Huippu-urheilu on loputtomasti toistuvaa saippuaoopperaa

Tunteisiin ja mediaan nojaavassa urheilubisneksessä liikkuvat valtavat rahavirrat ovat askarruttaneet futistohtori ja mediatutkija Sami Kolamoa (s. 1971) jo parin vuosikymmenen ajan. Opinnäytetyönsä hän teki urheilumaantieteestä ja väitöskirjansa kansainvälisen jalkapalloliiton FIFAn valtapelistä Etelä-Afrikan jalkapallon MM-kisoissa 2010.

Tuoreimmassa teoksessaan Mediaurheilu – tunnetalouden dynamo (Vastapaino) Kolamo kartoittaa median, urheilun ja bisneksen liittoutumista keskenään. Teoksessa kolutaan läpi jalkapalloa, formuloita, yleisurheilua, jääkiekkoa, koripalloa, tennistä, golfia ja snookeria. Kaikkea tätä heijastellaan urheilijoista mediassa kierrätettävien tarinoiden, sekä tunne-elämysten ja mielikuvien kautta.

Kolamon vuonna 1945 syntynyt isä on toiminut kauan valmentajana ja rahankerääjänä 1945 perustetussa Kotkan Peli-Karhuissa. Isänsä harrastuksen kautta Kolamo on seurannut lapsuudestaan saakka, miten valmennetaan, kootaan joukkueita ja toimitaan seurayhteisössä eri tavalla ajattelevien ihmisten kanssa.

– Vaatii psykologista kyvykkyyttä ja sosiaalisia taitoja tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa, hän sanoo.

Kolamo itse on toiminut jalkapalloseura Oulun Tervareissa. Nykyisin hän edustaa tamperelaista harrastefutisjoukkuetta Gotham Cityä.

– Seuratoiminnan kautta olen nähnyt ja kokenut urheiluun liittyviä valtarakenteita, kulisseja ja toiminnan taustaa mikro- ja makrotasolla, Kolamo kertoo.

Urheilun vaikutus talouteen, politiikkaan ja kulttuuriin kasvaa vuosi vuodelta. Kolamon kritiikki kaupallistunutta urheilua kohtaan kumpuaa ärtymyksestä, että upeaa lajia, kuten jalkapalloa, käytetään hyväksi ja voimistetaan yhteiskunnallisia ongelmia.

Media jättää
valtarakenteet taka-alalle

Muutettuaan 2002 Tampereelle, Kolamo alkoi mediatutkimuksen kautta katsoa urheilumaailman julkisivun taakse. Se, mitä urheilujohtajat ja poliitikot sanovat julkisuudessa usein eroaa siitä, mitä he todellisuudessa tekevät.

– Harjoitan urheilun brändikritiikkiä, koska minulla on edelleen tarve nähdä yhteiskunta oikeudenmukaisesti, ja urheilu on merkittävä osa yhteiskuntaa. Median kertoessa urheilusta hyvin suorituspainotteisesti, urheilumaailman valtarakenteet jäävät taka-alalle, kun huomio kiinnitetään yksittäisten urheilijoiden ja joukkueiden suorituksiin. Urheilussa on paljon erilaisia elementtejä, joiden avulla erilaisille tuotteille saadaan markkinoita.

Kolamo muistuttaa, että urheilu on kehon kieltä ja siinä mielessä universaalia, ettei tarvitse kuin tuntea lajin säännöt ymmärtääkseen sitä.

– Toisaalta urheilutapahtumat ovat eräänlaisia saippuaoopperamaisia, loputtomasti toistuvia tarinoita. Kun jalkapallossa tai jääkiekossa on yksi sarjakausi päättynyt, alkaa heti toinen.

Kansa vaihtoi poliittisen
päätäntävaltansa sirkushuveihin

Roomassa kansa vaihtoi poliittisen päätäntävaltansa sirkushuveihin, kun gladiaattorinäytöksistä ja kilpa-ajoista tuli suosituinta rahvaan huvia. Colosseumin katsomoon mahtui gladiaattoritaisteluja seuraamaan 50 000 ihmistä, Circus Maximuksen kilpa-ajoihin peräti 300 000. Suuret yhtiöt huolehtivat maksua vastaan kilpa-ajojen järjestelyistä ja yleisö ajajien kannustamisesta.

Ajan myötä kansa jakaantui kiihkeästi kiisteleviin sirkuspuolueisiin eri kilpatallien kannattajien kesken. Ajoittain katsomoista alkaneet spontaanit mielenosoitukset järkyttivät yleistä järjestystä tai keisarinpalatsin marmorista rauhaa. Tuntuuko tutulta tämän päivän mediaurheiluun verrattuna?

– Roomalaisajan suuriin spektaakkeleihin verrattuna nykyisissä mediaspektaakkeleissa on tärkeintä, että televisiokamerat upotetaan oikeisiin paikkoihin, jotta tapahtumat voidaan lähettää ympäri maailmaa kaikkiin kotistudioihin, fanipubeihin sekä älylaitteille.

