Axel Hampus Dahlströmin piirtämä, uusrenessanssia edustava Helsingin Vanha ylioppilastalo valmistui vuonna 1870. Aleksanteri II:n hallituskaudella toteutunut hanke kumpusi aikakauden sivistys-, yhteistoiminta- ja raittiusihanteista.
150-vuotias Vanha ylioppilastalo, Vanha, on useiden sukupolvien tuntema kulttuurikeskus, jossa moni ilmiö on saanut alkunsa. Sen uudempaa historiaa ja Vanhan kävijöiden muistitietoa on tallennettu kriitikko Asko Mäkelän ja toimittaja Outi Poppin haastattelukirjaan Vanha palaa!
Kiinnostavan ja railakkaasti kohteensa näköisen kirjan tekijät houkuttelivat yli 120 kulttuurihenkilöä, talon entistä vakiojengiä, Vanhan kuppilaan muistelemaan talon dynaamisia vaiheita. Kirjan erityinen ansio on kuvitus, joka tuo Vanhan tapahtumia elävästi esille.
Vanhan tuottajana toimiminen antoi uskoa siihen, että on mahdollista luoda paikka, jossa voi toteuttaa taiteilijoiden unelmia ja omaa kokonaisunelmaansa.”
Vanhallahan kävivät ”kaikki” aikansa kulttuurivaikuttajat märkäkorvista jo silloin tunnettuihin kulttuuripersooniin kaikilta taiteen ja viihteen kentiltä. Vakiokalustoon kuuluivat muun muassa Aulikki Oksanen, Kaj Chydenius, Esa-Pekka Salonen, Kaija Saariaho, Rosa Liksom, Ismo Alanko ja M. A. Numminen vain joitakin mainitakseni.
Musiikki häätöuhan alla
1960-luvun puolivälissä M. A. Numminen ja Sperm edustivat uusimpia underground-ilmiöitä. Vanhalla esiintyivät jo tuolloin monet nykyäänkin tunnetut muusikot, Tuomari Nurmiot ja monet muut.
Siellä viihtyivät myös kirjan tekijät. Kirjahanke realisoitui, kun Helsingin yliopiston ylioppilaskunta halusi saada musiikkikorporaatiot ulos Vanhalta.
– Sieltä oltiin häätämässä muun muassa Ylioppilaskunnan laulajat ja monet muut. Siitä nousi melkoinen häly, ja häädöt synnyttivät Outi Poppin johdolla kansanliikkeen talon vakiintuneen käyttäjäkunnan oikeuksien puolesta. Nämä tapahtumat sysäsivät, jo kauan ideatasolla olleen kirjan tekemisestä liikkeelle, Mäkelä kertoo.
Kirja on rajattu käsittelemään Vanhan tapahtumia vuodesta 1965 vuoteen 1998.
– Suomen historian emeritus professori Matti Klinge on kirjoittanut kelpo historiikin Vanhasta ylioppilastalosta, mutta toisen maailmansodan jälkeisestä toiminnasta Vanhalla ei ole koottu minkäänlaista historiateosta. Me keskityimme kirjassamme lähinnä Vanhan kulttuuritoimintaan.
Performanssin syntykoti
Vanhan Kulttuurikeskus perustettiin selkeästä tilauksesta, ja sen merkitys on huomattava. Talon suojissa on kasvanut todella merkittävä suomalaisen kulttuurieliitin sukupolvi.
Mäkelälle henkilökohtaisesti Vanha on tärkeä.
– Se antoi kaikki ne mahdollisuudet, joista myöhemmin on ollut valtavasti hyötyä. Vanhan tuottajana toimiminen antoi uskoa siihen, että on mahdollista luoda paikka, jossa voi toteuttaa taiteilijoiden unelmia ja omaa kokonaisunelmaansa. Sitä, että eri taiteenlajit saivat tilaa ja tekijät voivat toimia yhdessä.
Mäkelä perusti talon yläkertaan kuuluisa gallerian, jonne jos minkälaiset taiteilijat olivat tervetulleita. Galleriassa nähtiin muualla harvoin esitettyä performanssia, videotaidetta, installaatioita ja ties mitä. Vähitellen ne levittäytyivät koko taloon.
– Liioittelematta voidaan sanoa, että suomalainen performanssitaide syntyi Vanhalla, Mäkelä ylpeänä toteaa.
– Helsingissä oli kaiken kaikkiaan tuolloin tilanne kuin Samuel Beckettin näytelmässä Huomenna hän tulee. Seisottiin tumput suorina ja odotettiin, että jotain uutta ja merkittävää tapahtuisi taiteen kentällä. Helsingissä ei oikein ollut gallerioita, joihin suomalaiset ja ulkomaiset nuoret taiteilijat olisivat saaneet uusia taidesuuntauksia edustavia teoksiaan esille. Kukaan ei kuitenkaan vaivautunut tekemään asialle mitään.
Avajaispuheessaan Mäkelä nimesi häpeilemättä galleriansa tilapäiseksi Helsingin nykytaiteen museoksi, se kun vielä tuolloin puuttui pääkaupungista.
