Kalevi Suomelan kirjoitus (VL 8.11.) oli varsin mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä.
Kosketukseni vasemmistolaiseen liikkeeseen tapahtui jo noin neljännesvuosisata ennen Suomelaa. Olen nykyisin varsin vanha, jopa nykyilmaisun mukaan vanhus. Sallittaneen silti näkemyksieni julkitulo.
Meillä heti sodan jälkeen liittyneillä oli tietysti erilaiset toiveet ja odotukset liikkeestä ja sen toiminnasta kuin myöhemmin mukaan tulleilla sukupolvilla. Sotaveteraanien vaikeuksista puhutaan aivan oikeutetusti. Meidät, jotka olimme siinä iässä ettemme joutuneet sotaan, luojan kiitos, unohdettiin, kun tulivat suuret ikäluokat ja niiden vaikeudet.
En hae sukupolvelleni mitään etuja nyt tällä kirjoituksellani. Osa meidän nuoruudestamme haihtui kuitenkin sota-ajan syövereihin.
Rauhan tultua haimme jotain uutta ja sitä politiikassa antoi heti sodan jälkeen perustettu kansandemokraattinen liike ja sen jonkinlainen johtotähti Skdl. Se loi myös osin katteettomia odotuksia. Kuviteltiin, että vasemmisto voi muuttaa kaiken.
Vuoden 1945 eduskuntavaaleissa Skdl sai 49 paikkaa eli äänistä vajaan neljänneksen. Pystyikö sillä voimalla muuttamaan kaiken? Samalta ajalta muistan Euroopan sodan loppumisen juhlan Tampereen keskustorilla. Kuuntelin vieressäni olevien minulle tuntemattomien miesten keskustelua, joka sujui suurin piirtein näin: ”Tässä on nyt koolla porukka joka päättää kaikesta.”
Se oli vahvaa toiveajattelua silloin, mutta sellaista aika oli. Ehkä jatkuvuuden laki vaikuttaa edelleenkin joidenkin mielessä. Edellä oleva valaissee seuraavan tekstini ajatustapaa.
Anna Kontula on koulutukseltaan filosofian tohtori ja luulisin sen koulutuksen antavan vahvan käsityksen siitä, miten kahdeksan prosentin äänisaaliilla voidaan saada läpi kaikki halutut parannukset. Ainakaan oppositiossa niitä ei saa läpi. Kontula ei vaan mielestäni ole sellainen huulenheittäjä kuin erään oppositiopuolueen puheenjohtaja. En usko hänen myöskään kuvittelevan oppositiossa saavutettavan paremmin erilaisia parannuksia.
Nuoruudessani sanottiin, että jos ei ole rahaa niin ei ole rahaa, vaikka olisi kuinka rikkaan talon poika. Tämä pitää myös aina olla mielessä. Mielestäni ei kannata vetää lelujaan pois leikistä, jos kaikki omat ehdotukset eivät mene läpi.
Monesti moitittu RKP tekee toisin. Se saa joitakin ehdotuksiaan läpi ja on tyytyväinen eikä uhkaa lähteä leikistä pois. Ehkä esimerkkini on väärä, mutta kuka se aikoinaan sanoikaan, että taas on pelin politiikka menossa.
Kontula puhuu myös pitkän linjan työmiehistä. Haalarimiehistäkö? Minusta vasemmistoliittoon kuuluu nykyisin paljon valkokaulustyöläisiäkin. Vai eikö Kontula olekaan työläinen? Tuntuu ettei valkokaulustyöläisiä kuule nykyisin kukaan, koska kokoomus pitää itsestään selvänä, että he äänestävät meitä. Kuitenkin heidän ahdinkonsa on tänä päivänä varsin syvä. Siinä olen Kontulan kanssa samaa mieltä, että vasemmistoliitto hoitaa tiedotuksensa huonosti. Onneksi tamperelaiset ovat saaneet oman netti lehden (www.vasenkaista.fi).
Suomelan kanssa olen samaa mieltä siinä, ettei kannata tyytyä kosiskelemaan joukkoa, jonka fiilis on ”mua ei vituta muu kuin kaikki” tai sitten ”utopia sosialismista” -lipun heiluttajia. Sosialismin maineen pilasi Neuvostoliitto sukupolvien ajaksi, siitäkin huolimatta, että se toteutti monia asioita mallikkaasti. Mainitsen vain lukutaidon ja sen antamat mahdollisuudet kansalle.
Olen vuosia ollut vain katseella seuraaja ja kannattaja vasemmistoliitossa, mutta siitäkin huolimatta uskallan olla sitä mieltä, että eduskunta- ja valtuustoryhmissä pitää olla jonkinlainen järjestys, eli päätös kun on tehty niin kaikki noudattavat sitä. Kalliorinteen ja Kontulan lupaus, että olkoon päätös mikä tahansa, sitä noudatetaan, on oikea. Valitettavasti en ymmärrä vasenryhmäläisiä, jotka haluavat pysyä vasemmistoliiton jäseninä, vaikka eivät noudata päätöksiä. Tulee mieleen viides kolonna.
uutiskirje 