– Julkinen näkymä on karnevalistisen juhlahumuinen, mutta kansalaisaktivismi on piilotettu kaiken humun alle ja brändipoliisit valvovat, että mainosten esille asettajat saavat brändiensä näkyvyydestä täyden hyödyn.

Kolamo muistuttaa, että esimerkiksi jalkapallo pelinä tuo enemmän iloa kansalle kuin diktaattorit, joiden kuvia joudutaan kumartamaan pakosta. Jalkapallossa taitavat pelaajat ovat jalkataiteilijoita.

– Taktiset kuviot vaativat, että pelaamisen on oltava spontaania ja sen tulee sisältää improvisatorisia aineksia. Marssiminen ei näytä yhtä iloiselta liikunnalta kuin jalkapallo parhaimmillaan.

Se, miten fanit kokevat urheilun ja erittelevät ja jakavat kokemuksiaan on Kolamon mukaan eri asia kuin se, mihin urheilun omistava luokka tähtää ja miten se puhuttelee faneja.

– Ihannefanius on osa kisabrändiä, jossa hassuttelevat ja juhlivat fanit tuovat kisoille myönteisen julkisuuskuvan. Yleisöstä tuotetaan globaaliin mediavirtaan samantyyppisiä kuvia, joissa esiintyvät kasvomaalatut ja karnevaaliasusteisiin pukeutuneet, entisestään televisiokameroiden edessä älämölöön innostuvat ihannefanit.

Kolamon mukaan siinä yhteydessä ei voi kuitenkaan puhua vieteistä, vaan tv-kerronnan kautta opituista käyttäytymismalleista. Urheilun omistavalle luokalle taloudellinen huipputulos on aina ykkösasia, ja siinä imagon on sulauduttava bisnekseen ja rahaan.

– Nykykisoissa brändipoliisilla on suurten sakkojen uhalla oikeus kieltää kaikki, mikä uhkaa käyttää hyväksi katto-organisaatioiden ja virallisten sponsoreiden tunnusmerkkejä, Kolamo muistuttaa.

Urheilu – sodan kaksoisveli

Pesäpallon kehittäjä Lauri ”Tahko” Pihkala määritteli urheilun ja sodan kaksoisveljiksi. Urheilu edustaa rauhanomaista taisteluareenaa kansakunnille.

Kolamon mielestä vuoden 2012 Lontoon olympialaiset muistuttivat enemmän sotatannerta kuin urheilukisojen näyttämöä. Kisakaupunki militarisoitiin suurkisojen varjolla. Rion olympialaisista israelilaiset turvallisuusyhtiöt tekivät suuria voittoja toimittamalla kisakaupunkiin totaaliset turva- ja valvontalaitteistot.

– Maracanãn jalkapallostadionin turvallisuusvalvonnan järjestelmän nimenä oli Big Brother, kuten Orwellin romaanin suuri johtajakin. Pelin kauneuden mysteeri on kuitenkin minusta enemmän kuin ne näkemykset, jotka tulkitsevat pelin yksinomaan tunteiden, raivon tai poliittisen mykkyyden purkautumiskeinoksi

Kolamon mukaan on vielä arvoitus, miten peliyhtiöiden brändeihin keskittynyt elektroninen urheilu muuttaa perinteistä käsitystämme mediasta ja urheilusta.

– Se jolla on eniten rahavaltaa, vaikuttaa muihin toimijoihin. Peliyhtiöiden ja turnausjärjestäjien määrittelyvalta näkyy siinä, miten tiloja ja tapahtumia rakennetaan ja organisoidaan. Toisin kuin perinteisessä urheilussa, sähköisessä urheilussa peliyhtiöiden kaltaisilla sponsoreilla on enemmän valtaa kuin urheilun katto-organisaatioilla, kuten SEUL:lla eli Suomen elektronisen urheilun liitolla.

Ajoittain pulpahtaa pintaan naisurheilijoiden suoritusten vähättely. Millään muulla yhteiskunnan osa-alueella eivät asiat ole niin selkeästi sukupuolitettuja kuin urheilussa.

– Aina on kyseessä kaksinapainen jaottelu tyttöjen ja poikien ja naisten ja miesten lajien kesken. Tässä luokittelussa naisten urheilua on arvostettu huomattavasti vähemmän kuin miesten urheilua.

Kolamon mielestä urheilun valoisamman tulevaisuuden kannalta on kaikesta huolimatta uskottava, että kehollisten rytmisten liikkeiden kauneus voi tehdä elämästä paremman.

– Onnistuneiden liikkeiden takana taitoluistelussa tai jalkapallossa on paljon harjoittelua ja toistoa. Liikkeiden kauneus ja rytmisyys välittyy myös katsojalle, jolloin katsoja pääsee osalliseksi näistä taitavista suorituksista, hän sanoo.