Maailmalla Chile nähdään muihin Latinalaisen Amerikan maihin verrattuna yleensä poliittisesti ja taloudellisesti vakaana ja turvallisena maana. On totta, että vuodesta 1990 maassa on taas toiminut demokraattinen monipuoluejärjestelmä 17 vuotta kestäneen sotilasdiktatuurin jälkeen.
Siirtyminen diktatuurista demokratiaan tapahtui Chilessä hyvin poikkeuksellisella tavalla ilman väkivaltaa vuoden 1988 kansanäänestyksellä. Siinä diktatuurin jatkoa vastustava ”NO”-puoli keräsi lopulta 56 prosenttia äänistä.
Kansanäänestystä voidaan luonnehtia paholaisen kanssa tehdyksi sopimukseksi. Prosessi antoi nimittäin oikeutuksen diktatuurille ikään kuin toisena laillisena äänestysvaihtoehtona. Augusto Pinochet menetti presidenttiyden, mutta jatkoi armeijan johdossa ja senaatin jäsenenä. Häntä ei koskaan tuomittu mistään.
Arvioiden mukaan yli 40 000 ihmistä joutui diktatuurin uhriksi.
Viimeisenä vuotenaan virassa Pinochet teki myös kaikkensa, jotta armeija säilyttäisi ylimmän vallan maata koskevissa
asioissa. Samalla hän jatkoi köyhiä kurittavaa uusliberalistista talouspolitiikkaa. Viimeisenä vallan kuukautenaan hän antoi asetuksen koskien koulutusta (LOCE). Sen mukaan kuka tahansa yksityinen toimija voi perustaa oppilaitoksen.
Koulutuksen yksityistämisen seuraukset ovat edelleen näkyvissä ja kuultavissa kuukausittain tapahtuvissa opiskelijamielenosoituksissa. Pinochetin neuvonantajan Jaime Guzmánin laatima perustuslaki vuodelta 1980 on säilynyt maan politiikassa aina viime päiviin asti. Chilen demokratiaa on rakennettu ja rakennetaan edelleen diktatuurin asettamissa kehyksissä.
Armahduslaki
edelleen voimassa
Tämä demokratiaan siirtymisen myötä tapahtunut hiljainen diktatuurin hyväksyminen näkyy myös siinä, miten ihmisoikeusrikkomuksia tuolta ajalta on käsitelty – tai ennemminkin jätetty käsittelemättä. Arvioiden mukaan yli 40 000 ihmistä joutui diktatuurin uhriksi: tuhansia ihmisiä katosi jäljettömiin, tapettiin ja kidutettiin.
Hyvin harva henkilö on kuitenkaan saanut tuomiota. Armahduslaki suojaa niitä henkilöitä, jotka ovat syyllistyneet ihmisoikeusrikoksiin diktatuurin viiden ensimmäisen vuoden aikana. Nykyinen presidentti Michelle Bachelet on luvannut kumota lain jo vuodesta 2006 lähtien, mutta asian käsittely on edelleen kesken.
Diktatuurin aikana tapahtuneesta kidutuksesta alettiin puhua maassa vasta vuonna 2003, kun Ricardo Lagosin johtama hallitus asetti Valech-nimisen totuuskomission selvittämään ja dokumentoimaan maassa toimineen noin 1 200 kidutuskeskuksen toimintaa. Sama hallitus kuitenkin asetti kerätyt kokemukset salaisiksi 50 vuodeksi.
Oikeutta
omiin käsiin
Diktatuurin ajan ihmisoikeusrikosten selvittämiseksi ja käsittelemiseksi on syntynyt ja muodostunut monia sosiaalisia liikkeitä ja protestimuotoja. Yksi näistä on espanjan sana funa, joka tarkoittaa julkista tuomitsemista. Kun valtio on kyvytön ja haluton tuomitsemaan henkilöitä, ihmiset ottavat oikeuden omiin käsiinsä.
Santiagossa elää ja työskentelee edelleen ihmisten kidutukseen ja murhiin osallistuneita henkilöitä. Funassa ihmisjoukko kerääntyy syyllisyyttä ilmaisevien kylttien kanssa yksittäisen henkilön työpaikalle tai kotiin. Osa näistä funista on johtanut henkilöiden pidättämiseen. Ongelmana kuitenkin on, että suurin osa rikoksiin syyllistyneistä on jatkanut elämäänsä, yhteiskunnallisesti hyvässä asemassa ilman katumusta tai pelkoa siitä, että he joutuisivat vastuuseen teoistaan.
Maan muuttumattomuutta ja jähmettyneisyyttä heijastaa myös se, että nykyiset tiedotusvälineet ja median edustajat ovat samoja, jotka puolustivat ja tukivat aikanaan CIA:n rahoituksella sotilasvallankaappausta ja sitä seurannutta diktatuuria. Demokratiaan siirtyminen ja maan kuuluisan vakauden säilyttäminen onkin tapahtunut maan ihmisoikeuksien kustannuksella.
Vakaus pysähdyksen
kustannuksella
Yhteisymmärryksen ja konfliktien välttämisen tarpeessaan Chile hallituksensa johdolla ei pysty eikä halua katsoa taaksepäin, vaikka monilla ihmisillä diktatuurin ajan rikokset ovat elävästi mielessä ja läsnä kehossa.
Puoli vuotta vaihto-opiskelijana Chilen pääkaupungissa Santiagossa viettäneenä maan hehkutettu vakaus näyttäytyy nyt itselleni ennemminkin diktatuurin aikaisiin asetuksiin ja lakeihin jämähtämisenä ja demokratia valheellisena, vanhojen valtasuhteiden jatkamisena ja vahvistamisena.
Samalla chileläiseen yhteiskuntaan pesiytyneet eriarvoisuudet säilyvät muuttumattomina. Muisti diktatuurin aikana tehdyistä tuhansista ihmisoikeusrikkomuksista pysyy kahtiajakautuneena.
Kirjoittaja on yhteiskuntatieteiden kandidaatti. Tällä hetkellä hän suorittaa vaihtovuotta Santiagossa Diego Portalesin yliopistossa sosiaalipolitiikan maisteriopintoihinsa.
uutiskirje 