Peruskoulu luotiin 1970-luvulla tarkoituksena taata lapsille ja nuorille tasa-arvoiset lähtökohdat opin- ja elämäntielle, vanhempien yhteiskunnallisesta ja taloudellisesta asemasta riippumatta. Ajatukseen kuuluivat keskeisesti maksuttomuus ja lähikoulut.
Tällainen uudistusmielisyys ei kaikkia miellyttänyt. Peruskoulu-uudistuksen pelästyttämä oikeisto ryhtyi välittömästi toimiin moisen hapatuksen pysäyttämiseksi. Peruskouluun oli ehditty siirtyä vasta Lapin läänissä ja Koillismaalla – uudistus toteutettiin asteittain pohjoisesta etelään – kun irvokkaasti nimetty Vapaan koulutuksen tukisäätiö (VKTS) aloitti toimintansa.
VKTS oli elinkeinoelämän rahoittama varjo-organisaatio, joka pyrki vaikuttamaan koulutuspolitiikkaan varsin kyseenalaisin konstein. Ikävä kyllä tämä ei jäänyt vain yritykseksi. Yhteiskuntaan liittyvät oppisisällöt karsittiin minimiin ja koottiin mustia listoja. Kouludemokratia tuhottiin, joskin vahva puoluepolitisoituminen edisti tätä tavoitetta jo ennen ulkopuolista apuakin.
Kehno lukutaito ja kehnot kansalaistaidot ovat surkea yhdistelmä.
Dosentti Sakari Suutarisen mukaan VKTS pyrki vaikuttamaan myös opettajankoulutuksen opetussuunnitelmiin kurssikirjoja myöten. Yhteiskuntatiedosta tuli täysin marginaalista. Samaan aikaan peruskoulussa kansalaistaito-niminen oppiaine lopetettiin ja yhteiskuntaopin opetus myöhäistettiin ysiluokalle. (Sittemmin tätä on jälleen aikaistettu, mutta sisällöt ovat kovin elinkeinoelämälähtöisiä.)
Suutarinen kirjoittaa, että oikeisto piti erityisesti historiaa ja yhteiskuntaoppia vaarallisena. Ainakin omina kouluaikoinani se, mitä yhteiskuntaopista oli jäänyt jäljelle, oli niin kuivaa ja pölyistä, ettei siitä varmasti ollut vaaraa yhtään kenellekään.
Salaisen säätiön palvelukseen värvättyyn, opetushallinnon sisäiseen tiedustelutoimintaan, kuului dosentti Jari Leskisen tutkimuksen mukaan satoja valtiolla ja kunnissa työskennelleitä oikeistolaisia virkamiehiä ja opettajia. Kokouslistoilla on lukuisia tuttuja poliitikkoja, mutta mustia listoja ei koskaan julkaistu, vaikka muun muassa Sakari Suutarinen sitä vaati.
Ammattiosastojen puurtajat alkavat vaikuttaa suorastaan radikaaleilta.
Säätiön toiminnan vaikutuksia, kuten näin laajoja ja monimutkaisia vaikutuksia yleensä, on vaikea tarkasti arvioida saati mitata. Mutta kun yhteiskunnallisen keskustelun tilaa ja tasoa seuraa, olisi kiusallisen helppoa sanoa, että ainakin tavoitteissa onnistuttiin, säätiön ansiota tai ei. Suomalaisista tuli yhteiskunnallisesti passiivisia.
Tänään moni aikuinenkin luulee mielenosoittamisen olevan luvanvaraista tai laitonta ja edustuksellisen demokratian olevan demokratian ainoa ja ylin muoto. Moni on täysin pihalla ay-liikkeen merkityksestä yhteiskunnalliselle kehitykselle: siitä, miten yleisestä äänioikeudesta lähtien monet aivan keskeiset uudistukset on saatu aikaan nimenomaan lakkoilemalla. Moni yhteiskuntakritiikkiä kaipaava haksahtaa salaliittoteorioihin.
Kehno lukutaito ja kehnot kansalaistaidot ovat surkea yhdistelmä. Se yhdistelmä tuottaa salaliittoteoreetikoita ja hopeavesikauppiaita, siis vallalle täysin vaaratonta höpötystä, joka surkuhupaisasti päätyy usein olemaan vielä konservatiivisempaa kuin vallitseva valta, ajamaan oikealta ohi.
Tämän päivän näkövinkkelistä alkavat ammattiosastojen eläköityvät puurtajat vaikuttaa suorastaan radikaaleilta. Suuria ikäluokkia on monesta parjattu, osin syystäkin, mutta järjestäytyä he osasivat. Oman navan ympärillä pyörivästä some-elämöinnistä taas ei saa valtarakenteita vakavasti haastavaa, vaikka miten paketoisi.