Ydinvoima ja golfkentät näyttävät olevan SAK:n vastaus tulevaisuuden haasteisiin. Lauri Lylyn perinteiset, vientiteollisuutta myötäilevät näkemykset antavat viitteitä siitä, että ay-liikkeen näkemykset eivät ulotu kovin pitkälle, odota kasvua huomiselta, huomisen eväin.
Ydinenergiasta ilmeisesti kaavaillaan sellun viennin korvaavaa vientiartikkelia ja metsä ja energiaklusterit jäävät kehittämättä, olemme edelleen raaka-aineiden tuottaja, maata rasitetaan (kehitetään?) kuten kehitysmaata konsanaan.
Ympäristökysymykset viitoittavat tietä tulevaisuuteen ja ne indikoivat selkeästi sitä, että tavarat ja palvelut tuotetaan entistä lähempänä lopputuotteiksi. Raaka-aineet alkavat siirtyä valmiina tuotteina, jolloin metsä, metalli ja energiaklusterit tulisi virittää tähän ympäristöä säästävään tilaan.
Tätä ei indikoinut se, että tälle perinteiselle vientiteollisuudelle yritettiin saada 0-tasoinen tessi ”päänavaajaksi”, vientiteollisuuden pääomatulojen tason turvaamiseksi.
Metsäteollisuuden kyvyttömyydestä (haluttomuudesta?) kertovat, että esimerkiksi IKEA asetti kalustovalmistuksensa Venäjän Karjalaan tai kesäkalusteemme tulevat pääosin sademetsistä. Puuveneiden valmistus ei ole pääsyt edes 20-lukuiselle, fordilaiselle liukuhihnatasolle ja puurakentamisen mahdollisuudet on laiminlyöty.
Energiaklusteria ei tarvitse kehittää nykyaikaiseksi, kun pistokkeesta saa ydinsähköä ja ylijäämän voi myydä muualle Eurooppaan. Tulevaisuus kulkee kuitenkin kohti lähienergiaa biopolttoaineiden, tuulen ja auringon voimalla.
Osaamisessa olemme maailman kärkeä tuulen hyödyntämisessä. Pienpolttotekniikassa olemme asemamme menettäneet ensin halvan öljyn ja myöhemmin sähkön ansiosta. Aurinkoenergian hyödyntämisessä – jossa on suurimmat volyymit – kuljemme lapsenkengissä, mikä on ymmärrettävää pohjoisesta sijainnistamme johtuen. Mutta tietotaidollamme tässäkin on edellytyksiä uuteen ”Nokiaan”.
Biopolttonesteiden ja -kaasujen kehittämisessä kuljemme maailman kärjessä. Ydinvoimaa ei voi sanoa ”ylimenokauden energiaksi” kuten sitä varhemmat ”viisaat” kuvasivat. Sen jäljet näkyvät ajastamme ikuisuuteen.
Ylimenokauden energiaksi – toivottavasti – voidaan kuvata palmuöljyä, jonka korvaamista ja kehitystä tutkitaan monin tavoin ja tahoin.
Mineraalivarojemme runsaus ja osaaminen luovat hyvät edellytykset kehittää metalliklusteria, jos otamme vakavasti metsä- ja energiaklusterien kehityksen edellytykset, haluamme panostaa niihin.
Maailman teollisuusalojen taantumia on syytä tarkastella ay-liikkeen roolin näkökulmasta. Onko se keskiluokkaistunut kulloisenakin aikana, ollut työnantajan kanssa samalla puttiviheriöllä?
Tätä itsetyytyväisyyden tilaa kuvaa ajassamme meidän metsäteollisuutemme tai USA:n autoteollisuuden alasajo. Kummassakaan ei ole kysymys siitä, että työntekijät olisivat saaneet liian suurta palkkaa, vaan kysymys on siitä, että on kieltäydytty katsomasta tulevaisuuteen, mitä kehityksessä mukana pysyminen edellyttää.
Esimerkkejä historiasta löytyy Englannin autoteollisuudesta, energiantuotannosta Neuvostoliiton sinkkiämpäreihin. Kysymys on siitä, mikä oli ay-liikkeen asema kulloisessakin tilanteessa. Oltiinko työnantajan, osakkeen omistajan kanssa samalla puttireiällä, unohdettiinko yhteisessä hyvässä olossa kehitysedellytykset.
Vastakkaisia esimerkkejä ay-liikkeen ja työväenliikkeen todellisesta uudistustahdosta, onnistumisesta löytyy vähintään yhtä paljon. Suomen ”maailman vahvin” ay-liike ei voi asettua samalle viheriölle taantumusvoimien kanssa?
lehti 