Horisontti
Syyskuun 11. päivänä 2017 tuli kuluneeksi 150 vuotta Karl Marxin (1818–1883) Pääoman (1867) ensimmäisen osan julkaisusta. Tätä merkkitapausta juhlittiin toukokuussa Yorkin yliopistossa Torontossa järjestetyssä kansainvälisessä konferenssissa, jossa pohdittiin ennen kaikkea Marxin pääteoksen merkitystä nykykapitalismin analyysille.
Konferenssin ensimmäinen paneeli oli omistettu Pääoman 150-vuotiselle käännös- ja reseptiohistorialle. Paneelissa kuultiin kuutta tutkijaa, jotka ovat kirjoittaneet Pääoman tarinan omassa maassaan ensi vuonna ilmestyvään kokoomateokseen The Routledge Handbook of Marx’s Capital: A Global History of Translation, Dissemination and Reception.
Omistavan luokan voitot ovat tosiasiassa työväenluokalta riistettyä, maksamatonta työaikaa.
Marcello Muston ja Babak Aminin toimittama teos esittää ensimmäistä kertaa globaalin kokonaiskuvan vuonna 1867 Hampurissa tuhannen kappaleen painoksena ilmestyneen teoksen käännöshistoriasta ja tieteellisestä sekä poliittisesta vaikutuksesta.
Paneelissa kuultiin Pääoman käännöksistä ja tulkinnoista Saksassa, Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Isossa-Britanniassa, Japanissa, Etelä-Koreassa, Puolassa sekä Suomessa ja muissa Pohjoismaissa.
Uusklassiset taloustieteilijät näkevät ympärillään tasapainoa ja optimaalisuutta, hämmästeli taloustieteen professori Richard D. Wolff New Yorkista.
”Työntekijälle kapitalismi tarkoittaa sitä, ettei hän koskaan tule saamaan yhtä paljon palkkaa kuin mitä hän työnantajalle tuottaa”, Wolff tiivistää Marxin Pääoman ydinsanoman.
”Työnantaja ei palkkaa sinua, jos et työskentele joka päivä hänelle ilmaiseksi sen jälkeen, kun olet tuottanut oman palkkasi arvon”, Wolff kiteytti Marxin lisäarvoteorian.
Luokkasuhteet ovat Marxin analyysin ytimessä, mutta luokkaa ei määritä varallisuus sen enempää kuin valtakaan, vaan se, että toinen luokka tuottaa ylijäämän ja toinen riistää sen – päättää sen käytöstä.
Wolff ei ole tyytyväinen myöskään neuvostoliittolaiseen tulkintaan siitä, kuinka luokkayhteiskunta ylitetään. Neuvostoliitossa tuotantovälineet sosialisoitiin, varallisuus ja valta otettiin yksityisiltä yrittäjiltä ja pankeilta valtion haltuun, ja valtion virkamiehet ryhtyivät organisoimaan ylijäämän tuotantoa ja haltuunottoa.
2000-luvun sosialismissa sen sijaan periaatteena tulee olla, että ne ihmiset jotka ylijäämän tuottavat, päättävät itse myös sen käytöstä. Tuotantovälineiden sosialisointi ja taloussuunnittelu ei riitä, vaan päämääräksi on otettava työpaikan demokratisointi.
Askel kapitalismin ylittämiseen voisi Wolffin mukaan olla se, että ihmiset voisivat aidosti valita työskentelevätkö osuuskunnissa vai kapitalistisissa yrityksissä, joissa he tuottavat aina osan päivästä ilmaiseksi, työnantajan hyväksi.
Valintaa ei tällä hetkellä voi tehdä, sillä kapitalistinen valtio ei tue osuustoiminnallisia yrityksiä verohelpotuksin ja tukiaisin, toisin kuin kapitalistisia korporaatioita. Jos osuustoiminnalliset yritykset tulisivat kilpailukykyisiksi, saattaisivat porvarilliset hallitukset tulla tarpeettomiksi työväenluokalle samaan tapaan kuin aatelisto tuli tarpeettomaksi porvaristolle sitä mukaa, kun tämän nousevan luokan taloudellinen perusta vahvistui.
Wolff suhtautui varovaisen toiveikkaasti Jeremy Corbynin pyrkimyksiin tukea osuuskuntia.
Työpäivän jakautumista maksettuun ja maksamattomaan osaan painotti myös kanadalainen sosiologian professori Gary Teeple, esitelmässään joka käsitteli Pääoman ensimmäisen osan palkkaa käsitteleviä lukuja.
Torpparille on ilmiselvää, minkä osan työpäivästä hän työskentelee oman perheensä, ja minkä osan maanomistajan hyväksi. Palkkatyöläinen ei puolestaan tiedä, milloin hänen työpäivänsä maksettu osa päättyy, ja mistä hetkestä alkaen hän työskentelee ilmaiseksi työnantajalleen. Siksi Marx nimitti palkkaa kapitalistisen tuotantotavan ilmenemismuodoksi, joka peittää todelliset tuotantosuhteet näkymättömiin.
Marx luonnehti palkkamuotoa porvarillisen yhteiskunnan ideologiseksi muodoksi, johon ”perustuvat kaikki sekä työläisen että kapitalistin oikeuskäsitykset, koko kapitalistisen tuotantotavan mystifiointi, kaikki sen vapaudenkuvitelmat, kaikki vulgaarin taloustieteen apologeettinen, puolusteleva hölynpöly”.
Sen vuoksi sanonnat, kuten ”työmies on palkkansa ansainnut” peittävät todelliset suhteet, eli sen, että omistavan luokan voitot ovat tosiasiassa työväenluokalta riistettyä, maksamatonta työaikaa, Teeple korosti.
Kesälomasta huolimatta opiskelijat saapuivat sankoin joukoin kuuntelemaan konferenssin viimeistä puhujaa Immanuel Wallersteinia. Tunnelma oli monella tapaa lämmin, kun Wallerstein esitti globaalin kapitalismin viisisataavuotisen historian kahdessa ja puolessa tunnissa.
Puhujalle ja puheenvuoroja jakaneelle Mustolle jäi hieman tilaa, kun lava kannettiin – vastoin kaikkia turvallisuusmääräyksiä – täyteen tuoleja, jotta kaikki halukkaat löysivät itselleen istumapaikan.
Wallerstein painotti nuorelle yleisölle, että historiallisen kehityksen käännekohdissa tulevan kehityksen suunnan ratkaisee poliittinen toiminta.
”Mielestäni sinun tulisi harkita jonkin pienen valtion pyörittämistä”, totesi sosiologian professori Saskia Sassen konferenssin järjestäneelle Mustolle. Musto kuitenkin paljasti, että hänellä oli takanaan joukko asialle omistautuneita opiskelijoita ja nuoria tutkijoita. He olivatkin onnistuneet saamaan paikalle suuren joukon tämän päivän tunnetuimpia marxilaisia tutkijoita ja suuren määrän kuulijoita, etupäässä nuoria.
Kirjoittaja on tohtoriopiskelija Tampereen yliopistossa.
uutiskirje 
