Tulen morsian -elokuvan jännite kulminoituu pääosaa esittävän Tuulia Elorannan paikka paikoin kiusallisen teennäisessä suomenkielisessä replikoinnissa. Samaa tekevät jonkin verran myös muut, ja vaikutelma nimenomaan tässä kontekstissa on jokseenkin sama, karkea tyylirikko.
Ollaan 1660-luvun jälkipuoliskon Ahvenanmaalla, jonka siteet Ruotsiin tunnetaan. Näinkin voimallisesti historiallisessa draamassa tällainen kielipuolisuus murentaa auttamatta myös katsomiskokemuksen intensiteettiä. Onneksi tarinan kannalta pääasiat ovat kohdallaan.
Tarinan keskiössä ovat naiset valtiollisen vallan ja miehisen väkivallan uhreina. Tärkeä osa tapahtumissa on nuorella Annalla (Eloranta). Hänen kasvattiäitinsä Valborg eli Valpuri (Kaija Pakarinen) on kouluttamassa lahjakkaasta nuoresta itselleen saaristolaiskylän seuraavaa parantajaa.
Elokuvassa nähtävät kidutuskeinot elävät ja voivat hyvin tällä planeetalla.
Asia saa ikävän käänteen, jolla on traagisia seurauksia. Vielä teini-ikäisen Annan seksuaalinen herääminen ja siihen liittyvä intohimoinen rakastuminen naimisissa olevaan hurmuriin (Lauri Tanskanen) uhkaa tuhota monta elämää.
Annan elämän murros osuu ajankohtaan, jolloin uusi tuomari saapuu saarelle.
Tuomarin osana on tehdä loppu saarelaisten väitetystä noituuden harjoittamisesta. Elokuva osoittaa vivahteikkaasti, miten käytännössä kysymys on lähinnä kansanparantamisen perinteestä, ei sen kummemmasta paholaisen edessä kirmailusta.
Oikeuslaitoksen lisäksi noitajahdin eturintamassa on tuon ajan mahtitekijä kirkko. Sen kaksinaismoralistinen rooli huipentuu häijyllä tavalla nuoria tyttöjä surutta raiskaavassa kirkkoherrassa. Tämän lihavan, keski-ikäisen irstaan miehen hahmoa on helppo inhota, varsinkin kun Claes Malmbergin roolityö on vastaansanomattoman vakuuttava.
Tuomarin ristiriitainen hahmo on elokuvalle suuri voitto, kiitos Magnus Krepperin erinomaisen roolityön. Krepperin särmikkäät, valmiiksi dramaattiset ja hieman arvoitukselliset kasvot pääsevät hyvin oikeuksiinsa arvaamattomia jännitteitä sisältävällä, kirjaimellisesti tulenaralla näyttämöllä: noitavaino johti kaikkiaan seitsemän naisen mestaukseen ja roviolla polttamiseen.
Tulen morsiamen vahvuus on syytettyjen ja sellaisina täysin suojattomien naisten osan kuvaamisessa.
Asetelmassa valtakoneisto vastaan kansannaiset on myös julmaa ironiaa: pahaksi oletetun kitkemiseksi harjoitetaan sivistyksen nimissä julmuutta älyllisesti hyvin alkeellisten olettamusten pohjalta.
Nykypäivän näkökulmasta oikeuslaitoksen apparaatti jyrää kaikkea muuta kuin faktojen varassa. Elokuva antaa ilmeisen todenmukaisen kuvan siitä, miten koko prosessi todellisuudessa rakentui paljolti ennakkoluulojen ja ilmiantojen varaan.
Niin muuttuu maailma, mutta sekin on suhteellista: elokuvassa nähtävät kidutuskeinot elävät ja voivat hyvin tällä planeetalla. Tähän puoleen ohjaaja Saara Cantell viittasi heinäkuisessa Helsingin Sanomien haastattelussa ottaen esille muun muassa toisinajattelijoiden osan sekä terroristijahtien nimissä tehdyt ylilyönnit.
Tulen morsian on näyttävästi epätasainen elokuva, siinä on nykyaikaan vaivatta kantava tärkeä historiallinen aihe, vahva tematiikka muutenkin kuin syyllisyyden osalta, monta hyvää hetkeä ja kelpo epookki. Konsta Sohlbergin käsivarakuvauksessa on sopivaa kulmikkuutta, ja ylipäänsä visuaalisesti mennyt maailma on tavoitettu Tulen morsiamessa mallikkaasti.
TULEN MORSIAN (Suomi 2016). Ohjaus: Saara Cantell. Käsikirjoitus: Cantell ja Leena Virtanen. Pääosissa: Tuulia Eloranta, Magnus Krepper, Lauri Tanskanen, Elin Petersdottir, Claes Malmberg, Kaija Pakarinen, Antti Reini. Ensi-ilta on 9. syyskuuta.