Avainsana: Pikkujuttu

Kirjoittajalla on ehdotuksia pelaamiseen liityvien ongelmien vähentämiseksi.

Pelihaittoja pienemmiksi

Suomessa noin prosentti väestöstä kärsii pakonomaisesta pelaamisesta. Pelaaminen saattaa johtaa velkakierteeseen ja ihmissuhdeongelmiin. RAY on julkisesti toivonut tunnistautuneena pelaamisen lisäämistä.

Puolustusministeri Jussi Niinistö.

Mustajärvi: Puolustusministeri hörhöilee

– Puolustusministeri Jussi Niinistö hörhöilee omiaan kyseenalaistaessaan Ahvenanmaan demilitarisoinnin, sanoo puolustusvaliokunnan jäsen, kansanedustaja Markus Mustajärvi. Niinistön sanoi lauantaina Ylen Ykkösaamussa, että...

Vanha suomalainen sananlasku sanoo, että se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. Sanonta viittaa uskomukseen, jonka mukaan äänekkäimmin syytöksestä valittava on syyllinen. Kuvassa valtiovarainministeri Petteri Orpo (vas.)  ja ulkoministeri Timo Soini.

Se koira älähtää

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo tarttui härkää sarvista ja lopetti virtahevon piilottelun sohvan takana, kun sanoi puolueensa hallituskumppanista perussuomalaisista, että perussuomalaisten...

Yle: MV-lehti saa jatkaa

Helsingin käräjäoikeus hylkäsi tänään perjantaina Helsingin poliisilaitoksen vaatimukset vastamedia MV-lehden sulkemisesta, kertoo Yle . MV-lehden verkkoviestin jakelua ei siis määrätä...

Veronika Honkasalo

Veronika Honkasalo puheenjohtajistoon

Vasemmistoliiton kolmanneksi varapuheenjohtajaksi valittiin helsinkiläinen tutkija Veronika Honkasalo, 40. Kolmannestakin varapuheenjohtajasta äänestettiin kahteen kertaan. Toiselle kierrokselle jatkoivat Veronika Honkasalo ja...

Sivu 8 / 133 1 7 8 9 133

Uusimmat

ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS

Lisää uusimpia

ILMOITUS
ILMOITUS

Kaupallinen yhteistyö

Tervetuloa takaisin!

Kirjaudu sisään tilillesi:

Käyttäjätunnus on sähköpostiosoitteesi. Palauta salasanasi klikkaamalla tästä.

Ongelmatilanteissa ota yhteyttä asiakaspalveluumme. Vastaamme mahdollisimman pian.

Salasanan palauttaminen

Syötä käyttäjänimesi tai sähköpostiosoitteesi salasanan palauttamista varten.