Kun viranomainen ei suostunut rekisteröimään Sun Wenlinin ja Hu Mingliangin parisuhdetta avioliitoksi, kääntyivät he tuomioistuimen puoleen Hunanin maakunnan pääkaupungissa Changshassa. Oikeus lausui päätöksessään huhtikuussa 2016, että nykyinen avioliittolaki koskee vain liittoa miehen ja naisen välillä eikä se mahdollista samaa sukupuolta olevien avioliittoa. Laki on vuodelta 1980 ja sitä on uudistettu 2001.
Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kiinalainen oikeusistuin otti kantaa samaa sukupuolta olevien avioliittoon. Sun ja Hu katsovat kuitenkin, että sukupuolesta riippumatta henkilöt voivat kokea itsensä puolisoiksi. He kertoivat sosiaalisessa mediassa olevansa pettyneitä siihen, ettei tuomioistuin jättänyt mitään neuvotteluvaraa.
Muutamaa kuukautta aikaisemmin oli salanimellä Bai Qui esiintyvä naisopiskelija Guangdongin maakunnasta kertonut sosiaalisessa mediassa tehneensä haastehakemuksen, jossa hän haastoi Kiinan opetusministeriön oikeuteen siitä, että oppimateriaaleissa kuvataan homoseksuaalisuus ”häiriönä, jota on hoidettava”.
Homoseksuaaleja ei esiinny tiedotusvälineissä.
Kun Bai oli halunnut tietää enemmän omasta seksuaalisesta suuntautuneisuudestaan, huomasi hän, että lähes kaikki kirjastosta löytyvät kirjat pitivät homoseksuaalisuutta psyykkisenä häiriönä. Osa niistä ehdotti sähköshokkeja ongelman hoitamiseksi.
Bai oli hämmentyneenä ja turhautuneena kirjoittanut opetusministeriöön ja pyytänyt selventämään, mitkä määräykset oikeuttavat tuollaiseen sisältöön oppimateriaaleissa. Opetusministeriö ei vastannut, minkä vuoksi hän haastoi ministeriön.
Homoseksuaalisuutta
kuvataan häiriönä
Bai julkisti haastehakemuksensa mikroblogi Sina Weibossa. Hän kirjoitti: ”Homoseksuaaleihin kohdistuu jo muutenkin paineita. Kun heidät vielä stigmatisoidaan oppikirjoissa, aiheuttaa se suurta haittaa. Opetusministeriön vastuulla olisi poistaa tuollaiset haitalliset sisällöt.”
Ja edelleen: ”Koska monet Kiinassa ovat konservatiivisia ja suhtautuvat tunteenomaisesti homoseksuaalisuuteen, en paljasta henkilöllisyyttäni.”
Avausta seuranneessa keskustelussa kirjoitti homoseksuaalisten opiskelijoiden verkosto, että lähes 40 prosenttia kiinalaisista oppikirjoista kuvaa homoseksuaalisuuden sairautena, joka täytyy parantaa.
Marraskuussa 2015 tuli oikeuteen tämä Kiinan ensimmäinen tapaus, jossa käsiteltiin homoseksuaalisuuden kuvaamista oppikirjoissa. Bai Quin mukaan mitään konkreettista ei saatu aikaan neuvotteluissa. ”Opetusministeriö ei lähettänyt lain vaatimaa lainoppinutta, vaan kaksi virkamiestä, joista toinen ei ollut edes perehtynyt asiaan”, kirjoitti hän blogissa.
Useiden käsittelyjen ja valitusten jälkeen totesi Pekingin (opetusministeriön toimipaikka) korkein kansantuomioistuin maaliskuussa 2017, että ”osapuolten välillä ei ole juridista suhdetta”.
Useiden hlbtiq-järjestöjen ja julkisuuden henkilöiden tukemana Bai Qui ei luovuttanut. Hän kirjoitti kymmeneen oppikirjakustantamoon ja pyysi niitä poistamaan homofobisen materiaalin. Joitakin kuukausia myöhemmin ilmoitti yksi maan suurimmista ja arvostetuimmista oppikirjakustantamoista, China Renmin University Press, että se tarkastaa psykologian oppimateriaalinsa, korjaa ne tieteelliselle pohjalle ja kunnioittaa todellisuuden moninaisuutta.
Tietämättömyys
edelleen suurta
Kysyn pekingiläisessä yliopistossa viestintäalaa opiskelevalta He Jiniltä (ei oikea nimi), tunteeko hän Bai Quin kuvaamia koulujen ja yliopistojen oppikirjoja.
– En oikeastaan. En ole nähnyt sellaista, jossa kuvattaisiin homoseksuaalisuus psyykkiseksi häiriköksi, mutta se johtuu siitä, etteivät oppikirjojen kirjoittajat edes ajattele seksuaalisuuteen liittyviä asioita tai niiden sisällyttämistä oppikirjoihin. Minusta ei opetusministeriö eivätkä useimmat muutkaan Kiinassa suhtaudu tähän vakavasti. Homoseksuaaleja ei esiinny tiedotusvälineissä, minkä vuoksi ihmiset tietämättöminä ovat piittaamatta heistä.
– Minä loukkaantuisin tuollaista lukiessani. Oppikirjojen kirjoittajilla ei ole tietoa homoseksuaalisuudesta, niin että miten he voivat tuomita?
He Jin on 23-vuotias nainen. Hän ei kerro oikeaa nimeään, mutta useat hänen ystävistään tietävät hänen homoudestaan.
– Olen kertonut sen heille, mutta oikeastaan siskoni oli ensimmäinen, joka kysyi minulta, olenko lesbo. Olen kertonut myös vanhemmilleni.
