Pandemia on yhä päällä, emmekä tiedä tulevasta paljoakaan, edes sitä, jättääkö koronavirus meitä koskaan kokonaan rauhaan. Kaikesta huolimatta moni on kääntänyt katseensa pandemian jälkeiseen aikaan. Yksi vahvasti esille noussut kysymys koskee ruokatuotantoamme. Globaalisti ja paikallisesti. Sama koskee työtä ja työntekijöiden oikeuksia.
Monet asiantuntijat sanovat nyt, että pandemia on osoittanut nykyisenlaisen ruuan suurtuotantojärjestelmän tulleen tiensä päähän. Tämä koskee niin teollista kasvin- kuin lihantuotantoakin. Jättisikalat ja -kanalat ovat virushautomoja. Antibiootteja käytetään lihantuotannossa tehokkuuden nimissä melkoisen surutta. Syntyy bakteerikantoja, joihin antibiootit eivät enää tepsi.
Seurauksista on saatu esimakua koronaviruksen levitessä ja tappaessa erityisesti siellä, missä antibioottiresistenssiä on tavallista enemmän.
Ruoka on halpaa kun kenenkään ei tarvitse maksaa ruuantuotannosta aiheutuvia tuhoja luonnon monimuotoisuuteen, vesistöihin, ilmastoon. Kukaan ei maksa epidemioiden leviämisestä sekä ihmisoikeuksien polkemisesta aiheutuvia kustannuksia. Kukaan ei maksa monokulttuuriviljelystä luonnolle aiheutuvaa tuhoa.
Tutkijat muistuttavat, että covid-19-taudin taustalla on ihmisen aiheuttamat ympäristömuutokset. Niihin kuuluu esimerkiksi tämä: Maalla elävien nisäkkäiden biomassasta vain neljä prosenttia tulee luonnonvaraisten nisäkkäiden painosta. Loput 94 prosenttia tulee ihmisistä, lemmikkieläimistä tai tuotantoeläimistä. Tämän suhdeluvun muutos on tapahtunut nopeasti. Se liittyy maankäyttöön: noin puolet maapallon viljelykelpoisesta pinta-alasta on nyt tehomaatalouden käytössä.
Tutkijat Anna-Liisa Laine ja Jarno Vanhatalo muistuttavat (HS 9. 5.) että monimuotoisuus suojaa ihmistä viruksilta. Monimuotoisissa yhteisöissä loisinta, saalistus ja kilpailu säätelevät populaation kokoa. Lajikato häiritsee näitä säätelymekanismeja ja mahdollistaa yksittäisten lajien nopean runsastumisen. Samat ekologiset säännöt pätevät taudinaiheuttajiin, tutkijat huomauttavat.
Kriisin opetuksia on paljon. Esimerkiksi se, kuten tutkijat maailmanlaajuisesti sanovat, että ihmiset eivät ole pelkkiä resursseja. Työntekijä pitäisi nähdä työvoimansa investoijana, jolla olisi samanlainen osallistumisoikeus päätöksentekoon kuin on osakkeenomistajalla.
Työ pitäisi siis demokratisoida, työhön ei enää saisi suhtautua kauppatavarana eikä ihmiseen resurssina. Yksi tutkijoiden esitys koskee Green Deal -ympäristöohjelmaa: EU:n tulisi sisällyttää siihen työtakuu ja työpaikkademokratia.
Pandemia tuntuu auttavan näkemään tarkemmin aikamme suuret ongelmat. Toivottavasti se auttaa myös uusien ratkaisujen ja uuden ajan alkuun.
Toimituspäällikkö
uutiskirje 