Kiihkeä poliittinen vaihe
Vanhalla oli kulta-aikoinaan myös selkeä poliittinen leima. Suuri yleisö muistaa lähinnä Vanhan valtauksen ja Lapualaisoopperan esittämisen, vaikka talo oli täynnä mitä erilaisempaa toimintaa.
Poliittiset vuodet nousevat aina esiin muisteluissa, vaikka se vaihe kesti melko vähän aikaa, ja silloinkin talossa tapahtui muitakin asioita.
– On totta, että Vanha liitetään voimakkaasti ajan poliittiseen liikehdintään, erityisesti vasemmistolaisuuteen. Yleinen käsitys oli, että kaikkihan siellä olivat kommunisteja, mutta se ei ole koko totuus. 1960-luvun lopulla oli vallalla yleissolidaarisuus kautta linjan, kommunisteista kokoomuksen nuoriin.
– 1970-luvun alussa Suomessa alkoi kehkeytyä hyvin vahva kommunistinen opiskelijaliike, jonka toiminta Helsingissä keskittyi paljolti Vanhan kulttuurikeskukseen. Kulttuurikeskuksen johtokin oli tuolloin kommunistien käsissä.
Mäkelä muistuttaa, että vasemmistoliikkeen ideologian vaikutus kansalliselle kulttuurille oli erittäin merkittävä.
– Se synnytti poliittisen laululiikkeen ja oli merkittävä innoittaja myös nykytanssiesityksille. Vanhalle saatiin myös ulkomaisia esiintyjiä. Esimerkiksi Chilestä tuli hienoja muusikoita esiintymään Chilen vallankaappauksen järkyttävissä tunnelmissa.
Feminismiä ja ekologiaa
Mäkelä muistuttaa, että tuon ajan kaikkien nuorisoliikkeiden toiminnan selkeänä pyrkimyksenä oli yleishumanismi, pasifismi ja keskeisimpänä rauhanaate. 1980-luvulla Vanhan piiristä myös kumpusi feminismi ja ekologinen ajattelu.
Vanha oli keskeinen vilkkaan ja monipolvisen yhteiskunnallisen keskustelun tyyssija, jossa myös erilaiset vähemmistöt saivat suunvuoron.
– Toimintaa ja sen sielua voidaankin kuvata iloiseksi sekamelskaksi, jossa ei tunnettu rajoja eikä kieltoja. Toiminnanjohtajina oli avoimia tyyppejä, kuten Petri Repo ja Raisa Rauhamaa.
Talo oli kokoava paikka, jossa eri taideyliopistojen opiskelijat ensimmäistä kertaa kohtasivat saman katon alla. Siellä saivat tilaa kaikkien taideyliopistojen yhteiset näyttelyt ja muu toiminta vailla raja-aitoja.
– Nykyisen Taideyliopiston taustalla voi nähdä nämä kohtaamiset ja taiteiden välisen yhteistyön. Ainakin ne tyypit, jotka aikanaan Vanhalla viihtyivät, ovat nykyään Taideyliopiston johtoporukkaa.
Voitontavoittelu kulttuurin tilalle
Vähitellen Vanhan kulttuuritoiminta kuitenkin hiipui. Kun ylioppilaskunta 1990-luvulla ryhtyi junailemaan Vanhaakin koskevia ravintolauudistuksiaan, kulttuuritoiminta väheni vähä vähältä, ja väki häipyi.
– Voitontavoittelu alkoi ohjailla toimintaa ja Kulttuurikeskus ajettiin alas. Sitten perustettiin Toimintakeskus, joka sekin lakkautettiin.
Puhutaan esimerkiksi ”Kuhmon hengestä”. Mikä oli Vanhan henki?
– Yhteishenki ja tasa-arvoisuus. Nämä tekivät talosta niin hienon kohtaamispaikan. Vanhalle kuka tahansa saattoi kävellä sisään. Siellä kohtasivat täysin vastakkaiset taidesuuntaukset ja ideologiat sulassa sovussa. Keskustelu kävi kiihkeänä, ja sille annettiin mahdollisuus, Mäkelä muistelee.
– Totta kai toimme vastapainoa niin sanotulle eliittikulttuurille, mutta pitää muistaa, että uusi avantgarde synnyttää uuden eliitin. Vanhan toiminnassa olikin erittäin oleellista uusien yleisöjen synnyttäminen.
Entä palaako Vanha – onko entiseen paluuta?
– Maailma on muuttunut. Vanha oli yhtenäiskulttuurin viimeinen linnake. Nykyään Helsingissä on kymmeniä eri paikkoja, jotka tarjoilevat kiinnostavaa kulttuuriantia. Mutta ne ovat hajallaan.
Mäkelä ei haikaile Vanhaa sellaisenaan, kuin se oli kirjan kuvaamana aikana tai alkuvaiheissaan. Hän kuitenkin toivoo, että talo on kulttuurin käytössä vielä kahdensadan vuoden kuluttua.
– Silloin voitaisiin ihaillen todeta, että jo neljäsataa vuotta kulttuuria Vanhalla ylioppilastalolla! Silloin voitaisiin puhua sivistyskansasta.
Asko Mäkelä, Outi Popp: Vanha palaa! Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan kulttuurikeskuksen (1969–1993) epävirallinen tarina. Like 2017. 300 sivua.