Tietyistä varauksista (tarinan epäyhtenäisyys, replikoinnin teennäisyys) huolimatta Auli Mantilan käsikirjoittama ja ohjaama Ystäväni Henry (2004) on aiheeltaan tärkeä ja katsomisen arvoinen elokuva.
Vaikka päähenkilöt ovat lapsia, mikään lasten raina leffa ei ole. Paremminkin se on elokuva, joka tarjoaa aikuiselle mahdollisuuden katsoa itseään hetken vähän tarkemmin peilistä – jotta jälkipolvi saisi vielä kunnon mahdollisuuden, kuten kirjoittaja-ohjaaja itse asian aikoinaan esitti.
Tapahtumissa käsitellään perheen kautta vivahteikkaasti ihmissuhdeongelmia ja psyykkistä pahoinvointia. Ne lävistävät niin eri sosiaaliset kerrokset kuin ikärakenteetkin.
Kovan väännön jälkeen päätös on toiveikas. Monipolvinen tapahtumaketju osoittaa, että pahemmistakin paikoista voidaan selvitä, ja nimenomaan kimpassa.
Tarinan nainen on keski-ikäinen ja masentunut. Vastaavasti elokuvan esimerkillisin hahmo on Pertti Sveholmin tyylikkään vähäeleisesti esittämä majuri. Harvoin elokuvissa näkee taakkansa näin tyynesti kantavaa aviomiestä. Yhtä hienon roolityön tekee vaimoa esittävä Ylva Ekblad.
Ehkä replikointia lukuunottamatta Ninni Ahlroth (Elsi) ja Aleksi Rantanen (Henry) hoitavat roolinsa hyvin. Elsin yksinhuoltajaäitiä näyttelee Hellen Willberg.
Ystäväni Henry. TV2 sunnuntaina klo 15.15
uutiskirje 
