Rumsfeld on sekä nuorin että vanhin Yhdysvaltojen puolustusministerinä toiminut henkilö. Hän oli presidentti Gerald Fordin kabinetin jäsen vuosina 1975–1977 ja sittemmin presidentti George W. Bushin kabinetissa vuosina 2001–2006.
Rumsfeld tunnetaan parhaiten Irakin sodan arkkitehtina. Vain muutama tunti sen jälkeen, kun lentokoneet olivat iskeneet kaksoistorneihin ja Pentagoniin syyskuun 11. päivänä, Rumsfeld kirjoitti muistiinpanoja Saddam Husseinia vastaan hyökkäämisestä. Tässä vaiheessa iskun tekijöistä ei ollut vielä varmaa tietoa. Tuolloinen puolustusministeri Rumsfeld oli kuitenkin kaivannut syytä hyökätä Irakiin – ja syyskuun 11. päivän iskut olivat antaneet sen hopeatarjottimella. Myöhemmin Rumsfeld oli täysin valmis valehtelemaan Irakin joukkotuhoaseista, joista ei koskaan ollut näyttöä, niiden ollessa vain tekosyy sodan aloitukseen.
Halu säilyttää maailman sotilasmahdin asema
Hän ei myöskään koskaan kohdannut sitä oikeutta, joka hänen olisi tullut kohdata.
Mutta mikä kiire Irakiin? Öljy on toki yksi selityksistä, mutta ei ainoa. Rumsfeld oli aikansa keskeisiä uuskonservatiivisia hahmoja. Ulkopoliittisesti uuskonservatiivinen liike halusi varmistaa, että Yhdysvallat pysyy maailman voimakkaimpana sotilasmahtina. Vaikka Iraniin hyökkääminen olisi ollut tämän näkökulman edistämiseksi vieläkin keskeisempää, pidettiin sitä liian riskialttiina. Irak vaikutti helpommalta kohteelta. Sen kaataminen olisi tarkoittanut Yhdysvalloille hegemoniaa Lähi-Idässä sen liittolaisen Israelin rinnalla. Näin ei kuitenkaan käynyt, sillä huolimatta että Yhdysvaltojen joukot onnistuivat kaatamaan Saddam Husseinin hallinnon. Vähemmän yllättäen irakilaiset eivät purematta nielleet entisen hallinnon tilalle asetettua nukkehallitusta, ja maa ajautui kaaokseen, jossa se yhä on.
Irakin sota oli lähes kymmenen vuoden konflikti ja inhimillinen katastrofi, jossa kuoli satoja tuhansia irakilaisia siviilejä. Edes erottuaan puolustusministerin virasta, Rumsfeld ei koskaan katunut tai pahoitellut Irakin sotaa ja sen nimissä tehtyä väkivaltaa. Päinvastoin hän puolusti sotaa vielä vuosia sen jälkeen, väittäen muistelmissaan, että Husseinin hallinnon kaataminen oli maailman turvallisuudelle paras vaihtoehto. Sillä ei ollut merkitystä, olivatko syyt, joiden perusteella sota aloitettiin aitoja vai eivät. Tästä huolimatta Rumsfeld oli itse kättelemässä Husseinia vuosia aiemmin, kun hän toimi erityislähettiläänä Irakissa Ronald Reaganin määräämänä.
Aloittamassa myös Afganistanin sotaa
Entisen puolustusministerin julmuudet eivät kuitenkaan pääty siihen. Irakin sodan lisäksi hän oli puolustusministerinä aloittamassa Afganistanin sotaa sen varjolla, että maassa hallitsevat Taliban-joukot mahdollisesti piilottelivat syyskuun 11. päivän iskut tehneen Al Qaida -järjestön johtajaa Osama bin Ladenia. Vaikka Yhdysvaltojen joukkojen vetäytyminen on parhaimmillaan meneillään, jatkuu Afganistanin sota yhä ja on vienyt satojen tuhansien afgaanien hengen ja ajanut maan syvempään kaaokseen, josta ei ole paranemisen merkkejä.
