Avainsana: Normaali

Ihmisarvon puolesta

Kohta kuukauden olen seurannut mielenilmaisuja Ukrainassa ja niiden käsittelyä eri maiden mediassa. Samalla olen keskustelut ja kommentoinut kavereittani ajatuksia lähinnä...

Kurt Wallander ryhmineen päätyy tutkimaan raakojen arvokuljetusryöstöjen sarjaa. Kuvassa Krister Henriksson ja Lena Endre.

Wallander ja tiimi tiukoilla

Komisario Wallander (Krister Henriksson) on todettu lukemattomia kertoja päteväksi poliisimieheksi, mutta aina ei suju häneltäkään. Tällä kertaa ongelma liittyy kalvosinnappeihin.

Uusi rajattu demokratia

Nelson Mandelan kuoltua koko maailma tuntui pysähtyvän suremaan suuren rauhanmiehen muistoa. Osa kommentoijista pääsi muistuttamaan, etteivät lännen johtajat ole suinkaan...

Kynttilät syttyvät Mandelan muistolle

Etelä-Afrikan edesmenneen presidentin ja vapaustaistelija Nelson Mandelan kunniaksi järjestetään Helsingissä kynttilätilaisuus. Lauantaina 21.12.Tuomiokirkon portailla muistellaan Mandelaa lauluin ja puhein. Tervehdyspuheen...

Kaiho Nieminen osoittaa jälleen osaavansa kuvata suomalaisen miehen sielua tarkasti ja myötätunnolla.

Oman edun ajajan muotokuva?

Kaiho Niemisen (s.1941) seitsemästoista romaani Trokari kuvaa Viljo Kallioisen polkua nuoresta maalaisnuorukaisesta ylemmäs yhteiskunnan portaikossa. Ajallisesti liikutaan kieltolain viimeisistä vuosista...

Pertti Keränen

Pertti Keräsestä kunnallisneuvos

Tasavallan presidentti on myöntänyt kunnallisneuvoksen arvonimen tervolalaiselle Pertti Keräselle. – Pitkän tien kulkijalle arvonimi on iso asia, Keränen luonnehtii. Vasemmistovaikuttajan ura...

Vuonna 1973 Kansan Uutisten urheilutoimittajana aloittanut Jarkko Mänttäri jää vuodenvaihteessa eläkkeelle lehden Jyväskylän toimituksesta.

Että kaikille riittäisi

Viimeinen sana Talvella 1970 olin käymässä kotona ja kerroin äidilleni liittyneeni Tampereen Opiskelevien Sosialistien jäseneksi. Hyvin epäpoliittinen äitini oli kovin...

Liikunnan edistämiselle on suurempi yhteiskunnallinen tilaus kuin koskaan aikaisemmin

Liikunta on koko yhteiskunnan asia

Raportti valtion liikuntatoimen määrärahojen kasvun tuloksista vuosina 2007–2011 kertoo yksiselitteisesti, että liikuntatoimi yksin ei pysty muuttamaan suomalaisen väestön liikunta-aktiivisuutta suositusten mukaiseksi. Liikuntatoimijat tekevät työnsä tyydyttävästi, mutta vastavoimat ovat liian vahvat.

Maailman johtaviin alan suunnitteluyhtiöihin kuuluva Aker Arctic on ollut suunnittelemassa muun muassa kymmeniä jäänmurtajia.

Valtio voi lisätäkin omistuksiaan

Valtio ilmoitti tiistaina hankkineensa omistukseensa pääomasijoitusyhtiönsä kautta enemmistöosuuden eli 66,4 prosenttia Aker Arcticista. Myyjänä oli rahoitusongelmista kärsivä korealainen STX Finland.

Ettei ajattelu hyytyisi

Sysäyksen tälle pohdiskelulle tarjosivat Emilia Kukkalan kaksi kirjoitusta viime Viikkolehdessä (13.12.). Arviossaan Ville Lähteen kirjasta ”Niukkuuden maailmassa” Kukkala osoitti huomattavaa...

Sivu 549 / 887 1 548 549 550 887

Uusimmat

ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS

Lisää uusimpia

ILMOITUS
ILMOITUS

Kaupallinen yhteistyö

Tervetuloa takaisin!

Kirjaudu sisään tilillesi:

Käyttäjätunnus on sähköpostiosoitteesi. Palauta salasanasi klikkaamalla tästä.

Ongelmatilanteissa ota yhteyttä asiakaspalveluumme. Vastaamme mahdollisimman pian.

Salasanan palauttaminen

Syötä käyttäjänimesi tai sähköpostiosoitteesi salasanan palauttamista varten.