Syyskuun 21. päivä julistettu liikekannallepano on valtaisa Venäjän kansalaisyhteiskunnan tappio Vladimir Putinille, suurin helmikuun hyökkäyksen jälkeen. Kaikille oli selvää, että Putin tulee välttämään liikekannallepanoa viimeiseen asti.
Ennen liikekannallepanoa Venäjän yhteiskuntasopimus on ollut sellainen, että vallanpitäjät saavat varastaa ja sotia sillä ehdolla, etteivät sodat kosketa kansalaisten elämää. Osa Venäjä-asiantuntijoista ennusti, että Putinin valta tulisi kaatumaan liikekannallepanoon. Mutta toisin kävi, vallankaappausta ei tullut, ja mielenosoitukset eivät olleet suurempia kuin helmi-maaliskuussa.
Pettymys venäläisten kyvyttömyyteen vaikuttaa johtajiinsa on ollut suuri, tästä hyvästä halutaan nyt kostaa kaikille venäläisille. Nyt sanktioita halutaan kohdistaan paitsi Venäjän sotakoneistoon, myös kaikkia venäläisiä vastaan, riippumatta siitä mieltä mieltä he ovat sodasta.
”Ongelma ovat passiivisuus, aivopesu ja ultranationalistinen ideologia”
Ensimmäinen siirto tähän suuntaan oli turistiviisumeiden lopettaminen. Suomen hallitus joutui tämän kanssa laillisiin vaikeuksiin, koska syntyperän määrätyt sanktiot ovat länsimaisen yksilön vastuuden periaatteeseen nojaavan oikeusjärjestelmän vastakohta. Umpikujasta löytyi ulospääsy, kun turistiviisumien lopettamiseksi keksitiin, että venäläisten turistiviisumit ”voi haitata Suomen kansainvälisiä suhteita”. Eli suhteet voivat vaarantua jos Suomi ei tee samaa oikeusperiaatteiden suhteen kyseenalaista päätöstä kuin lähimmät EU-maat suomenlahden eteläpuolella.
Samaan aikaan Venäläiseen öljyyn kohdistuvia sanktioita vasta odotellaan.
Spontaaneja voittoja, mutta rajallisia sellaisia
Venäläiset liikkeet ovat aihe, josta olen kirjoittanut eniten viimeisen 14 vuoden aikana. Liikkeet ovat olleet inspiroiva aihe, koska ne ovat aika-ajoin saavuttaneet myös voittoja, viimeksi vuonna 2018 eläkeuudistusta vastaan.
Vuonna 2012 kirjoitin siitä, kuinka paljon Venäjällä voi saavuttaa kansalaistoiminnalla, ja vuonna 2010 ihmettelin sitä, kuinka moneen voitokkaaseen liikkeeseen olin ehtinyt osallistua Venäjällä.
Vaikka on ollut selvää, että Venäjän liikkeet pystyvät vaikuttamaan vain yksittäisiin sisäpoliittisiin päätöksiin tai paikallisiin rakennushankkeisiin, silti olen nähnyt niissä toivoa yhä autoritaarisimpaa hallintoa vastaan. Suurimmat osittaisia voittoja saavuttaneet liikkeet, kuten vuoden 2018 liike ovat olleet hyvin spontaaneja, eikä minkään vakiintuneen puolueen tai järjestön organisoimia. Vielä on toivoa, että myös sotaa vastaan nousisi tällainen liike.
Toisaalta, usein olen ollut myös pessimistisempi. Maaliskuussa 2017 kirjoitin, kuinka jo toissavuosikymmenellä näin, miten Venäjän yhteiskunta on epäpoliittisuuden ja apatian läpäisemä. Saman vuoden helmikuussa kirjoitin, että kuinka kansalaisvapauksien puolesta Venäjä jo on uusi Neuvostoliitoksi, ja miksi moni venäläinen on itse halunnut palata menneeseen. Vuonna 2013 kirjoitin Venäjän äärimmäisestä atomisaatiosta, tosin vielä tuolloin pidin sitä seurauksena 90-luvun villistä kapitalismista. Nykyään uskon, että Venäjän atomisaatio on villin kapitalismin ja monivuosisataisen autoritarismin perinteen synteesi.
Kamppailut liikekannallepanoa vastaan
Harkovan rintaman takaiskujen jälkeen oli selvää, että Putinin on aloitettava liikekannallepano, riippumatta sen seurauksista. Silti kansalaisyhteiskunnan tappio on syy kysyä, onko oma optimismini Venäjän kansalaisyhteiskunnan mahdollisuuksista ollut perusteetonta? Olenko pelannut neljännesvuosisadan ajan häviävää hevosta, minkä vuoksi suurin osa elämäntyöstäni on nyt roskiksessa?
