Avainsana: Normaali

PMMP:n tytöt, leskiäitien tyttäret, viimeisellä keikallaan.

Kiitos 2003–2013

Viimeinen sana Tämä on kiitoskirje kahdelle tytölle. Kiitän bändiä, joka kymmenen vuoden ajan loi taiteellisesti kunnianhimoista musiikkia, esiintyi kuin riivattu,...

Puoluekenttä liikkeessä

Yle Uutisten tuoreessa, Taloustutkimuksen tekemässä lokakuun puoluegallupissa on yllättävänkin suuria muutoksia verrattuna edelliseen kuukauteen. Demarit ovat lisänneet kannatustaan eniten ja...

Palvelualoitteella yritys, yhteisö tai vaikkapa yksityinen henkilö voisi esittää kunnalle, että hän voisi ottaa hoidettavakseen jonkin kunnan tehtäviin kuuluvan palvelun.

Palvelualoite on kuuma peruna

Päätös on kuntien käsissä Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen pitää harmillisena, että ajatus palvelualoitteesta on politisoitunut liiaksi. – Siinä on perustaltaan hyvä...

Saamelaisen määritelmä täsmentyy

Saamelaisen määritelmää ehdotetaan muutettavaksi. Muutoksilla korostettaisiin saamelaisen yhteisön – sukuyhteisön – merkitystä saamelaisuudelle. Saamelaiskäräjälain sisältämän saamelaisen määritelmän lisäksi keskiviikkona oikeusministeri...

Voiko touhukas olla viisas?

Joutilas luokka osa 22 Kiinalaisen elämännäkemyksen mukaan kiihkeän toimeliaisuuden ja viisauden välillä vallitsee jyrkkä vastakohtaisuus. Sivistyneen ihmisen täytyy osata olla...

Jumala tehosekoittimessa

Tuuheaviiksinen Friedrich Nietzsche jäi kohta kolmekymmentä täytettyään eläkkeelle ja kärsi koko ikänsä migreenistä, silmäkivuista, vatsakrampeista, kuvotuksesta, unettomuudesta ja luultavasti kupasta.

Tupo tuo vakautta

Kasvu- ja työllisyyssopimus syntyi perjantaina lopulta suhteellisen kivuttomasti, vaikka aikataulut hieman paukkuivatkin ja loppumetreillä oli totuttuun tapaan draaman tuntua. Tämän...

Sivu 560 / 887 1 559 560 561 887

Uusimmat

ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS

Lisää uusimpia

ILMOITUS
ILMOITUS

Kaupallinen yhteistyö

Tervetuloa takaisin!

Kirjaudu sisään tilillesi:

Käyttäjätunnus on sähköpostiosoitteesi. Palauta salasanasi klikkaamalla tästä.

Ongelmatilanteissa ota yhteyttä asiakaspalveluumme. Vastaamme mahdollisimman pian.

Salasanan palauttaminen

Syötä käyttäjänimesi tai sähköpostiosoitteesi salasanan palauttamista varten.