Pintaa syvemmältä
Irtisanomiset ovat päivän sävel, eivätkä ainoastaan Suomessa. Kymmenettuhannet ihmiset luokitellaan yht’äkkiä tarpeettomiksi. Hyvin harvoinhan tällaisista uutisista ilahtuu, mutta joskus kuitenkin. Der Spiegel -viikkolehden pääjuttu pari viikkoa sitten tarjosi tällaista iloa – se nimittäin käsitteli investointipankkien kriisiä. Raportin mukaan kymmenettuhannet pankkiirit ovat jo saaneet potkut, ja tämän kehityksen uskotaan jatkuvan.
Jutun kokosi neljä lehden toimittajaa Frankfurtissa, Lontoossa ja New Yorkissa. Joka paikassa he kuulivat saman sanonnan: ”The party is over”, juhlat ovat ohi.
Kaikki eivät sitä sulata. Ala, joka tarjosi valtavat rikastumisen mahdollisuudet, on kuivumassa kokoon. Ainakaan toistaiseksi ei ole keksitty varsinaista uutta rahasampoa. Kyllä sekin varmaan ajan mittaan löytyy, mutta tällä hetkellä lama vallitsee alalla.
Wötzel jätti alan pelastaakseen ihmisyytensä.
Yksistään sveitsiläinen UBS ilmoitti kolme kuukautta sitten vähentävänsä 10 000 työpaikkaa investointipankkipuolelta. Irtisanomiset tapahtuivat suurelta osin välittömästi. Yt-neuvotteluja ei alalla käydä. Monet ovat joutuneet jännittämään aamulla töihin tullessaan, toimiiko heidän kulkukorttinsa vai saavatko he tylyn ilmoituksen paperilla ja lupauksen, että heidän henkilökohtaiset tavaransa kerätään ja toimitetaan kotiin. Alan henki on kova, myös näissä tilanteissa.
Voiko alan lamasta olla iloinen? Voi, eikä kyse suinkaan ole vahingonilosta. Tämän alan kieroutunut kehitys johti vuosien 2007–2008 finanssikriisiin, joka vuorostaan käynnisti nykyisen eurokriisin.
Nämä kriisit ovat myrkyttäneet kokonaisten kansakuntien elämää ja lisänneet työttömyyttä Suomessakin. YK:n alainen järjestö ennusti tiistaina maailman työttömien määrän nousevan tänä vuonna ennätyslukuun, 202 miljoonaan. Osan tästä voi laittaa finanssikriisin piikkiin.
Kriisi on johtanut vaatimuksiin pankkialan tiukemmasta säännöstelystä. Yhdysvalloissa halutaan palauttaa voimaan Glass-Steagall-laki, joka erotti yleispankkitoiminnan ja investointipankkitoiminnan toisistaan. Kun laki peruttiin vuonna 1999, investointipuoli ryhtyi käyttämään myös tallettajien varoja keinotteluun. Kun kupla puhkesi, monet pankit ja eräät vakuutusyhtiöt joutuivat suoritustilan partaalle, mikä pakotti valtion sijoittamaan valtavia summia pankkitukeen tallettajien suojelemiseksi.
Mutta pankkialalla halutaan toimia entiseen malliin. Tällä viikolla käynnistyneessä Maailman talousfoorumissa Davosissa johtavat pankkimiehet ovat ryhtyneet puolustukseen.
UBS:n puheenjohtaja Alex Weber myönsi ylilyöntejä tapahtuneen, mutta hän piti turhana keskustelua pankkien pilkkomisesta. Kaikkia toimintamuotoja tarvitaan – ”lasta ei pidä heittää pois pesuveden mukaan”.
Amerikkalaisen JP Morgan Chase & Co -pankin pomon Jamie Dimonin mukaan pankkeja tarvitaan, ilman niitä mikään ei toimi. Tällaiset puolustuspuheet ovat uutta alalla, jossa pankit ovat pitäneet itseään maailman omistajina ja Björn Wahlroosin ylimielisyys on normaalia.
Siinähän herrat ovat oikeassa, että investointipankit alun perin suorittivat yhteishyödyllisiä tehtäviä, järjestivät teollisuudelle rahoitusta, avustivat yrityskaupoissa ynnä muuta. Mutta jossain vaiheessa, ja varsinkin 1990-luvulla, tämä ei enää riittänyt, vaan ryhdyttiin valuuttakeinotteluun ja muihin vähemmän yleishyödyllisiin keinoihin rahan ansaitsemiseksi.
Keksittiin yhä monimutkaisempia tuotteita ja pyrittiin tasaamaan riskejä pakkaamalla näitä tuotteita – jotka suurelta osin sisälsivät amerikkalaisia asuntoluottoja – valtaviin paketteihin, joita myytiin ympäri maailmaa. Palkattiin maailman terävimpiä (ja rahanhimoisimpia) aivoja kehittämään toimintaa ja minimoimaan riskejä. Tässä epäonnistuttiin surkeasti. Riskit päinvastoin kasvoivat niin suuriksi, että ne toteutuessaan iskivät ei ainoastaan pankkeja vaan kokonaisia kansakuntia vastaan.
Der Spiegelin haastattelema Rudolf Wötzel toimi 2000-luvun alkupuolella investointipankin päällikkönä, kunnes jätti alan pelastaakseen ihmisyytensä. Nyt hän toimii retkeilymajan johtajana Sveitsin vuoristossa, mutta haluaa edelleen osallistua keskusteluun alan tulevaisuudesta. Alaa tarvitaan hänen mukaansa edelleenkin, mutta sen on ”pakko muuttua perusteellisesti ja välittää julkisuuteen sosiaalinen ja taloudellinen tehtävänsä itsekriittisellä ja rakentavalla tavalla”.
Wötzel uskoo, että alan ongelmat johtuvat osittain rekrytointitavoista. Nyt palkataan ihmisiä etupäässä muutamasta huippuyliopistosta, jotka ”tuottavat tietyntyyppistä virtaviivaistettua väkeä”. Pankissa he yhdenmukaistuvat lisää. Riskejä ottamalla kasvattaa pankin tulosta ja omia ansioita. Finanssikriisin yhtenä tärkeänä syynä oli investointipankkien palkitsemiskulttuuri, joka suosi riskinottoa.
Kadun miehen näkökulmasta irtisanotuilla pankkimiehillä ja -naisilla ei pitäisi olla hätää. He ovat yleensä ansainneet niin paljon, että niillä rahoilla pitäisi voida elää loppuelämänsä. Mutta tämä ei aina auta. Eräs alan sisäpiiriläinen sanoi Der Spiegelille: ”Raha on kuin suolavesi. Mitä enemmän sitä juo, sitä janoisemmaksi tulee.”
uutiskirje 