Myös toisenlaisia merkkejä on näkyvissä. Pelkästään liikekannallepanon viitenä ensimmäisenä päivänä 260000 kutsuntaikäistä miestä ehti häipymään Venäjältä, nyt määrä voi olla jo kaksi kertaa suurempi. Vielä useampi tulee välttelemään kutsuntoja Venäjällä. Sodan alun jälkeen Venäjällä on Pussy Riotin aikanaan perustaman Mediazona-sivuston mukaan tehty jo 52 tuhopolttoiskua kutsuntatoimistoja ja muita sotakoneistoon kytköksissä olevia hallintorakennusta vastaan. Viime maanantaina Feministinen sodanvastainen vastarinta FAS ilmoitti sen tietolähteen Moskovan kaupunginhallinnossa kertoneen, että kaupunki yrittää digitoida pikavauhtia kaiken kutsuntatoimistojen tiedon. Osoittautui, että osa asevelvollisten tiedoista on edelleenkin vain paperilla, joten saattavat kadota ikuisiksi ajoiksi tuhopolttojen ansiosta.
Vaikka Venäjän yhteiskuntajärjestelmä on taantunut 20 vuoden ajan, yleisestä asenneilmapiiristä ei voi sanoa samaa. Feminismi on ollut somen myötä yhtälailla kovassa nousussa Venäjällä viimeisten 10 vuoden ajan kuin muuallakin maailmassa, ja olenkin kirjoittanut nousevasta liikkeestä useasti.
Videoiden perusteella naiset ovat olleet yliedustettuina kaikissa sodanvastaisissa mielenosoituksissa, myös liikekannallepanon vastaisissa mielenosoituksissa vaikka liikekannallepano koskee lähinnä miehiä. Feministien järjestämä Feministinen sodanvastainen vastarinta onkin ollut merkittävimpiä protesteja kutsuneita järjestöjä, ja se on järjestänyt muitakin luovia protesteja. Nyt FAS on kehoittanut saikuttamaan ja muuhun työpaikkasabotaasiin Antijob.net-sivuston kautta, joka pitää mustaa listaa huonoista työnantajista. Lisäksi FAS jakaa yhteistyössä aseistakieltäytyjäliikkeen kanssa neuvoja kutsuntojen ja asevelvollisuuden välttelystä.
Sodanvastaisen liikkeen radikaali siipi on vahvempi kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa sen miehitettyä Irakin, mutta ei siltikään riittävän vahva. Muutama järjestö, kuten Ukrainan armeijan rinnalla sotiva Vapaan Venäjän legioona ja Anarko-kommunistinen taistelujärjestö ovat ottaneet vastuun joistain iskuista, mutta ensimmäisen vastuunotot eivät aina ole uskottavia.
Suurin osa tuhopolttoiskuista tuntuu olevan yksittäisten ihmisten tekemisiä. Monet iskuista on tehty ilman huolellista suunnitteluja, ja tekijöitä on jäänyt myös kiinni. Perinteiset ihmisoikeusjärjestöt eivät tue ”väkivaltaisia ekstremistejä” ja ”terroristeja”, joten kiinnijääneitä tukemaan on perustettu uusia ryhmiä, kuten Solidaarisuusvyöhyke-ryhmä.
Uutiset suorasta toiminnasta antavat enemmän aihetta optimismiin kuin mielenosoitukset, joiden merkitys on lähinnä symbolinen. Muutamilla reuna-alueilla kuten Sahan tasavallassa Siperiassa ja Etelä-Venäjän Dagestanissa virkavalta ei enää ole aina onnistunut nujertamaan mielenosoituksia, mutta pääosin mielenosoitukset ovat juuttuneet negatiiviseen kierteeseen – koska poliisi on onnistunut hajoittamaan ne, epäröivät eivät niihin uskaltaudu. Viime viikon torstaina ja lauantaina kansalliskaarti eli mellakkapoliisit olivat jonkin verran passiivisempia kuin keväällä, voi johtua siitä että kansalliskaarti on myös kärsinyt raskaita tappioita Ukrainassa. Toisaalta poliisien tappiot ovat johtaneet myös brutaalimpiin otteisiin, viime viikon mielenosoitusten jälkeen he hyökkäsivät runoilija Artjom Kamardinin kotiin ja raiskasi tämän käsipainolla tämän lausuttua sotaa pilkkaavia säkeitä kuukausittaisessa runotapahtumassa Majakovskin patsaalla Moskovassa.
Lisäksi kynnys siirtyä radikaalimpiin protesteihin on korkea. Venäläisille on viimeisten 30 vuoden aikana toitotettu väkivallattoman protestin auvoisuutta, ja väkivaltaisen ekstremismin ja terrorismin kamaluutta aivan yhtä paljon kuin suomalaisille. Viimeiset 20 vuotta on terrorismia vastaan kirjoitettu julkilausumia ja sitä on ehkäisty yhdessä yliopistoissa ja poliisitoimilla yhteisissä pöydissä länsimaiden ja Venäjän kesken. Länsimaat ovat käytännössä hyväksyneet Venäjän ”terrorismin vastaiset toimet” Tšetšeniassa ja muualla Pohjois-Kaukasuksella, ja tehneet Venäjän kanssa yhteistyötä islamisteja vastaan.
