Avainsana: Normaali

Yhteiset lapsemme

Järjellisiä rakenneuudistuksia 3 Yrittäjänaiset ovat pitkään esittäneet, että lapsen syntymään ja vanhempainvapaisiin liittyvät lakisääteiset etuudet rahoitettaisiin työnantajien yhteisvoimin. Nykyinen rahoitus...

Yhteiskunnan loiset

Terveysyhtiö Mehiläisen toimitusjohtaja Matti Bergendahlin mukaan isot terveysyhtiöt näkevät investointimahdollisuuksia Pohjoismaissa, koska “kaikki näkevät, että hyvinvointivaltiot ovat tienhaarassa” (HS 26.10.).

Messun arvoista

Helsingin kirjamessuilla levisi tieto, että Otavan johto oli määrännyt poistettavaksi kustantamon osastolla tarjolla olleet Suomen Kuvalehdet. Lehden kannessa kirja roikkui...

Kuuleeko kukaan, kuuleeko isä tai äiti tai ne kaikki jumalat, joista kerrotaan!

Rukous ilman uskonoppeja

Horisontti En kuulu kirkkoihin, en seurakuntiin. En instituutioihin tai verkostoihin. Rukoukseni tulee hänestä, jota kutsutaan Taraksi – Jumalan kyyneleeksi. Se...

Postilaiset ylityökieltoon

Posti- ja logistiikka-alan unioni PAUn ja Palvelualojen työnantajaliitto Paltan neuvottelut päättyivät torstaina 31.10 tuloksettomina. Neuvottelut kaatuivat lähinnä sanomalehtien varhaisjakajien alipalkkauksen...

Sivu 559 / 887 1 558 559 560 887

Uusimmat

ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS

Lisää uusimpia

ILMOITUS
ILMOITUS

Kaupallinen yhteistyö

Tervetuloa takaisin!

Kirjaudu sisään tilillesi:

Käyttäjätunnus on sähköpostiosoitteesi. Palauta salasanasi klikkaamalla tästä.

Ongelmatilanteissa ota yhteyttä asiakaspalveluumme. Vastaamme mahdollisimman pian.

Salasanan palauttaminen

Syötä käyttäjänimesi tai sähköpostiosoitteesi salasanan palauttamista varten.