Ylen 29.1. esittämä (taisi olla uusinta) dokumentti Kreikan yleisradioyhtiön ERT:n lakkauttamisesta antoi paljon pohdittavaa. Ensimmäisenä tulee mieleen kysymys, miten on mahdollista, että yhdessä EU:n jäsenmaassa voidaan näin räikeästi polkea demokratiaa, sananvapautta ja kaikkia niitä ihanteita, joita niin sanotuissa länsimaissa pidetään pyhinä ja loukkaamattomina – varsinkin aikoina, jolloin otsikoissa ovat vain Venäjän ja Valko-Venäjän sananvapausloukkaukset.
Ohjelmassa tuotiin hyvin esiin se, että kreikkalaisille hallituksen päätös ERT:n lakkauttamisesta ja 2 600 työntekijän irtisanomisesta toi mieleen fasismin, josta maan kansalaiset kärsivät pitkään sotilasjuntan ollessa vallassa vuosina 1967–1974.
Toinen kysymys kohdistuu EU:n suuntaan. Miten on mahdollista, että se voi painostaa vaikeuksissa olevan jäsenmaansa sellaisiin toimiin, jotka ovat täydellisessä ristiriidassa unionin itsensä määrittelemien tavoitteiden kanssa? Näistä yksi koskee kansallisia yleisradioyhtiöitä, joiden toimintaedellytyksien parantamiseen se jäsenmaitaan jopa kehottaa. Paitsi siis Kreikkaa, jonka kansallinen yleisradio sai mennä.
Kolmas kysymys kohdistuu omaan hallitukseemme ja erityisesti ”työväenpuoluetta” edustavaan valtionvarainministeriimme Jutta Urpilaiseen. Häneltä on kysyttävä, miten on mahdollista, että hän voi pokkana kehua Kreikan talouden ”sopeuttamistoimia” oikeansuuntaisiksi. Miten tällainen soopa on mahdollista ministerin suusta kun hän kertoo, että Kreikassa ”on tehty paljon hyvää ja maa on nyt oikealla tiellä”. Minä sanon, että uusliberalismin tiellä sekä demokratian ja sananvapauden polkemisen tiellä.
Kaikki tietävät, että Kreikan talouskriisin juuret ovat Emu:ssa ja suurimmat syylliset ovat saksalaiset, ranskalaiset ja amerikkalaiset suurpankit. Tästä huolimatta EU:n komissio, Euroopan keskuspankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ovat syyllistäneet Kreikan kansan, joka valitettavalla tavalla saa nyt kärsiä.
Käytännössä EU:n kiristystoimet ovat johtaneet Kreikassa holtittomaan yksityistämiseen, palkkojen ja eläkkeiden alentamiseen, sosiaaliturvan romuttamiseen, massatyöttömyyteen ja köyhyyteen. Myös meidän hallituksemme urpilaisineen ja kataisineen uivat niissä vesissä, jotka Kreikkaa ovat muiden mukana painostaneet äärimmäisiin julkisen talouden leikkauksiin.
Siksi viidenneksi voidaankin kysyä, eivätkö näin ollen myös vasemmistoliiton jalat ole vähintäänkin kastuneet, semminkin kun näyttää siltä, että emme enää edes tunne käsitettä ”kansainvälinen solidaarisuus”. Olenko ainoa, joka tuntee, että puolue on Kreikka-kysymyksessä piiloutunut hallituksen selän taakse?
Kysymys on hyvin periaatteellinen ja ajankohtainen siksi, että tulevissa eurovaaleissa myös vasemmistoliiton on pakko profiloitua nykyistä paljon selkeämmin sekä uusliberalismia että arkipäivän fasismia vastaan.
Ja jos nyt joku tulee kertomaan, että olemmehan me julkilausumissa…
uutiskirje 
