Romania ei hyväksy Euroopan unionin esittämää pakolaisten jakoa sitovilla kiintiöillä.
Romanian presidentti Klaus Johannis toteaa (romaniaksi), että EU:n toimintatapa asiassa ei ole oikea.
””Pakollinen kiintiö on laskettu hyvin byrokraattisesti jäsenvaltioita kuulematta.”
Romania on kärsinyt epäoikeudenmukaisuutta Schengen-kysymyksessä.
Johannis on myös sitä mieltä, että pakolaiskriisi ei ratkea EU:n ehdottamilla tavoilla.
Keskiviikkona EU:n komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker esitti 160 000 pakolaisen jakamista EU:n jäsenmaihin sitovilla kiintiöillä. Jo aiemmin EU sopi kymmenien tuhansien pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden sijoittamisesta.
Romanian osuus yhteensä olisi (romaniaksi) 6 351 pakolaista.
Vaatii vastineeksi
Schengen-alueeseen pääsyä
Romanian pääministeri Victor Ponta ilmoitti (englanniksi) maanantaina, että maa haluaa Schengen-alueeseen (suomeksi), jos EU ottaa käyttöön sitovat kiintiöt.
”Romania on kärsinyt epäoikeudenmukaisuutta Schengen-kysymyksessä. Jos he haluavat antaa meille velvollisuuksia, heidän täytyy antaa meille oikeuksia.”
Joidenkin Shengen-alueen jäsenmaiden mielestä Romanian pitää muun muassa taistella kovemmin korruptiota vastaan.
Shengen-alueen mailla ei ole matkustusrajoituksia eikä rajatarkastuksia. Schengen-alueeseen kuuluu 26 eurooppalaista maata.
Euroopan unionin jäsenmaista siihen eivät kuulu Romania, Bulgaria, Kroatia, Kypros, Britannia ja Irlanti. Alueeseen kuuluvat EU:n ulkopuolisista maista Sveitsi, Norja ja Islanti.
”Majoitustilaa vain 1500:lle”
Pontan mukaan Romaniassa on majoitustilaa tällä hetkellä vain 1500 pakolaiselle. Kesällä sovittiin, että maahan saapuisi 1 705 pakolaista. Nyt EU:n mukaan Romania ottaisi siis 4 646 pakolaista lisää.
Romaniassa asuu noin 20 miljoonaa ihmistä. Romania liittyi Euroopan unioniin vuonna 2007.
Romanian ja muidenkin EU:n kiintiöitä vastustavien maiden kantaa käsitellään 14. syyskuuta pidettävässä EU:n sisäministereiden kokouksessa Brysselissä.
Romania ei ole silti ollut toimeton pakolaisten suhteen.
Maa ilmoitti perustavansa (romaniaksi) parlamentaarisen komission selvittämään maahanmuuttoa, pakolaisia ja turvapaikanhakijoita koskevia asioita.
Presidentti haluaa
pääministerin eroavan
Samaan aikaan pakolaisten kanssa Romanian sisäpolitiikkaa heiluttaa pääministeri Pontaa koskevat epäilyt (suomeksi).
Romanian korruptionvastainen virasto aloitti kesäkuussa tutkimukset. Virasto epäilee Pontan syyllistyneen väärennökseen, veronkiertoon ja rahanpesuun.
Ponta on kieltänyt syyllistyneensä epäiltyihin tekoihin. Pontan mukaan syytökset ovat luonteeltaan poliittisia.
Romanian parlamentti ei hyväksynyt(suomeksi) pääministerin syytesuojan purkamista.
Presidentti Johannis on toivonut Pontan eroavan tehtävästään.
Ponta on sanonut voivansa erota, jos presidentti Johannis vahvistaa (englanniksi) kirjallisella sopimuksella, että seuraava pääministeri tulisi nykyisen hallituspohjan puolueesta.
Johannis ja Ponta olivat vastakkain presidentinvaaleissa. Johannis valittiin presidentiksi keskusta-oikeistolaisen kansallisen liberaalipuolueen ehdokkaana. Ponta edustaa sosialidemokraattista PSD-puoluetta.