Ranskalaisfilmi White Material (2009) huokuu tiivistunnelmaista, visuaalisesti painottunutta kerrontaa. Repliikit ovat lyhyitä ja vähäisiä, kuvat puhuvat puolestaan. ”Puhtaan elokuvan” dramaturgia hallitsee.
Isabelle Huppert on päähenkilö, keski-ikäinen valkoinen nainen ja kahviplantaasin pyörittäjä jossain ranskankielisessä afrikkalaisessa maassa. Plantaasi tyhjenee työntekijöistä, syynä lähituntumaan edenneet väkivaltaiset poliittiset levottomuudet. Nainen ei anna periksi, hänen tyhmänrohkea itsepäisyytensä saa lähes pakkomielteenomaisia piirteitä. Ex-mies (Christopher Lambert) tajuaa tilanteen, parikymppinen jälkikasvu (Nicolas Duvauchelle) on tyhjäntoimittaja ja altis sekoilulle.
White Material vakuuttaa sekä poliittisena draamana että naisen muotokuvana. Isabelle Huppertin fyysinen hentous haastaa onnistuneesti roolihahmon peräänantamattomuuden. Yksilöpsykologiset ja yhteiskunnalliset jutut nivoutuvat mallikkaasti yhteen.
Pieneen tilaan on mahdutettu tyylikkäästi paljon asiaa, on kysymys sitten kolonialismin kaiuista, rotujännitteistä, perhesidonnaisuuksista tai yksilökohtaloista. Jatkuvan väkivallan uhan alle tuo oman sähköisyytensä lapsisotilaiden näkyvä lasnäolo.
Väkevä aihe ja kerronnan taiten kudottu epädramaattisuus kohtaavat mallikkaasti. Käsivarakuvauksen erikoislähikuvat ja kuvakulmat vaikkapa ihmiskasvoista ovat mietittyjä, johdonmukaisia ja toimivia. Ohjaaja Claire Danesilla on hienovaraisen persoonallinen tekijän käsiala.
White Material. Yle Teema keskiviikkona klo 21.45
uutiskirje 
