Tekijät
Jussi Eerola (s.1969) on työskennellyt kuvaajana mm. Auli Mantilan, Jari Haanperä ja Eija-Liisa Ahtila elokuvissa.
Mika Taanila (s. 1965) on helsinkiläinen elokuvantekijä ja kuvataiteilija. Elokuvat sijoittuvat dokumentin, kokeellisen elokuvan ja kuvataiteen välimaastoon.
Ydinvoimalan rakentaminen etenee vääjäämättä, vastoinkäymisistä ja vastalauseista huolimatta.
Olkiluoto 3-ydinvoimalasta povattiin ydinvoiman uutta tulemista Tshernobylin katastrofin jälkeisessä maailmassa. ”Suomen sähköisin kunta” Eurajoki otti hankkeen vastaan uskoen, että voimalasta saataisiin mittava taloudellinen hyöty.
Elokuvantekijät Jussi Eerola ja Mika Taanila ryhtyivät kuvaamaan ydinvoimalaprojektia vuonna 2004.
Aiheeksi määrittyi maailman tehokkain voimalaitos ja sen rakentaminen. Ydinvoimaan tekijöillä oli uteliaan neutraali suhde. Suunnitelmissa oli tehdä viisi vuotta kattava seurantadokumentti, joka valmistuu heti voimalan avajaisten jälkeen vuonna 2009.
– Silloin viisi vuotta tuntui tosi pitkältä ajalta, sanoo Taanila nyt.
Atomin paluu valmistui ennen voimalaa. Elokuva seuraa jättimäiseksi rakennusfarssiksi muodostuneen ydinvoimalan syntyprosessia lähes vuosikymmenen ajan.
Samalla se laajenee rakennusprojektin seurantadokumentista kuvaukseksi vallankäytöstä, ydinvoimaan liittyvästä retoriikasta, tulevaisuudesta ja ihmisestä energiapoliittisen päätöksenteon rattaissa.
– Elokuvassa ei ole oikeastaan yhtään voittajaa, vain häviäjiä. Jopa ne, jotka ydinvoimaa puolustavat, ovat uhreja. He joutuvat valehtelemaan, sanoo Eerola.
Taanilan mielestä teknologiausko ja teknologia nousevat elokuvassa kokonaisen arvomaailman metaforaksi: millaista elämää haluamme viettää ja millaiseen tulevaisuuteen pyrimme.
Kuin vaiennettu kylä
Kun Jussi Eerola ja Mika Taanila tekivät ensimmäisiä taustatutkimuksiaan elokuvaa varten, heistä oli hämmentävää, etteivät he kohdanneet Eurajoella pitkään aikaan yhtään ydinvoimalan vastustajaa.
– Hiljainen, kuin vaiennettu kylä. Se tunnelma alkoi tietenkin kiinnostaa, Taanila kuvailee.
– Oli mielenkiintoista laittaa luupin alle tuollainen pieni paikka, jossa on jo ydinvoimaa ja jossa oli valmiiksi hyvin positiivinen suhtautuminen ydinvoimaan. Tarkkailla millaiset vallankäytön mekanismit siellä toimivat.
Miehet kuulivat tarinoita 1970-luvun ”kultaryntäyksestä”, jonka Olkiluodon ensimmäisten laitosten rakentaminen sai aikaan. Eurajoen talous oli kukoistanut. Samaa optimismia oli nytkin ilmassa.
– Se piristysruiske Satakunnalle -argumentti, jolla voimala myytiin, mureni kuitenkin aika nopeasti. Paikalliset yrittäjät eivät hyötyneetkään. Tämä näkyi erityisesti kun rakennusurakka alkoi jäädä aikataulustaan, kertoo Eerola.
Ydinvoimateollisuuden ja kunnallispäättäjien yhteispeli saattaa demokraattisen päätöksenteon kyseenalaiseen valoon. Ison yrityksen taloudelliset intressit ohjailevat kaikkea.
– Jotenkin naiivisti ajatteli, että demokratia on sitä, että kansalaiset yhdessä päättävät arvonsa, sanoo Eerola.
