Jo yli neljätuhatta vaatii asumisen hintaa alas
Jo yli neljätuhatta suomalaista on allekirjoittanut nettiadressin, jolla vaaditaan asumisen hintaa alas. Asumisen Hinta Alas ry:n (AHA) mukaan miljoona suomalaista...
Voit ilmoittaa KU:n verkossa myös kokouksista, tapahtumista, avoimista työpaikoista yms. Pääset selaamaan ilmoituksia viereisestä selaa ilmoituksia-linkistä.
Lisää tietoja ilmoittamisesta verkossa ja aikakauslehdessä saat mediatiedoista.
Perinteisiä tervehdyksiä voit jättää myös verkossa ilmoituspalvelussamme.
Jo yli neljätuhatta suomalaista on allekirjoittanut nettiadressin, jolla vaaditaan asumisen hintaa alas. Asumisen Hinta Alas ry:n (AHA) mukaan miljoona suomalaista...
Risto Vuorimies eli Papá Montero on saanut Kuuban kulttuuriministerin Abel Prieto Jiménezin tunnustuksen rohkeasta työstä Kuuban kulttuurin tunnetuksitekemiseksi. Kuuban suurlähettiläs...
Kansaneläkkeet nousevat ensi vuoden alusta 0,4 prosenttia. Sama indeksikorotus tulee myös perhe-eläkkeisiin, rintamalisiin, vammaistukiin sekä työttömän peruspäivärahaan ja työmarkkinatukeen. Maaliskuussa...
Kansanedustaja Matti Kangas (vas.) kysyy kirjallisessa kysymyksessään hallituksen kantaa ylisuurten eläkkeiden leikkaamiseen. – Erityisesti työeläkeyhtiöiden johtajien ylisuuret eläkkeet sotivat kansalaisten oikeudentajua...
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön SAK:n paikallisjärjestöt kokoontuvat viikonloppuna Ouluun. Kaksipäiväisessä Työn ääni -tapahtumassa valmistaudutaan muun muassa eduskuntavaaleihin ja keskustellaan SAK:n tulevaisuudesta...
Kansanedustaja Unto Valppaan (vas.) mielestä pieni palkka ja pitkät työpäivät ovat keskeisimmät syyt siihen, että perhepäivähoitajia on vaikea saada. Valpas...
– Lisääntyvien pätkä- ja silpputöiden tuomiin ongelmiin ja epävarmuuteen on puututtava. Vuokratyö on epäterve työelämän ilmiö, jolle on asetettava tiukempia rajoituksia,...
Matti Vanhanen kommentoi tilannettaan keskiviikkona ilmestyneessä Turun Sanomissa. Hän ilmoittaa harkitsevansa eduskunnan perustuslakivaliokunnalle antamiensa vastineiden julkaisemista. Vanhasen mukaan poliisin talven...
Liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja Martti Korhonen (vas.) on tyrmistynyt VR-Radan ilmoituksesta vähentää työvoimaansa sadoilla henkilötyövuosilla ensi vuoden aikana. Korhosen mukaan...
Helsingin seutu on sitoutunut vähentämään hiilidioksidipäästöjään yli kolmanneksella vuoteen 2030 mennessä. Vasta perustettu Ilmastoinfo tuo vähäpäästöisen tiedon ja ilmastoystävälliset palvelut...
Rakennusalalla oli syyskuussa työttömänä 6 775 rakentajaa. Tämä on vain reilut 300 vähemmän kuin elokuussa, vaikka varsinkin asuntojen uudisrakentaminen on kovassa...
Sosiaalidemokraatit panostaisivat hallitusta enemmän työllisyyteen, mutta ottaisivat puoli miljardia vähemmän velkaa ensi vuonna. Puolue satsaisi työllisyyden ja talouskasvun lisäksi julkisiin...
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer luovuttaa vetoomuksen Koukkuniemen puolesta Tampereen päättäjille keskiviikkona. SuPer käynnisti keväällä 2010 projektin, jonka tavoitteena on...
1. LÄHTÖ (Ryhmäajo 2100 m): Vermon keskiviikon V5-ravien avauksessa sisäradan Thomson Hoss (1) ottanee lauman heti komentoonsa. Nyt takariviin arvottu...
Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International vaatii Kiinaa vapauttamaan Nobelin rauhanpalkinnon perjantaina saaneen mielipidevanki Liu Xiaobon ja kaikki muut mielipidevangit. Liu Xiaobo tuomittiin...
Suomen ekonomiliitto SEFE esittää työaikajoustojen sisällyttämistä yhteistoimintalakiin. – Työaikajoustot ja työuralla pidempään jaksaminen vaikuttavat voimakkaasti keskenään. Työaikajoustoilla on myös selvä vaikutus...
