Elokuvassa Harjunpää ja pahan pappi (2010) tarina kulkee tiivistunnelmaisissa merkeissä huipentumaan saakka. Päätös on homman rauhoittelua kliseiseen ”loppu hyvin, kaikki hyvin” -tyyliin.
Leo Viirret on työstänyt Matti Yrjänä Joensuun romaanista viihdyttävän rikos- ja poliisijännärin. Aineksia on myös tavallista repäisevämmäksi moraliteetiksi. Juonikuvio on sopivasti mutkikas ja värikäs. Leffa on genre-mielessä ammattitaitoinen tuote, suomalaisen järeä vastine Beck- ja Wallander-filmeille.
Olli Saarela ohjaajana ja Benjamin Mercer leikkaajana ovat panostaneet menevään meininkiin, mikä alkupuolella ilmenee musavideomaisena tarpeettomana hurjasteluna. Peter Franzen hallitsee nimiroolissa vakuuttavasti näyttämöä, keskeisissä naisrooleissa ovat Irina Björklund puolisona ja Jenni Banerjee Harjunpään läheisimpänä työtoverina.
Pieni huvittava yksityiskohta on, että Mäen (Ville Virtanen) johtaman rikospoliisiyksikön usean jäsenen ulkonäkö tuo mieleen paremminkin lain vastakkaisella puolella operoivat liivikerholaiset. Näkyvimmin on esillä Krankke (mainio Jorma Tommila). Kengu on Tommi Korpelan ikimuistoisesti fyysistämänä suomalaisen elokuvan kaikkien aikojen peto isäksi. Äijä on luonteva kohde Vanhaa testamenttia omien kokemustensa pohjalta päivittävän huppupään (Sampo Sarkola) ristiretkellä.
Tältä pohjalta kerrostalon pihalla on luvassa varsinainen ”Johanneksen ilmestys”.
Harjunpää ja pahan pappi. TV1 sunnuntaina klo 21.05
uutiskirje 