– Korruptiota Suomessa ei ehkä ole, mutta valtavasti lobbaamista on.
Tekijät kiittävätkin julkista rahoitusta siitä, että tällaisen elokuvan tekeminen on Suomessa mahdollista.
Elokuvassa on myös humoristisia, joskin hyytäviä sävyjä: ydinvoimalaleivokset tai TVO:n Eurajoelle piffaamat jouluvalot näyttävät surkuhupaisalta piperrykseltä kaiken voimalahankkeeseen haaskatun rahan, ajan ja energian rinnalla.
Ydinvoima-mystiikkaa
Atomin paluun moninkertaisesti nopeutetuissa, komeissa kohtauksissa ydinvoimalan rakentaminen etenee vääjäämättä, vastoinkäymisistä ja vastalauseista huolimatta.
Pan sonic -yhtyeen elektroninen musiikki sulautuu työmaan ääniin ja luo elokuvaan salaperäisen ja sähköisen äänimaiseman. Se vie saman ydinvoima-mystiikan äärelle, josta kertovat etenkin elokuvan arkistomateriaalit.
Elokuvan tekijät vertaavat ydinvoimaan liittyvää retoriikkaa uskontojen puhetapaan.
– Teknologia on rationaalista ja tavallaan henkisen ajattelun vastakohta. Kuitenkin ydinvoimaan liittyy tasoja, jossa puheeseen tulee näkymätön ja salaperäinen elementti, Eerola pohtii.
Atomi on myyttinen elementti, jonka ihminen haluaa kesyttää. Mielleyhtymiä esimerkiksi skientologien käsityksiin ajan, materian ja energian kahleista ei voi välttää.
Macho projekti
Tekijöiden oma suhtautuminen ydinvoimaan vaihteli matkan varrella. Eerola yllättyi siitä, että he saivat elokuvan teon myötä myös aivan uutta tietoa esimerkiksi ydinjätteen loppusijoittamisesta ja Suomen kallioperästä.
– Suomeen tuntuu mahtuvan kerrallaan yksi totuus, hän sanoo.
– Silloin kun Olkiluoto kolmosta perusteltiin, kaakkois-suomalainen energiayhtiö olisi halunnut vetää merikaapelin Venäjältä. Silloin se torpattiin sanomalla, että meidän on oltava Venäjästä riippumattomia. Nyt me tilataan uusi ydinvoimala sieltä ja polttoaine tulee Venäjältä.
Taanila sanoo katsovansa nyt kriittisemmin sitä, kuka ydinvoimasta puhuu ja mistä tarkoitusperistä käsin.
– Ydinvoiman ympärillä käydään kovaa valtapeliä.
Ydinvoiman maailma näyttäytyy elokuvassa hyvin maskuliinisena. Miehet päättävät, miehet rahoittavat, miehet rakentavat, miehet pelaavat ja seuraavat jääkiekkoa ydinvoimayhtiön rahoittamassa jäähallissa.
– Havaittiin nopeasti, että kyseessä on hyvin macho projekti, johon liittyy paljon superlatiiveja: Maailman tehokkain voimala, Euroopan suurin rakennustyömaa, Taanila sanoo.
Keskeiseen rooliin elokuvassa nousee kuvausvaiheessa vuorotteluvapaalla ollut TVO:n sähköteknikko Arto Lauri. Hän on ottanut elämäntehtäväkseen toivottomalta tuntuvan taistelun ydinvoimaa vastaan Eurajoella.
Elokuva päättyy Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuteen.
Atomin paluu -elokuvan ensi-ilta oli perjantaina 6. marraskuuta.
Tekijät
Jussi Eerola (s.1969) on työskennellyt kuvaajana mm. Auli Mantilan, Jari Haanperä ja Eija-Liisa Ahtila elokuvissa.
Mika Taanila (s. 1965) on helsinkiläinen elokuvantekijä ja kuvataiteilija. Elokuvat sijoittuvat dokumentin, kokeellisen elokuvan ja kuvataiteen välimaastoon.
Ydinvoimalan rakentaminen etenee vääjäämättä, vastoinkäymisistä ja vastalauseista huolimatta.
uutiskirje 