Tälläkin hetkellä Romania on karkoittamassa Venäjälle tšetšenialaista Amina Gerihanovia. Tšetšeenien ihmisoikeusjärjestö Vayfondin mukaan myös Itävalta on karkoittamassa kaksi tšetšeeniaktivistia Venäjälle, ja Ruotsikin on karkoittamassa Tšetšeniassa kidutettua miestä Tšetšeniaan. 6. helmikuuta vuonna 2021 Tšetšenian viranomaiset kiduttivat kuoliaaksi Ranskasta karkoitetun Daud Muradovin.
Haluavatko venäläiset sotaa?
Maanalaisen toiminnan suosio kasvaa, mutta sen menestys riippuu yleisestä mielipiteestä.
Venäjän mielipidetutkimusten luotettavuutta on vaikeaa arvioida, jo keväällä oli tapauksia joissa yli 60 prosenttia kieltäytyi vastaamasta kadulla tehtyihin mielipidetiedusteluihin. Toisaalta riippumattomana pidetyn Levada-keskuksen mielestä puhelinkyselyt ovat edelleen riittävän luotettavia.
Levada-keskus avasi tätä tarkemmin pitkässä artikkelissa syyskuun alussa. Sen mukaan Venäjän väestöstä yli 40 prosenttia tukee Putinin operaatiota ehdottomasti ja noin 30 prosenttia varauksellisesti. Johdonmukaisesti vastustaa alle 20 prosenttia.
Levadan mukaan halukkuus vastata puhelinhaastatteluihin ja kyselytulokset eivät eroa merkittävästi tuloksista viime- ja toissavuonna. Tällä viikolla tehdyn kyselyn mukaan 72 prosenttia tukee sotaa myös mobilisaation jälkeen.
En ole vakuuttunut, että mielipidemittaukset Venäjällä olisivat olleet luotettavia enää vuosiin. Mutta on totta, että monet tukevat Putinin sotaa, suurin osa kuvittelee edelleen voivansa elää normaalia elämää ottamatta koskaan kantaa mihinkään. Suurin osa sodan vastustajista ei tee mitään konkreettista sotaa vastaan.
Putinia on verrattu 30-luvun fasistijohtajiin, mutta Putinin järjestelmä eroaa esimerkiksi Natsi-Saksasta siinä, ettei kansalaisia ole kovin aktiivisesti yritetty aivopestä aktiivisiksi fanaatikoiksi. Sen sijasta järjestelmä perustuu poliittiseen apatiaan ja yleiseen epäluuloisuuteen yhtälailla hallitusta kuin oppositiota kohtaan. Vaikka kansa olisi valmis kapinaan sodittuaan muutaman vuoden, puuttuu siltä kaikenlainen poliittisen osallistumisen ja omaehtoisen järjestäytymisen kulttuuri. Se on puuttunut parinsadan vuoden ajan. Ongelmaa ei voi kiteyttää ”demokratian puutteeksi”, koska sotaan ryhtyminen ei välttämättä ole ristiriidassa väestön enemmistön tahdon kanssa. Ongelma ovat passiivisuus, aivopesu ja ultranationalistinen ideologia, jotka ovat osoittautuneet tehokkaaksi yhdistelmäksi muuallakin maailmassa.
En tiedä, onko moderneilla yhteiskunnilla edes periaatteessa tehokkaita keinoja kamppailla näitä vastaan. Suomessa ajatellaan, että oikeusvaltiolla on oma sisäinen byrokratiansa, jonka avulla se pystyy suojelemaan kansalaisia itseltään. Juuri kukaan ei Suomessa mieti vaihtoehtoa, että kenties myös kansalaisten pitäisi joskus pystyä puolustautumaan valtiota vastaan.
Venäjälläkään tätä ei ole ajateltu. Enemmistö kansalaisyhteiskunnasta on pyrkinyt osallistumaan vaaleihin kaikesta vaalivilpistä ja epäreiluista alkuasetelmista huolimatta, tai sitten käynyt yrittänyt haastaa valtiota oikeuteen jostain epäoikeudenmukaisuudesta. Näihin keinoihin on uskottu katkeraan loppuun saakka. Varmaankin jossain vaiheessa enemmistö kääntyy sotaan vastaan.
Mutta kuinka sodanvastustajat voivat käydä aseelliseen kapinaan, kun aseet on nyt jaettu niille, jotka ovat olleet halukkaimpia lähtemään sotaan? Onko aseellinen kapina ydinasevaltiossa edes mahdollinen? Putin saattaa pysyä vallassa, vaikka hän käyttäisi ydinaseita ja/tai häviäisi sodan. Tällöin Venäjä muuttuisi valtavaksi eristäytyneeksi ja vainoharhaiseksi Pohjois-Koreaksi.
uutiskirje 
