Siperiassa vuonna 1955 syntyneen Tadeusz Stobodzianekin Meidän luokka -näytelmän kantaesitys Espoon kaupunginteatterissa on ajankohtainen ja tärkeä. Satu Rasilan ohjaama näytelmä Meidän luokka on kaikkien eurooppalaisten historiaa, ei yksin puolalaisten ja juutalaisten.
Näytelmän todellisuus on tätä päivää. Ihmisiä tuhotaan silmittömästi Aleppossa ja monessa muussa maailman kolkassa, ja tätä katsotaan vierestä välinpitämättöminä tai voimattomina puuttumaan asioiden kulkuun.
Tositapahtumiin perustuva Meidän luokka (Nasza klasa/Our Class) valmistui vuonna 2009. Pienen kylän puolanjuutalaisten tuhoaminen on ollut kipeä asia Puolassa. Näytelmä esitettiin Varsovassa vasta Lontoon National Theatren kantaesityksen jälkeen vuonna 2010.
Tositapahtumiin perustuvassa näytelmässä on runollisuutta, joka pitää otteessaan koko esityksen ajan.
Vajaan neljäntuhannen asukkaan Jedwabne-kylä miehitettiin toisen maailmansodan aikana useaan kertaan. Kylää miehittivät vuorotellen natsi-Saksan, neuvostoarmeijan ja uudelleen saksalaiset sotilaat.
Heinäkuussa 1941 Jedwabnen kylän juutalaiset pakotettiin kylän keskusaukiolle, jossa heitä pahoinpideltiin, nöyryytettiin ja tapettiin. Osa jäljelle jääneistä pakotettiin latoon, jossa heidät poltettiin elävältä.
Kirkon syyllisyys
Meidän luokka -näytelmässä tapahtumia kuvataan yhden koululuokan kautta, jossa puolet on juutalaisia. Näiden ihmisten elämää seurataan 30-luvun puolivälistä 2000-luvun alkuun, jolloin viimeiset luokan kymmenestä oppilaasta kuolevat.
Tapahtumat jättävät jälkensä jokaisen elämään. Osa heistä tapettiin, osa onnistui pelastautumaan ja osasta tuli teloittajia ja murhaajia.
Lähes huomaamatta pienten, arkipäiväisten tekojen kautta luokka jakautuu ”meihin puolalaisiin” ja ”niihin juutalaisiin”, jotka oli eliminoitava. Kirkon syyllisyys nousee näytelmän papiksi lukevan Heniekin (Matti Onnismaa) kautta. Osallisuus juutalaisten murhaamiseen ei estä häntä menestymästä pappisuralla.
Rachelka (Seela Sella) kysyykin katolilaista rukousta lukevilta luokkatovereiltaan, että mikä on sellainen usko, joka käskee ryöstellä juutalaisia.
Hän joutuu – pelastaakseen itsensä kääntymään katolilaiseksi, ottamaan uuden nimen Marianna ja naimaan katolilaisen Wladekin (Seppo Maijala). Ensimmäisen kerran hän on vapaa vasta aivan viimeisinä elinvuosinaan yli 50 tv-kanavan kanssa.
Muistutus vastuusta
Ihmiset ajautuvat ajopuun tavoin väkivaltatekoihin, jotka he kokevat välttämättömiksi. Mitä minä olisin voinut tehdä? En voinut auttaa, koska kaikki katsoivat minua, sanoo Zocha (Susanna Haavisto) ja jättää ystävänsä Doran (Wanda Dubiel) ja tämän lapsen poltettavaksi.
Zygmunt (Timo Torikka) on häikäilemätön ilmiantaja, teloittaja ja oman edun tavoittelija olipa vallassa kuka tahansa. Hän sanoo, että teoilla ei ole merkitystä niin kauan, kun ei ole todistajia. Hänkin kokee lopulta menetyksen tuskan sodan jälkeen poikansa kuoltua.
Marianna, katolilaiseksi pakosta kääntynyt juutalainen, ei halua koston jatkuvan, vaikka hän menettää uskontonsa myötä identiteettinsä. Vainosta luokkatoverinsa avulla selviytynyt Menachem (Raimo Grönberg) haluaa kostaa tilaisuuden tuleen. Kosto jää voimattomaksi, koska vaikenemisen kulttuuri on liian vahva.
Meidän luokka -näytelmän esitystapa, lavastus ja hieno valaistus ovat pelkistettyjä. Näytelmä on aikamatka murhenäytelmään, jonka ei soisi toistuvan. Se luottaa kertomisen voimaan.
Tositapahtumiin perustuvassa näytelmässä on runollisuutta, joka pitää otteessaan koko esityksen ajan. Se kertoo ihmisten syyllisyydestä, jota ei voi paeta. Se seuraa mukana koko elämän, enemmän tai vähemmän piinallisena. Totuus tulee lopulta aina ilmi.
Kauheintahan on, että kuinka helppoa on vain seurata sivusta väkivaltaa ja tappamista, ja nähdä se jopa oikeutettuna. Meidän luokka on hieno näytelmä ja muistutus ihmisyydestä ja vastuusta.
Meidän luokka. Espoon Kaupunginteatteri. Käsikirjoitus: Tadeusz Stobodzianek, suomennos: Tapani Kärkkäinen. Ohjaus: Satu Rasila. Valosuunnittelu: Kalle Ropponen. Kantaesitys Espoon Kaupunginteatterissa 21.9.2016.
lehti 