Työsopimuslaissa on tarkoitus täsmentää määräyksiä siitä, millä edellytyksillä on mahdollisuus solmia toistuvia määräaikaisia työsopimuksia. Kolmikantainen työryhmä jätti asiasta esityksensä torstaina...
Palvelualojen ammattiliiton PAMin edustajistovaaleissa voi äänestää vielä muutaman päivän ajan. Vaalit päättyvät sunnuntaina. Äänestyskuponki pitää jättää postin kuljetettavaksi viimeistään sunnuntaina.
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL sekä sen yhteisöjäsen Tulliliitto ovat erittäin pettyneitä siihen, että valtiovarainministeriö aikoo jatkaa hanketta, jonka mukaan...
Opettajien ammattijärjestön OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen perää opetus- ja kasvatusalalle hyvinvointiohjelmaa, joka tulisi sisällyttää seuraavaan hallitusohjelmaan. Luukkainen on huolestunut opettajien...
Palkansaajien tutkimuslaitoksen uudeksi johtajaksi on valittu Seija Ilmakunnas. Hän on 52-vuotias valtiotieteiden tohtori ja tehnyt väitöstutkimuksensa kansantaloustieteen alalta. Ilmakunnas on...
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki vaatii kiirehtimään tuotantoeläinten olojen parannusta, jotta sekä eläinten turha kärsimys, että ruuan laatua uhkaava stressistä johtuvien...
Vasemmiston Jyväskylän kunnallisjärjestön syyskokous tuomitsee kaavaillut kansanedustajien kahdeksan prosentin palkankorotukset. Korotukset osoittavat kannanoton mukaan piittaamattomuutta siitä todellisuudesta, jossa yhä suurempi...
Metalliliiton auto- ja konealoille on saavutettu neuvottelutulos tämän syksyn ja ensi kevään palkankorotuksista. Lokakuun alusta palkkoja korotetaan yhden prosentin yleiskorotuksella...
Puuliitto aloitti lakon mekaanisessa metsäteollisuudessa perjantaina kello 14. Liiton hallitus hylkäsi sopimusalan johtokunnan esityksestä valtakunnansovittelijan sovintoesityksen. Myös työnantajien Metsäteollisuus ry...
Suomesta laivoilla viedyn tavaran määrä kasvoi Liikennevirasto Trafin kuukausitilastojen mukaan elokuussa kymmenen prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Viennin määrä putosi kuitenkin...
Toimihenkilöunionin (TU) hallitus hyväksyi torstaina valtakunnansovittelija Esa Lonkan sovintoesityksen ict-alan uudeksi työehtosopimukseksi. Lähes kahden vuoden mittainen sopimus nostaa lokakuussa palkkoja...
Sanomalehti Karjalainen paheksui jälkiartikkelissaan 20. syyskuuta ankarasti thaimaalaisten marjanpoimijoiden työoloja ja kohtelua Suomessa. Tutkimuksen mukaan kohtelu lähenee ihmiskauppaa. Pahimmassa tapauksessa...
Työttömyysvakuutusrahaston puskuri halutaan turvata nykyistä paremmin. Taantuman aloittamat lomautukset ehtivät nakertaa rahaston puskuria niin pahasti, että valtio päätti tukea rahastoa.
Selkokeskus on myöntänyt Vuoden selväsanainen -palkinnon Kelan viestintäyksikölle. Laitos on tänä vuonna kunnostautunut julkaisemalla selkokielisten esitteiden sarjan. Niissä kerrotaan Kelan...
Keskisuomalaiset Vasemmistoliiton kansanedustajaehdokkaat Katja Minkkinen Jyväskylästä ja Sirpa Martins Äänekoskelta seuraavat oululaisen Risto Kalliorinteen esimerkkiä ja lupaavat palauttaa kaikki saamansa...
Mekaanisen metsäteollisuuden työehtosopimuskiistaa soviteltiin tuloksetta keskiviikkona valtakunnansovittelija Esa Lonkan johdolla. Sovittelua jatketaan torstaiaamuna ja sille on varattu aikaa myös illasta...
Kansanedustaja Markus Mustajärvi (vas.) arvostelee kansanedustajien palkkioiden määräytymistä. Kansanedustajien palkkioista päättävä toimikunta teki niihin 1,5 prosentin korotuksen marraskuun alusta. Ensi...
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Merja Kyllönen vaatii, että retkeily- ja matkailumetsät sekä muut maisemallisesti merkittävät alueet on jätettävä Metsähallituksen tuloshakkuutavoitteen ulkopuolelle.
