Koulujen terveys- ja liikuntaopetuksen sisältöä on muutettava niin, että se todella antaa ne eväät, mitä elinikäiseen terveyden- ja toimintakyvyn edistämiseen ja ylläpitoon vaaditaan.
Toki on hyvä ajatus tarjota erilaisia urheilulajeja kokeiltaviksi ja osa voi jopa innostua jostakin lajista. Koulujen viikon liikuntatuntimäärät on kuitenkin niin vähäinen, ettei siellä tämän lisäksi voi juuri muuta tehdäkään. Tämä ei ole tietenkään liikuntaa opettavien tai ohjaajien vika vaan niiden viranomaisten, jotka määräävät muiden aineiden tuntimäärät.
Terveyskasvatusta annetaan pääosin kirjallisessa muodossa, mutta liikunnallinen osuus toteutuu pääosin liikkumalla. Liikunnan toimintakykyä, liikkuvuutta, yksilöllistä liiketekniikkaa ja harjoitusvaikutusta näin ei kuitenkaan edistetä kuin ainoastaan niiden kohdalla jotka ovat jo valmiiksi fyysisesti ketteriä, nopeita ja liikunnallisia. Enemmistö peruskouluikäisistä nimenomaan yläasteella ei kuitenkaan ole näitä.
Koululiikunnalla jo ala-asteelta lähtien on tässä oleellinen merkitys. Kilpaliikunnan negatiiviset vaikutukset ja liikunta ”arvosanoineen” ovat keskeinen syy aikuisiän liikuntavastaisuuteen. Kilpailun sanotaan kuuluvan elämään, ja että koulussa ”opittu kilpaileminen kasvattaa voittajia elämän kilpakentille”.
Tänä päivänä on joka puolella nähtävissä mihin jatkuva kilpailun ylistäminen ja korostaminen pahimmillaan johtaa. Yrityselämässä pärjää henkilö (tai yritys), joka on röyhkeä ja pyrkii tavoitteisiinsa keinolla millä hyvänsä välittämättä siitä miten se vaikuttaa ympäristöön, ihmisiin ja työpaikkojen vähenemiseen. Urheilussa kaikki tietävät millä keinoilla nämä ”kilpailuun opetetut menestyksensä saavuttavat”.
Pitääkö koululiikuntakin valjastaa edistämään tätä epätervettä kehitystä, jonka vaikutukset ovat maailmanlaajuiset? Nyt olisi tilaisuus kehittää koululiikunta edistämään ensisijaisesti terveyttä ja toimintakykyä.
lehti 