Avainsana: Pikkujuttu

Jyväskylän kaupunki tarjoaa Laajavuoren aluetta yksityisille toimijoille.

Jyväskylä kaupittelee Laajavuorta

Jyväskylän kaupunki etsii hiihtokeskuksena tunnettuun Laajavuoreen toimijaa, joka nostaisi alueen ympärivuotiseksi ja vetovoimaiseksi matkailukohteeksi. Laajavuoren alueella sijaitsee kaupungin omistaman Laajavuori...

Kankaalta muualle töihin

Lähes 30 Kankaan paperitehtaalta työttömäksi jäänyttä paperityöläistä on löytänyt alan töitä muilta paperitehtailta. Eteläafrikkalaisen Sappi Limited päätti viime vuoden lopulla...

Virttaan Työväenyhdistys ry sai seurojentalojen kunnostusavustusta.

Kansantaloille korjausavustuksia

Kaikkiaan kaksikymmentä Kansantalojen Liittoon kuuluvaa yhdistystä pääsi tänä vuonna osalliseksi seurojentalojen kunnostusavustuksista, joita kaikkiaan oli jaossa reilu 1,5 miljoonaa euroa.

SEL tukee AKT:a

Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry antaa tukensa Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT ry:lle sopimusneuvotteluissaan. – EK pyrkii ohjaamaan julkista keskustelua ainoastaan...

Itäväylän Vasemmisto perustettu

Roihuvuoren Vasemmistoliiton toiminta-alue laajenee Herttoniemeen ja Kulosaareen. Torstaina 25.2. pidetyssä vuosikokouksessa puolueyhdistykselle hyväksyttiin uudeksi nimeksi Itäväylän Vasemmisto. Yhdistys vahvistui paitsi...

Keskusrikospoliisi tutkii nettiuhkauksia

Keskusrikospoliisin henkirikosyksikkö tutkii palautus.org-sivuston laittomia uhkauksia, joista Kansan Uutiset maanantaina kertoi. Tällä hetkellä yritetään selvittää, miltä koneelta palautus.org-sivuston materiaalit on...

Viime vuonna Loiskis kiersi ahkerasti esiintymässä muun muassa Pekka Töpöhännän juhlakonsertilla.

Loiskiksella edessä juhlavuodet

Jyväskyläläinen lastenmusiikkiorkesteri Loiskis soittaa tosiaankin työkseen. Viime vuonna orkesterille kertyi kaikkiaan 223 konserttia. Loiskiksen muusikoilla piisasi kiirettä viime vuonna aiempaa...

Lisäbudjetti ohitti pitkäaikaistyöttömät

Vasemmistoliiton puoluesihteeri Sirpa Puhakka vaatii hallitukselta toimia pitkäaikaistyöttömyyden poistamiseen. – Pitkäaikaistyöttömyys kasvaa, mutta tämä ei näy lainkaan lisäbudjetissa. Valtiovarainministeri Kataisen ministeriön...

Marian Petrescu Jyväskylä Summer Jazzissa vuonna 2009.

Marian Petresculle tunnustusta

Jyväskyläläinen jazzpianisti Marian Petrescu saa tunnustusta sekä maailmalla että kotikaupungissaan. Petrescu vastaanotti sunnuntaina Jyväskylän kaupungin kulttuurilautakunnan erityiskulttuuripalkinnon kansainvälisestä menestyksestään jazzpianistina.

Dramaattinen taistelu Flagstonen asemalla avaa Huuliharppukostajan.

Toitte kaksi hevosta liikaa

Hetket jotka jäivät 1 Elokuvahistorian vaikuttavimpia käynnistyksiä on Sergio Leonen Huuliharppukostajan (1969) 14-minuuttinen avausjakso, jossa kolme pitkätakkista konnaa saapuu rähjäiselle...

Vasemmistoliitto estää työnteon

Perjantaina 19.2. ilmestyneessä Viikkolehdessä oli sellaista tekstiä, että ei olisi uskonut sellaista löytyvän työväenlehden sivuilta. Jutussa Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki...

Kansallisteatteri ylityökieltoon

Neuvottelut Suomen Kansallisteatterin henkilökuntaa koskevasta työehtosopimuksesta katkesivat torstaina. Palvelualojen ammattiliitto PAM sekä Teatteri- ja Mediatyöntekijät TeMe julistivat ylityökiellon kansallisteatteriin vauhdittaakseen...

Suomalaiset eroavat kirkosta

Eroakirkosta.fi-sivuston markkinaosuus kirkostaeroamispalvelussa oli viime vuonna peräti 90 prosenttia eli 39 200 henkilöä. Evankelisluterilaisen kirkon jäseniä on enää 79,7 prosenttia suomalaisista.

Työnantaja hylkäsi terveysalan tessin

Yksityisten terveysalojen työehtosopimusneuvottelut mutkistuivat, kun työnantajapuolta edustavan Terveyspalvelualan työnantajaliiton hallitus hylkäsi alalla saavutetun neuvottelutuloksen uudesta työehtosopimuksesta. Työnantajapuolen neuvottelijat olivat sen...

Potkujen antaminenkin stressaa

Potkujen saaminen on yleensä ahdistava kokemus, mutta Jyväskylän yliopistossa tekeillä olevan tutkimuksen mukaan irtisanomistilanteet stressaavat myös johtajia. Jyväskylän yliopiston psykologian...

Eläinsuojelijat oikovat Vanhasta

Oikeutta Eläimille -yhdistys oikoo pääministeri Matti Vanhasta (kesk.), joka otti maanantaina blogikirjoituksessaan kantaa viime päivien turkistarhakohuun. Vanhasen mukaan turkisalan ongelmia...

Valehoitajasta rikosilmoitus Jyväskylässä

Keski-ikäinen jyväskyläläisnainen teki kolmen vuoden aikana toistuvasti sairaanhoitajan sijaisuuksia Jyväskylän kaupungin terveyskeskussairaalassa ilman asianmukaista koulutusta. Rikosilmoitus epäillystä petoksesta ja luvattomasta...

Puhakka arvostelee raiskaustuomioita

Vasemmistoliiton puoluesihteeri Sirpa Puhakka vaatii selkiyttämään ja yhtenäistämään raiskauksista annettavia rangaistuksia. – Nykyiset rangaistukset raiskauksista ovat ristiriidassa kansalaisten oikeustajun kanssa. Moni...

Sivu 121 / 133 1 120 121 122 133

Uusimmat

ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS

Lisää uusimpia

ILMOITUS
ILMOITUS

Kaupallinen yhteistyö

Tervetuloa takaisin!

Kirjaudu sisään tilillesi:

Käyttäjätunnus on sähköpostiosoitteesi. Palauta salasanasi klikkaamalla tästä.

Ongelmatilanteissa ota yhteyttä asiakaspalveluumme. Vastaamme mahdollisimman pian.

Salasanan palauttaminen

Syötä käyttäjänimesi tai sähköpostiosoitteesi salasanan palauttamista varten.