Kenialaisen paimentolaisyhteisön naiset ovat pukeutuneet perinteisiin kuninkaallisiin juhlaviin koruihin ja värikkäistä helmistä punottuihin kaulakoruihin. Ne muodostavat upeita kuvioita naisten kaulaan. Pohjois-Kenian Marsabitin maakunnan Rendile-yhteisön naisilla on tehtävä.
Rintarinnan he kävelevät ylös mäkeä kohti taloudellista vapautta, aseistettuna asiaankuuluvilla työkaluilla, joiden avulla valutetaan akaasioiden pihkaa.
– Ensin haemme vettä. Sitten keräämme pihkaa akaasioista, ja puhdistamme ja kuivaamme sen ennen kuin viemme sen torille myytäväksi. Pihkan myynnillä voin tyydyttää perheeni tarpeet, eikä minun ei ole pakko myydä lampaitani ja vuohiani ulosheittohintaan, Caroline Sepina, 47-vuotias kuuden lapsen äiti sanoo.
Puhuessaan Sepina puhdistaa huolellisesti pihkaa, josta hän saa 550 Kenian shillinkiä (4,44 euroa) kilolta.
Naisten kylä
Kenian kuivilla alueilla ihmisen selviytyminen on jatkuvaa taistelua moninaisia vaikeuksia vastaan. Vaihtoehtoisten elinkeinojen valinnanvara on olematon.
Ndikirin kylässä ei ole miehiä. Kuivuuden takia miehet ovat karjalaumoineen siirtyneet naapurimaakuntaan Samburuun etsimään laitumia ja vettä. Kylän varapäällikkö Leuwan Kokton kertoo, että näin on aina ollut tapana kuivien kausien aikana. Kotiin on jätetty vain muutama eläin lasten tarpeisiin.
Naiset ovat jääneet kotikylään. Toisin kuin aiemmin, nyt he eivät ole työttömiä ja toimettomia. Heillä on muita elinkeinoja täydentämässä karjanhoitoa.
Uskomaton kysyntä
Kenian metsistä kerätty pihka on taloudellisesti tärkeää, ja maan pohjoisen kuivilla alueilla on niiden kaupallista tuotantoa. Arabikumin lisäksi siitä valmistetaan muun muassa suitsukkeita ja perinnelääkintätuotteita.
Kenialaisen kehitysjärjestön African Agency for Arid Resource (AGAR) toimitusjohtaja Tommaso Menini kertoo, että pihkantuotanto on suorassa yhteydessä ympäristönsuojeluun. Ajatuksena on saada paimentolaisyhteisöt näkemään karjanhoidolle vaihtoehtoisia elinkeinoja.
– Mirhapuun pihkalla, hagarilla, on uskomaton kysyntä. Ostajat ovat enimmäkseen kiinalaisia, sillä tuotteella on runsaasti käyttöä perinteisessä kiinalaisessa lääketieteessä. Kiinalaisia on lähes 1,4 miljardia, ja se tarkoittaa, että kysyntää riittää, Menini sanoo.
– Aiemmin välittäjät lähettivät kontteja Kiinaan, mutta viime vuosina yhä useammat kiinalaiset ostajat ovat asettuneet Keniaan. Kysynnän kasvu on myös nostanut hintoja, Menini toteaa.
Suojelua vai tuhoa?
Paimentolaiset ovat aina tunteneet akaasian pihkan ja mirhapuun hartsin ja muut paikallisista puista saatavat tuotteet, mutta vasta nyt heille on selvinnyt niiden taloudellinen potentiaali ja se, miten he voivat rahallisesti hyötyä niistä.
– Paimentolaiset keräävät ja myyvät tuotteensa itse. Näin heidän mielikuvissaan näihin puihin liittyy rahallistakin arvoa ja se auttaa ympäristönsuojelussa, Marsabitin maakunnan luonnonvarojen varajohtaja Janet Ahatho sanoo.
Toisaalta insinööri Chidume Okoro sanoo, ettei etenkään suitsukkeen tuotanto ole lähellekään kestävää.
Puun kuoriminen vahingoittaa sitä ja pahimmillaan tappaa puun. Suurien pihkamäärien tuottamisen kaupallisiin tarkoituksiin tulisi tapahtua äärimmäisen varovasti. Paikallisia asukkaita pitäisi kouluttaa keräämään pihka kestävästi ja puita säästäen.
– Kun keskitytään raaka-aineiden vientiin eikä luonnonvaroista huolehdita kunnolla, vientimarkkinat jäävät alihyödynnetyiksi. Sukupuolten eriarvoisuus ja voimaepätasapaino vallitsee, ja toisinaan se on johtanut luonnonvaroista saatavien hyötyjen epätasaiseen jakautumiseen, Okoro huomauttaa.
Caroline Sepina ei kuitenkaan valita.
– Siitä lähtien kun aloin tutkia pihkan ja muiden puutuotteiden mahdollisuuksia, lapseni ovat syöneet hyvin ja olen voinut maksaa heidän koulumaksunsa.
lehti 