Äskettäisen kyselytutkimuksen mukaan suomalaiset pitävät suurimpana yhteiskunnallisena huolenaiheena työttömyyttä.
Samalla kansalaisten enemmistö arvioi hallituksen hoitaneen työllisyyspolitiikkaa huonosti. Tässä ei tosin ole mitään uutta, sillä kahdenkymmenen vuoden ajan ovat eri hallitukset hoitaneet asian huonosti, ihmisarvoa alentavasti.
Ministerit tulevat ja menevät, mutta virkamiehet pysyvät ja hallitsevat politiikan linjauksia. Ministeri Sinnemäen tulisikin kierrättää alaisiaan, jotta löytyisi uusia ajatuksia ja työllisyyspolitiikka saataisiin hyvinvointivaltion periaatteiden mukaiseksi.
Useimmat pitkäaikaistyöttömät potevat hoitamatonta masennusta
Tällä hetkellä Suomessa tekee järkyttävä määrä ihmisiä palkatonta työtä erilaisten työvoimapoliittisten toimenpiteiden puitteissa. Sellaista voidaan kutsua orjatyövoiman käytöksi.
Palkattomassa pakkotyössä ovat useimmiten nuoret ja ikääntyvät pitkäaikaistyöttömät. Olen tehnyt yhdyskuntatyötä pitkäaikaistyöttömien parissa ja todennut, että he tahtoisivat tehdä oikeata työtä, mutta pelkäävät työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin joutumista.
Nykyisen työllisyyspolitiikan tähden useimmat pitkäaikaistyöttömät potevat hoitamatonta masennusta. Heidän ihmisarvonsa on viety.
Nyt tarvittaisiin täydellistä linjanmuutosta.
Yli 45-vuotiailla pitkäaikaistyöttömillä ei ole juurikaan paluuta normaaliin työelämään. Osittain se johtuu ammattitaidon vanhenemisesta, mutta erityisen usein työnantajien ennakkoluuloista.
Ehdotan, että yli 45-vuotiaat pitkäaikaistyöttömät vapautetaan työttömän työnhakijan roolista. Heille pitää ryhtyä maksamaan kansalaispalkkaa, joka olisi niin suuri, että muuta sosiaaliapua ei tarvitsisi etsiä. Ehkä oikea summa olisi tuhannen euron paikkeilla. Siitä maksettaisiin luonnollisesti veroa ja saataisiin eläkekertymää.
Kansalaispalkka olisi perustuslain hengen mukainen korvaus siitä, ettei julkinen valta ole kyennyt osoittamaan kansalaisille oikeaa palkkatyötä.
Jos tämä mallini toteutettaisiin, vaimenisi masennus. Kansalaispalkkalaiset alkaisivat aktivoitua. He hakeutuisivat erilaisiin vapaaehtoistoimintoihin tai suorittaisivat omaehtoista lähimmäisapua.
Syntyisi uutta sosiaalista pääomaa niin paljon, että sen arvo olisi suurempi kuin kansalaispalkan maksamiseen tarvittava menolisäys.
Tällöin voitaisiin puhua todellisesta hyvinvointiyhteiskunnasta, jossa jokaisella kansalaisella olisi täysi ihmisarvo.
Nuorella työministerillä olisi nyt tilaisuus saattaa alulle jotain radikaalia.
uutiskirje 
