Uuden kansanrintamahallituksen myötä Suomen talouspolitiikan peruslinja muuttuu merkittävästi. Hallitus on lopettanut vuosikausia jatkuneen menosopeutuksen ja aikoo päinvastoin lisätä harkinnanvaraisia pysyviä menoja. Lisäksi hallitus aikoo kansainvälisen taantuman tullessa selvitä tilanteesta elvyttävän finanssipolitiikan avulla. Elvytystoimet olisivat vieläpä julkisia investointeja veronalennusten sijaan. Myös työllisyyspolitiikassa linja on siirtymässä erilaisista työttömiin kohdistuvista rankaisutoimista positiivisiin kannustimiin.
Suomalaiselle vasemmistokentälle hallituksen linjanmuutos on ollut selvästi tärkeä ja vastannut vuosikausia jatkuneisiin toiveisiin hyvinvointivaltiolle myönteisemmästä yhteiskuntapolitiikasta. Hallituksen uuteen linjaan sisältyy kuitenkin vasemmiston kannalta myös merkittäviä uhkia.
Nämä eivät ensisijaisesti liity uuden talouspolitiikan todellisiin vaikutuksiin. Vasemmiston näkökulmasta suurimmat uhat koskevat sitä, miten hallituksen talouspoliittinen linja kehystetään julkisessa keskustelussa. Jo nyt opposition oikeistopuolueet ja oikealle kallellaan olevat intellektuellit ovat pitäneet hallituksen talouspolitiikkaa haihatteluna tai asiantuntijatiedon vastaisena vastuuttomuutena.
Tällaiset argumentit ovat Suomessa poikkeuksellisen vetovoimaisia, sillä kamreerimaisella budjettikurilinjalla on täällä pitkät perinteet ja se on yhä suosiossa valtiovarainministeriössä. Työvoiman tarjonnan lisäämiseen tähtäävä keppilinja taas on erityisen suosittua etenkin äänekkäimpien suomalaisekonomistien ja elinkeinoelämän etujärjestöjen keskuudessa.
Tällaisessa keskusteluasetelmassa uusi talouspoliittinen linja on erityisen haavoittuvainen. Maailmantalous saattaa ajautua lähitulevaisuudessa uuteen taantumaan, mikä heikentäisi myös Suomen kasvunäkymiä ja työllisyystilannetta. On ilmeistä, että heikentyneestä taloustilanteesta syytettäisiin hallituksen uutta linjaa, vaikka sillä ei tosiasiallisesti olisi globaalin taantuman kanssa mitään tekemistä.
Siinä ei ole toki mitään uutta, että oppositio haukkuu hallituksen talouspolitiikan sen sisällöstä riippumatta. Tällä kertaa kyse ei ole kuitenkaan vain väsyneestä puoluepoliittisesta nokittelusta, vaan suomalaisen yhteiskunnan pitkän aikavälin kehityksestä. Jos nyt tapahtunut selvä mutta lopulta varsin maltillinen muutos talouspolitiikan linjassa onnistutaan määrittelemään julkisessa keskustelussa vastuuttomuudeksi ja juurisyyksi heikentyneelle taloustilanteelle, on edessä paluu 90-luvulta alkaen vallinneelle linjalle. Edes maltillisen linjantarkistuksen tekeminen tämän jälkeen ei olisi mahdollista useisiin vuosiin tai jopa vuosikymmeniin.
Toistaiseksi on epäselvää kuinka hyvin hallituksen vasemmistopuolueet ovat ymmärtäneet tilanteen haavoittuvuuden. Hyvät henkilösuhteet, kabinettiväännöt ja muut perinteiset politiikan tekemisen tavat eivät riitä tulevien vuosien talouspoliittisissa kamppailuissa. Vasemmiston tulevaisuus määrittyy ennen kaikkea sen kautta, millaiset tulkinnat ja näkemykset hallitsevat julkista keskustelua tulevina vuosina.
Kirjoittaja on tutkijana Eurooppa-tutkimuksen keskuksessa.
lehti 