– Ystäväni yllättyivät ensin, sitten he tekivät monia kysymyksiä varmistuakseen, etten laskenut leikkiä, ja lopulta asia meni perille. Mutta vanhempieni reaktio oli kamala. Meille tuli monta riitaa, ja minulle kerrottiin, että äitini oli itkenyt jatkuvasti.
Monet ovat Kiinassa konservatiivisia.
– Selitin heille, mitä homoseksuaalisuus on, mutta he eivät kuunnelleet.
Miltä se tuntui ja mitä ajattelet heidän reagoinnistaan?
– Vanhempieni reaktio järkytti minua. En ole saanut heitä vakuuttuneiksi. Sitten pelkäsin, etteivät he päästä minua ulos talosta, ja nyt väitän olevani jälleen ”normaali”, kertoo He ja näyttää sormillaan lainausmerkit sanalle normaali.
Pekingissä jo
tapahtunut muutosta
Ovatko opettajasi koulussa tai yliopistossa puhuneet homoseksuaalisuudesta?
– Kuudentoista vuoden aikana olen kuullut yhden opettajan mainitsevan sen. Kun kävin länsimaisen maalaustaiteen
luennoilla Pekingin yliopistossa, opettaja kertoi monien suurten mestarien olleen homoja. Opiskelijat nauroivat, mutta opettaja sanoi: ”Älkää naurako, olen varma, että tässäkin luokassa on homoseksuaaleja.”
Miten ihmiset mielestäsi yleensä puhuvat homoseksuaalisuudesta?
– Voin kertoa esimerkkejä vain omista piireistäni. Seksistä, seksuaalisuudesta ja homoseksuaalisuudesta puhuvat ovat yhä rajallinen joukko. Minun ystävistäni vain jotkut, ne jotka opiskelevat sukupuolentutkimusta tai kuuluvat itse seksuaalisiin vähemmistöihin, puhuvat näistä asioista.
– Jos näistä puhuisi usein, tavallisena asiana aterialla tai tuttavia tavatessa, pitäisivät monet sinua omituisena. Pienemmissä kaupungeissa reaktio voisi olla vakavampikin.
– Pekingissä on kuitenkin tapahtunut hyviä muutoksia. Yhä useammat puhuvat seksuaalisista vähemmistöistä ilman ennakkoluuloja ja yhä useammat nuoret katsovat, että on ihan okei olla homo. Monet sanovat, että heillä on homoseksuaalisia ystäviä.
Entä he, jotka eivät puhu siitä?
– Pienissä maaseutukaupungeissa ja kylissä ihmiset eivät ole kuulleet puhuttavan homoseksuaalisuudesta. Miten he voisivat alkaa puhua siitä?
Laki kahlitsee
nettisisältöjä
Sitä He Ji ei sano, mutta esteenä ei ole pelkästään tietämättömyys. Vuonna 2015 hyväksytyn uuden turvallisuuslain mukaan ”vulgaarin ja epäisänmaallisen” aineiston esittäminen on kiellettyä.
Internetin multimediasta vastaavat viranomaiset ovat tarkentaneet lakien väljiä muotoiluja valtakunnallisilla ohjeilla. Niissä insestin, seksuaalisen väkivallan ja homoseksuaalisuuden esittäminen luokitellaan ”epänormaaliksi seksuaaliseksi käyttäytymiseksi” sekä ”vulgaariksi ja epäisänmaalliseksi”.
Sisäministeriö hyväksyi ohjeet, ja ne astuivat voimaan 2017. Nyt viranomainen tarkastaa audiovisuaalisen sisällön ennen sen pääsyä internetiin, ja Skype on suljettu.
Mitä mielestäsi poliitikkojen sekä koulujen ja yliopistojen johtajien pitäisi tehdä?
– Toivon, että he kiinnittäisivät enemmän huomiota hlbtiq-kysymyksiin, koska ne ovat osa todellisuutta, eivätkä he voi välttää todellisuutta, koska erilaiset seksuaaliset suuntautumiset tulevat yhä näkyvämmiksi yhteiskunnassa, ainakin Pekingissä. Toivon, että he suhtautuisivat tähän kehitykseen avoimesti, eivätkä arvostelisi sitä ja koettaisi estää sitä.
– Paradoksaalisesti ajattelen myös, että on liikaa vaatia tätä ihmisoikeutta poliittisilta johtajilta, koska heidän ratkaistavanaan on polttavampiakin ongelmia kuten köyhyys ja ympäristön tuhoutuminen. Syvällä sydämessäni kuitenkin tiedän, että kaikki nämä asiat ja toimet ovat samanarvoisia.
Ovatko ihmisoikeudet
luksusta?
He uskoo, että tilanne muuttuu ajan myötä.
– Ihmisille täytyy antaa aikaa saada tietoa, sulattaa sitä ja tietoisesti hyväksyä, että homoseksuaalisuus on luonnollista. Kiina on kehitysmaa ja väistämättä taloudella on etusija. Samaan aikaan ajattelen, että voi kuulostaa kummalliselta, jos ajattelee ihmisoikeuksien olevan jotain luksusta, joka kuuluu vain niille, joiden ei tarvitse kantaa huolta taloudellisesta selviytymisestään. Mutta siltä se näyttää.
Haluat esiintyä anonyymina. Miksi?
– Sen takia, että tietyt ihmiset tulisivat muuten uteliaiksi. Jos kertoisin oikean nimeni, seurauksena voisi olla häiritseviä juoruja ja kysymyksiä. Toinen syy on se, että pelkään vanhempieni saavan tietää.
Käännös: Arto Huovinen