Avainsana: Normaali

Vasemmisto liikkeelle

Kansan Uutisten Viikkolehti torstaina 24.6.: Kansan Uutisten Viikkolehti oli seuraamassa Vasemmistoliiton puoluekokousta Jyväskylässä. Juhannuksen Viikkolehdessä laaja Emilia Kukkalan kirjoittama ja...

Kivitettyjä ikkunoita tekstiilitehtaassa Ashulian teollisuusalueella Bangladeshissa.

Nyt kuohuu Bangladeshin hikipajoissa

Tehtaat käynnistyivät keskiviikkona uudelleen Ashulian teollisuusalueella 30 kilometriä Bangladeshin pääkaupungista Dhakasta. Ne olivat sulkeutuneet edellisenä päivänä rajujen palkkamellakoiden vuoksi.

EU:n säädös uhkaa tappaa kalakukot

Kansanedustaja Erkki Virtanen (vas.) on huolissaan elintarviketurvallisuuden nimissä tehdystä asetuksesta, joka käytännössä lopettaisi kalakukon valmistamisen. – Kalakukko ei ehi pillaantua, kerta...

Maa-aineksella jo täytetyn Lipeälammen vaikutukset tuntuvat alapuolen järvissä yhä. Kuva vuodelta 2000.

Vieläkin riesaa Lipeälammesta

Surullisen kuuluisan Lipeälammen jäljet näkyvät yhä alapuolisessa vesistössä niin, että uusia kunnostushankkeita vaaditaan etenkin veden ruskean värin ja epämiellyttävän hajun...

Mari Kiviniemi eduskunnan istunnossa tiistaina ennen valintaansa pääministeriksi.

Ikään kuin väliaikaishallitus

Pääministeri vaihtui ja sen myötä myös hallitukseen tuli yksi uusi ministeri. Keskusta hyvitti puoluekokouksensa valinnoissa pettymään joutuneita pohjois-suomalaisia valitsemalla kuntaministeriksi...

Siimes Paperiliittoon

Hanna-Kaisa Siimes lopettaa Vasemmistoliiton Uudenmaan piirin toiminnanjohtajan tehtävässä ja siirtyy Helsingin Hakaniemen torin toiselle puolelle Paperiliittoon elokuun alusta. Siimes on...

Halonen nimittää hallituksen tiistaina

Kuten etukäteen otaksuttiin, ei pääministerin vaihdos laukaise liikkeelle suurta ministerikierrätystä. Ministerivaihdokset ovat jäämässä yhteen uuteen valtioneuvoston jäseneen, kansanedustaja Tapani Tölliin...

Perceval jyrää

1. LÄHTÖ (Ryhmäajo 1609 m): Vermon keskiviikon V5-ravien avauksessa mennään jälleen täysillä lähdöstä maaliin. Maililla keulapaikka on puolivoittoa ja piikin...

Verotyöryhmä: Verotuksen progressiivisuus lievenee

Alivaltiosihteeri Martti Hetemäen verotyöryhmä julkisti maanantaina väliraporttinsa yhteisö- ja pääomatuloverotuksen, arvonlisäverotuksen sekä ansiotuloverotuksen kehittämissuunnista. Työryhmä esittää yrityksiltä perittävää yhteisöveroa alennettavaksi...

Puoluevaltuuston johtoon valittu Harri Moisio vastaanottamassa onnitteluja.

Moisio johtaa puoluevaltuustoa

Vasemmistoliiton puoluevaltuuston uusi puheenjohtaja on vaasalainen Harri Moisio. Moisio sai 150 ääntä lauantai-iltapäivänä toimitetussa vaalissa Jyväskylässä. Muista ehdokkaista keravalainen Pia...

Minkkinen ykkösenä puoluehallitukseen

Vasemmistoliiton puoluehallitukseen reiluna ykkösenä valittiin tamperelainen, Viikkolehden kolumnistinakin toimiva, lähihoitaja Minna Minkkinen 232 äänellä. Muut puoluehallituksen varsinaiset jäsenet ovat nuoriso-ohjaaja...

Puhakka uusi pestinsä

Sirpa Puhakka, 54, sai jatkokauden, kun Vasemmistoliitto valitsi puoluesihteerinsä lauantaina Jyväskylässä. Helsinkiläinen Puhakka voitti vastaehdokkaansa, helsinkiläisen Reko Ravelan, 38, äänin...

Arhinmäki jatkaa puheenjohtajana

Vasemmisto valitsi yksimielisesti Paavo Arhinmäen jatkamaan puoluejohtajana. Puheenjohtajasta ei äänestetty, sillä vastaehdokkaita ei ollut. Valintaa tervehdittiin raikuvin aplodein. Vasemmistoliitto pitää...

Henkilövalintojen päivä vasemmistossa

Vasemmistoliitto valitsee tänään puheenjohtajat, kaksi varanpuheenjohtajaa ja puoluesihteerin. Myös puoluevaltuusto puheenjohtajineen ja puoluehallitus valitaan kello 111.30 lähtien. Vasemmistoliitto aloitti lauantaiaamuna...

Kirjoittaja kyselee kokoomuksen puheenjohtajan Jyrki Kataisen näkemyksiä verotuksesta.

Rehellistä politiikkaa

Olemme siirtyneet rehelliseen poltiikan tekoon, jos uskomme äskettäin pidettyjen puoluekokousten sanomaan – ja miksemme uskoisi? Kokoomuksen puheenjohtajan kielenkäytössä oli rehellisyys-sana...

Oppositio vaatii uusia vaaleja

Opposition eduskuntaryhmät vaativat eduskuntavaaleja pidettäväksi nyt. Ennenaikaisten vaalien tarpeesta ne ilmoittivat keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajalle Timo Kallille antamassaan vastauksessa, joka liittyy...

Imurin kohtalo on kauhea

Etelä-Afrikassa miteltävät jalkapallon MM-kisat ovat olleet käynnissä viikon päivät, mutta suuria tähtihetkiä ei ole vielä nähty. Joku voisikin luonnehtia ensimmäistä...

Huutola kiitti Arhinmäen linjauksia

Vasemmistoliiton puoluekokoukseen seuraajana osallistunut SAK:n hallituksen puheenjohtaja Matti Huutola kiitteli puheenjohtaja Paavo Arhinmäen poliittisia linjanvetoja. Huutola oli Kansan Uutisten Viikkolehden...

Sivu 818 / 899 1 817 818 819 899

Uusimmat

ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS

Lisää uusimpia

ILMOITUS
ILMOITUS

Kaupallinen yhteistyö

Tervetuloa takaisin!

Kirjaudu sisään tilillesi:

Käyttäjätunnus on sähköpostiosoitteesi. Palauta salasanasi klikkaamalla tästä.

Ongelmatilanteissa ota yhteyttä asiakaspalveluumme. Vastaamme mahdollisimman pian.

Salasanan palauttaminen

Syötä käyttäjänimesi tai sähköpostiosoitteesi salasanan palauttamista varten.