Rumsfeldin kaudella perustettiin myös Guantanamo Bayn vankila, joka on yhä pystyssä siitä huolimatta, että presidentti Barack Obama lupasi sulkea sen ensimmäisellä kaudellaan. Rumsfeld puolusti ”tehostettuja kuulustelumenetelmiä” – kidutusta – niin Guantanamossa kuin Irakin sodassakin. Kun irakilaisessa Abu Ghraibin vankilassa tapahtuneet julmuudet tulivat esille, Rumsfeld vieritti teot vanginvartijoiden harteille, mutta sanoi olevansa valmis eroamaan. Lopulta hänen erotuksensa tuli vasta vuonna 2006, kun Irakin sodan nähtiin vaikuttavan liian negatiivisesti tuleviin välivaaleihin.
Irakin sodan hirveydet tahdotaan työntää historian hämäriin
Reaktio Rumsfeldin kuolemaan on vaihdellut, hänen kollegoidensa ja isojen julkaisujen kuten CNN:n ja YLEn kirjoittaessa kaunistelevia – tai vähintään ”neutraaleja” – obituaareja, samalla kun pienemmät mediat ja kansalaisjärjestöt nostavat esille hänen uransa verisyyden. Kuten Jacobinissa nostetaan esille, olisi absurdia, että muista sotarikollisista puhuttaisiin kuten Rumsfeldistä puhutaan. Tämä osoittaa Yhdysvaltojen erityisaseman maailmanpolitiikassa, joissa sotarikolliset on mahdollista reformoida takaisin yhteiskuntaan. Näin ollaan tekemässä myös George W. Bushille, hänen ottaessaan kaverikuvia Michelle Obaman ja TV-host Ellen DeGeneresin kanssa. Irakin sodan hirveydet tahdotaan työntää historian hämäriin, vaikka kukaan sen aloittajista ei ole saanut maksaa teoistaan.
Donald Rumsfeldin kuolema ei varsinaisesti lohduta, hänen kuoltuaan perheensä luona kotonaan New Mexicossa. Kuten Daily Beastissa kirjoitettiin, ”ainoa traaginen asia Rumsfeldin kuolemassa on se, että se ei tapahtunut irakilaisessa vankilassa”. Hän ei joutunut kohtaamaan julmaa ja tuskallista kuolemaa kuten niin monet ovat hänen politiikkansa takia joutuneet. Hän ei myöskään koskaan kohdannut sitä oikeutta, joka hänen olisi tullut kohdata.
Uuskonservatiivisten voimien tavoitteet yhä olemassa
Lisäksi elämme yhä siinä ulko- ja turvallisuuspolitiikan paradigmassa, jonka Rumsfeld loi, olkoonkin että se ei näytä ulospäin yhtä karulta kuin ennen. Rumsfeldin edustamat uuskonservatiiviset voimat ovat menettäneet asemaansa Bush nuoremman kauden päätyttyä, mutta niiden tavoitteet ovat yhä olemassa Yhdysvaltojen tasaisesti vilautellen konfliktia Iranin kanssa. Guantamo Bayn vankilaa ei ole vieläkään suljettu, eikä Afganistanin sota ole täysin ohi. Kuten Afganistan, myös Irak on yhä väkivallan raatelema, ja vakaata hallintoa ei kummassakaan ole ollut vuosiin, eikä sellaisia ole näköpiirissäkään. Näiden sotien arkkitehdin kuolema ilman hitustakaan sitä kärsimystä, jonka hän on aiheuttanut muistuttaa vain maailman julmuudesta.
Rumsfeldin tunnetuimpia sananparsia on hänen selityksensä siitä, että on olemassa asioita, jotka tiedämme tietävämme, asioita, jotka tiedämme, ettemme tiedä, sekä asioita, joista emme tiedä, ettemme tiedä. Hänen omia sanojansa lainatakseen, tiedämme tietävämme sen, että Donald Rumsfeld oli sotarikollinen ja ihmishirviö. Asia, jonka tiedämme, ettemme tiedä on mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Voi vain toivoa, että Rumsfeld palaa helvetissä.