Vain viikkoa ennen tarinan suunniteltua loppukohtausta eli viime viikon torstaina Britannian pääministeri Theresa May sai EU:n suostuteltua lykkäämään brexitiä. Jatkoaika on 12. huhtikuuta asti, ja jos britit sinä aikana pääsevät sopuun sopimuksesta, saavat he toukokuun 22. päivään asti aikaa panna sen toimeen. Pidempi jatkoaika vaatisi Britannian osallistumista europarlamenttivaaleihin.
EU-vaalit Britanniassa, jonka olisi pitänyt jo erota unionista tänään eli 29. maaliskuuta, olisivat otollinen kasvualusta euroskeptisille oikeistoryhmille. Äärioikeistolaisen Ukipin eli Britannian itsenäisyyspuolueen entinen johtaja ja EU-eroliikkeen keulahahmo Nigel Farage on jo ilmoittanut, että jos vaalit pidetään, hän lanseeraa niihin uuden puolueen. Sen agenda olisi varmistaa, että EU-ero todella tapahtuu.
Faragen valmistautuminen europarlamenttivaaleihin kuvaa täydellisesti brexitin järjettömyyttä. Vaikka brexit esitettiin tavallisen kadunmiehen ja EU-eliitin välisenä kamppailuna, on sen takana muutakin kuin kasvukeskusten ulkopuolella kytenyt turhautuminen vallitsevaan politiikkaan.
Britanniaa ajaa EU:sta ulos verkosto, jolla on paljon rahaa ja vaikutusvaltaa, myös Britannian ulkopuolella. Esimerkiksi Farage kuuluu myös Donald Trumpin sisäpiiriin, mikä ei suinkaan ole ainut linkki Trumpin ja brexit-kampanjan välillä.
Brexit-vaikuttamisen
globaali verkosto
Vuosi sitten otsikkoihin nousi vaalivaikuttaminen sosiaalisessa mediassa, kun tietovuotaja Christopher Wylie paljasti kanadalaisen Cambridge Analytica -yhtiön käyttäneen hyväkseen miljoonien käyttäjien dataa myydäkseen kohdennettua vaalimainontaa. Sekä Trumpin presidentinvaalikampanja että Britanniaa EU:sta ajava Leave-kampanja olivat vaikuttaneet äänestäjiin heidän tietämättään.
Wylien paljastusten myötä julkisuuteen astui myös Leave-kampanjan nuorisojärjestössä toiminut Shamir Sanni, joka todisti datayhtiöihin kanavoidun rahan kulkeneen nuorisojärjestön kautta vain nimellisesti. Tämä tarkoitti, että EU-eroa ajanut kampanja, jossa toimi myös ministeritason poliitikkoja, oli ylittänyt budjettinsa eli rikkonut lakia.
Skandaali vei Cambridge Analytican konkurssiin ja Facebookin poliittisen myrskyn silmään. Sillä ei kuitenkaan ollut kauaskantoisia seurauksia brexit-kampanjalle: vaalilain rikkominen hädin tuskin nousi otsikkoihin Britanniassa, vaikka sekä viralliselle Leave-kampanjalle että Leave.EU-nimiselle, radikaalimmalle ryhmälle langetettiin sakot.
Brexitin myötä monet poliittisten skandaalien säännöt onkin kirjoitettu uusiksi.
Konservatiivit salamyhkäisen
ERG-ryhmän panttivankeina
Theresa May teki tammikuussa historiaa koettuaan Britannian parlamentin historian suurimman tappion, kun hänen neuvottelemansa erosopimus äänestettiin kumoon äänin 432–202. Normaaliolosuhteissa se olisi johtanut pääministerin eroon.
Konservatiivipuolue ei kuitenkaan enää toimi tavallisen puolueen tavoin. Yksi osoitus siitä on konservatiivipuolueen sisällä kovan linjan EU-eroa ajava European Research Group -ryhmä (ERG), jonka virallinen tarkoitus on tuottaa poliittista tutkimusmateriaalia EU:sta. Siitä on kuitenkin muovautunut Mayta panttivankinaan pitävä, mielipidevaltaa puolueessa käyttävä ryhmittymä.
