Viitisen vuotta sitten Helsingin Sanomista eläköityneen Hannu Pulkkisen (s. 1951) elämänura on poikkeuksellisen monitahoinen ja tuloksekas.
Jo varhaisteininä hän ahmi nykykirjallisuutta ja haki itseilmaisua maalaamalla. Savonlinnan taidelukion, Tampereen yliopiston ja Ateneumin grafiikan iltalinjan eväät antoivat vankan perustan työuralle maan eturiviin nousseena lehtien ulkoasun suunnittelijana.
Työn ohessa Pulkkinen on luonut kuvataidetta ja väitellyt tohtoriksi uutisten arkkitehtuurista. Hän toimi myös vuoden Tampereen yliopistossa vierailevana journalistiikan professorina.
Pulkkinen on tehnyt 1980-luvun alkupuolelta asti tiiviitä, kuvitettuja aforismeja maailmanmenosta ja elämästä – omaksi huvikseen. Itse hän kutsuu niitä ”käyttöajatuksiksi”.
Aforismia sanotaan lyhyesti sanomisen taiteeksi. Tiheät ajatukset ovat sisällöltään painokkaita ja tyylikkäästi muotoiltuja.
Pulkkisen aforismit ovat syntyneet neljän vuosikymmenen aikana lehtityön “sivutuotteina” ja ilmestyneet muun muassa Kansan Uutisissa, Ilta-Sanomissa ja Helsingin Sanomissa. Kahdessa viimeksi mainitusta lehdessä Pulkkinen toimi ulkoasusta vastaavana päällikkönä.
Pulkkista voi pitää kuvataiteilija ja kirjailija Henrik Tikkasen (1924–84) perinteen jatkajana. Molempien aforismeissa yhdistyvät kirkas oivallus, sen tiivis sanallinen ilmaisu ja taitava kynänjälki. Yhteistä on myös esiintyminen huomattavan tiedotusvälineen sivuilla, laajalle yleisölle.
Pulkkisen aiheiltaan laaja-alaiselle aforistiikalle on ominaista päältä katsoen rento ja vitsikäs tyyli, milloin sarkastinen, milloin lempeän humoristinen.
Nämä helposti lähestyttävät miniatyyriteokset nappaavat lehteä nopeasti selaavankin katseen, mutta sanaleikkien ja paradoksien takaa löytyy myös aineksia syvällisemmälle pohdiskelulle.
Aforismien aiheita ei tarvitse hakea kaukaa. Kokoelmassa on runsaasti minä-muotoisia tekstejä, joista jotkut voi luokitella pieniksi muistelmiksi. Jotkut taas sisältävät itseironiaa.
Elämän ilmiöiden tarkkailijana Hannu Pulkkinen asettuu usein myös itsensä ulkopuolelle ja laittaa sanoja piirroshahmojensa suuhun. Niitä ei pidä tulkita yksi yhteen kirjoittajan omiksi kannanotoiksi – ne löytyvät rivien väleistä huumorin ja sarkasmin ryydittäminä. Tärkeintä on virittää lukija ajattelemaan.
Kirjan viimeinen luku Vastasyntynyt vanhus hätkähdyttää elämän peruskysymysten äärelle. Siihen tekijä on kerännyt ilmeisen omakohtaisesti oivallettuja ja koettuja huomioita elämän rajallisuudesta.
”Elämä on tässä ja… Meni jo.”
”Pala kerrallaan poistumme näyttämöltä. Pakkosiirto alkaa.”
Hannu Pulkkinen: Pakkosiirtoja. Aforismeja ja piirtoja neljältä vuosikymmeneltä. Kulttuurivihkot 2020. 103 sivua.