Valtiovarainministeriön kansliapäällikkö Raimo Sailas jäi keskiviikkona pitkälle sairaslomalle, joka kestää toukokuun loppuun saakka. Sairasloman syynä ovat imusolmukesyövän vaatimat hoidot. Ministeriön...
”Siilasmaan työryhmän raportin tarkoitus näyttää olevan pitkittää itsetarkoituksellisesti asevelvollisuusjärjestelmän elinikää ja edistää yhteiskunnan militarisoimista”, Aseistakieltäytyjäliitto toteaa myöhään tiistaina lähettämässään lausunnossa.
Helsingissä voidaan1990-luvulla koottujen tilastojen mukaan havaita revontulia keskimäärin kerran kuussa, Sodankylän korkeudella revontuliöitä on suunnilleen joka toinen ja Kilpisjärvellä kolme...
Vasemmistotaiteilijoiden ja kulttuurityöntekijöiden toimintaryhmä VATAK järjestää Poliittinen teatteri -seminaarin yhdessä Teatteri Vanhan Jukon kanssa. Lauantaina 2. lokakuuta klo 15 ovat...
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki kannattaa asevelvollisuutta pohtineen niin sanotun Siilasmaan ryhmän ajatusta luoda mahdollisuus neljän kuukauden varusmiespalvelukseen. Samalla hänen mielestään...
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Annika Lapintie pitää puolustusministeri Jyri Häkämiehen (kok.) asettaman asevelvollisuutta pohtineen työryhmän raporttia pettymyksenä. Positiivista siinä on hänen...
Ammattiliitto ERTOn hallitus hyväksyi tiistaina Teknologiateollisuuden ja ERTOn välisen Tietotekniikan palvelualan palkkaratkaisun. Teknologiateollisuus hyväksyi neuvottelutuloksen jo aiemmin. Sopimus merkitsee kustannusvaikutukseltaan...
Liikenneministeri Anu Vehviläisen (kesk.) mukaan liikenne- ja viestintäministeriössä ei ole valmisteilla toimenpiteitä Suomen maanteiden nopeusrajoitusten alentamiseksi. Tiistain Helsingin Sanomien mukaan...
Kaivosyhtiö Northland Resources AB on valinnut Ruotsin Pajalan kaivoksen rautamalmin kuljetussatamaksi Narvikin sataman. Esillä ollut vaihtoehto malmin kuljettamisesta Kemin kautta...
Jyväskylässä järjestetty viides Tanssin Aika -festivaali teki yleisöennätyksen ja tuplasi kävijämääränsä. Viikonlopun esityksissä oli yhteensä 2 500 katsojaa ja monet esitykset...
Satakunnan Vasemmistoliitto katsoo hallituksen epäonnistuneen täysin haja-asutusalueiden jätevesiasioiden hoitamisessa. Huonolla valmistelulla toteutettu jätevesiasetus on johtanut jätevesiasioiden ajamiseen markkinoiden armoille. Seurauksena...
Hallitus jatkaa vuodella määräaikaista lakia, joka helpottaa lyhennetyn työviikon käyttämistä lomautusmuotona. Lyhennettyä työviikkoa tekeville maksetaan täysi ansiosidonnainen päiväraha lomautuspäiviltä. Laki...
Vakuutusalan työehtosopimusneuvotteluissa on saavutettu neuvottelutulos. Sopimuksen syntyminen edellyttää vielä, että Finanssialan Keskusliiton hallitus ja Vakuutusväen Liiton edustajisto hyväksyvät neuvottelutuloksen. Työntekijäpuoli...
Jyväskylän asukasluku ylitti kesän päätteeksi 130 000:n asukkaan rajan. Väestönkasvulla ja kuntaliitoksilla asukasmääräänsä nostanut Jyväskylä on maan seitsemänneksi suurin kaupunki. Jyväskylän...
Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n puheenjohtaja Heikki Kauppi on huolissaan työmarkkinoilla yleistyvästä käytännöstä jättää työuupumuksesta kärsivät työntekijät tyhjän päälle, kun heille ei...
Keskustan puoluehallitus saa Verkkoapilan tietojen mukaan lauantaina eteensä vaatimuksen jätevesiasetuksen muutoksen keskeyttämisestä. Hallituksessa jätevesiasetus kuuluu keskustalaisen ympäristöministerin Paula Lehtomäen alueeseen.
Sivuston käyttöä seurataan mm. evästein kävijäseurannan, markkinoinnin ja mainonnan toteuttamiseksi. Tietosuojaselosteessa kerrotaan sivuston käytännöistä ja yhteistyökumppaneista.