Suomi juhlii sataa valtiovuottaan,
mitä siitä jää muistojen nuottaan.
Paljon ovat esillä sodat ja kriisit,
vähemmälle jääneet on asiat iisit.
Niille aiheellista on huomiota osoittaa
ja arjen sankareille fanfaareja soittaa.
Hyvin paljon on täällä aikaan saatu,
eikä häpeile vähääkään työn laatu.
Tämä asia on vieläkin varsin uus,
eli yhteiskuntamme toimivuus,
joka alun suurten murheitten jälkeen,
on kirinyt lähes maailman kärkeen.
Tärkeä tasa-arvoisuus on edistynyt,
ei sukupuoli kaikkea määrittele nyt.
Toki tulonjako on paljon pielessä,
se hyvä on pitää edelleen mielessä.
On elintasoa pystytty nostamaan,
jotkut kykenee liikaakin ostamaan.
Tänään pulaa sadan vuoden takaista,
saa hakea jo kaukaisista maista.
Ketä kaikesta tästä voidaan kiittää,
kyllä kunnian ottajia varmasti riittää?
Onko meidän johtajat olleet neroja,
kun supistaneet ovat luokkaeroja?
Jos historiaa tutkii edes vähän,
täytyy tulla johtopäätökseen tähän.
On työväen yhteistyössä ollut voima,
jolla saatu on aikaan kehitys roima.
Jokainen uudistus on taistelun tulos,
ne on joukkovoimalla mitattu ulos.
Niistä nykyisin kaikki saa olla ylpeitä,
ne juuri on vieneet eteenpäin meitä.
Vahva koulutus on pienen maan turva,
jolle nykyleikkaukset on varma turma.
Terveydenhoito lisää elämän laatua,
peruspalvelujen ei pidä antaa kaatua.
Sosiaaliturva talouselämääkin tasoittaa,
hölmöä siitä on jatkuvasti suuta soittaa.
Ja mistä löytää kansaa ahkerampaa,
uurastus on tehnyt turhan monta rampaa.
Nämä tulee sadasta vuodesta mieleen.
Onko mikään sitten mennyt pieleen?
Johtajien virheitä on kansa maksanut,
mutta silti on työtä tehdä jaksanut.
Maailma näyttää sekavalta nykyisin.
Monet päättäjät uhoaa: Vain iskukykyisin
pysyy pystyssä, voittaa ja kukoistaa.
Pitääkö muut sitten kartalta poistaa?
Päätä nostaa populismi ja sotauho,
niistä syntyy nopeasti täydellinen tuho.
Siksi tarvitaan edelleen työläisjärkeä.
Vahva ay-liike ja vasemmisto on tärkeä!
Kalevi Lipponen
Pori