatseista.
– Ei ainakaan niin, että yleisö laitetaan samastumaan uusnatsien tunteisiin, Leijonasydän-elokuvan ohjaaja Dome Karukoski toteaa.
– Se on aika vaikea syöttö, käsikirjoittaja Aleksi Bardy sanoo.
Leijonasydän tuli ensi-iltaan perjantaina.
Uusnatseja ei saa pilkata
Leijonasydän on niin Dome Karukoskelle kuin Aleksi Bardylle henkilökohtainen elokuva.
– Sen ei ole tarkoitus opettaa ketään. Tarkoitus on kysyä kysymyksiä, joita kaikkien pitäisi kysyä itseltään, Bardy sanoo ja luettelee: Mitkä ovat minun ennakkoluuloni, kohtaanko ihmiset ihmisinä vai katsonko heitä vaikkapa heidän vaatteidensa tai sosiaalisen statuksensa kautta.
Hän toteaa, että rasismi on vain yksi ennakkoluulon muoto. Elokuva käsittelee muitakin.
– Suomessa on yhä lupa puhua pilkallisesti köyhistä ja kouluttamattomista ihmisistä, Bardy sanoo.
Niitä Leijonasydämessä edustavat uusnatsit. Saako heitä pilkata?
– Ei. Jokainen ihminen on kohdattava kunnioittaen, Bardy sanoo.
Bardy huomauttaa, että hänellä ja hänenkaltaisillaan koulutetuilla, tiedostavilla suomalaisilla vihapuheen vastustus menee joskus henkilökohtaisuuksiin.
– Se kohdistuu juuri kouluttamattomiin, köyhiin, maalaisiin ihmisiin. Unohtuu, että tällaiset piirteet eivät todellakaan saisi vaikuttaa siihen, miten ihmistä kuunnellaan.
Karukoski toteaa saman sanomalla, että ennakkoluulot toimivat moneen suuntaan.
– Tekoja ei tarvitse ymmärtää ikinä, mutta tekojen takana olevien syiden ymmärtäminen on ensimmäinen askel ihmisen ymmärtämiseen. Muutosvoima on rakkaus, hän sanoo.
– Voin paremmin, kun yritän päästä omista ennakkoluuluistani eroon.
Kaikilla on paljon rakkautta
Bardylla on vanha, mutta tuore viesti niille ihmisille, jotka sanovat, etteivät halua alkuunkaan ymmärtää rasisteja.
– Kaikkia pitää ymmärtää. Se on eri asia kuin hyväksyä. Sen eron käsittäminen tarkoittaa, että kaikkien ihmisten pitäisi saada tulla kuulluiksi, mikä ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki roska ja vihapuhe olisi hyväksyttävää.
Hänen mukaansa elokuvaa sisältyy näkökulma, jossa jokainen saa olla omansalainen ihminen.
– Uusnatseilla, kuten kaikilla ihmisillä, on paljon rakkautta. On rakkauden kaipuuta, surua, vihaa ja pelkoa ja ne kamppailevat.
Karukoski toteaa, että enemmän kuin kertomus uusnatseista elokuva on veljestarina ja perheen tarina. Elokuva onkin ehditty jo nähdä monella tavalla. Esimerkiksi Uusperheiden liiton näytöksen jälkeen ei keskusteltu rasismista.
– Se porukka katsoi elokuvan sen kautta, että miten siinä syntyy uusperhe. Yksi puhuja näki uusnatsit metaforaksi aiemmalle perheelle, joka vetää yhä puoleensa, Bardy kertoo.
– Väestöliiton näytöksen jälkeen taas lastenpsykiatri pohti elokuvun lapsen kokemusten kautta: millaisia ongelmia hän kohtasi ja miten aikuiset suhtautuivat häneen, missä aikuiset onnistuivat lapsen elämässä ja missä epäonnistuivat. Elokuvaa voi pohtia rasismin, suomalaisen luokkayhteiskunnan tai vaikka viihteen näkökulmasta.
Aleksi Bardy ja Dome Karukoski kertovat elokuvasta enemmän perjantaina 18.10. ilmestyneessä Kansan Uutisten Viikkolehdessä, jonka voi ostaa näköislehtenä.
uutiskirje 