Konservatiiveista helmikuussa eronneet kolme edustajaa kritisoivat avoimesti ERG:tä toimimisesta ”puolueena puolueen sisällä”. ERG:n jäseniä ei ole kerrottu julkisuuteen, mutta ilmeisesti siihen kuuluu laajemman jäsenistön lisäksi pienempi, ryhmän politiikasta päättävä sisäpiiri. Ryhmää johtaa aristokraattinen äärikonservatiivi Jacob Rees-Mogg.
29. maaliskuuta piti olla brexit-päivä.
Brexitin rahoitusta laajasti tutkineen openDemocracy-uutissivuston mukaan ERG:llä on myös pankkitili. Sille on tullut lahjoituksia muun muassa yhdistykseltä nimeltä Constitutional Research Council (CRC), joka on muutenkin rahoittanut EU-eroa tuntuvasti. Siitä kuitenkin tiedetään vähän.
Avoimuuden kiertäminen
Pohjois-Irlannin kautta
Kaksi päivää ennen vuoden 2016 kesäkuun brexit-äänestystä Metro-ilmaisjakelulehdessä ilmestyi koko etusivun peittänyt mainos, joka kehotti äänestämään EU-eron puolesta. Sen oli ostanut DUP, Pohjois-Irlannin suurin puolue.
Metro ilmestyy kaikkialla Britanniassa paitsi Pohjois-Irlannissa, ja lisäksi DUP:n tilillä oli vuoden 2015 lopussa vähemmän rahaa kuin suuri mainos maksaisi.
Tämä sai openDemocracy-sivuston tutkivat journalistit liikkeelle. He saivat selville, että DUP:n kautta oli kanavoitu brexit-kampanjaan 435 000 punnan lahjoitus. Sekin oli tullut CRC:ltä, mutta on epäselvää, mistä yhdistyksen rahat ovat peräisin. DUP:stä tuli sittemmin kokoaan tärkeämpi puolue koko valtakunnanpolitiikassa, kun Theresa May hävisi vaalit ja joutui tukeutumaan DUP:hen saadakseen enemmistön parlamentissa.
Pohjois-Irlannilla on brittipolitiikassa erityisasema. Yksi sen osoitus on vaalirahoituslaki: pohjoisirlantilaisten puolueiden ei tarvitse antaa julkisuuteen tietoja rahoittajistaan. Poikkeusta perusteltiin aikoinaan turvallisuussyillä, ja sen piti olla väliaikainen. Toisin kuitenkin kävi, ja demokratian kannalta välttämätöntä avoimuutta on kierretty täysin laillisesti Pohjois-Irlannin kautta.
Konkurssikypsän liikemiehen
miljoonalahjoitukset
Erikseen on käynyt ilmi, että Arron Banks -niminen liikemies, joka rahoitti epävirallista Leave.EU-kampanjaa, on ollut vuosikausia niin pahoissa talousvaikeuksissa, että on epäselvää, kuinka hänellä on ollut rahaa tällaiseen anteliaisuuteen. Banks on lahjoittanut EU-kriittisille kampanjoille miljoonia puntia konkurssin partaalta.
Ei ole näyttöä siitä, että brexitiä ajavissa lahjoituksissa olisi mitään laitonta. Asianosaiset voisivat milloin tahansa astua julkisuuteen ja vahvistaa tämän. Demokratian kannalta avoimuus olisi paras vaihtoehto.
Päivänpoliittinen draama neuvottelujen etenemisestä onkin jättänyt varjoonsa tärkeämmän tarinan: sen, ettemme edelleenkään tiedä, kuka Britannian EU-eroa ajaa ja miksi. Vaikka brexit lykkääntyisi lisää, se ei tule katoamaan poliittiselta agendalta. Sitä ajavilla on liikaa rahaa ja ilmeisesti myös salattavaa.