Valtiovarainministeriö on evästänyt suomalaista vaalikeskustelua esittämällä yhdeksän miljardin euron sopeutustoimia kahdelle seuraavalle hallituskaudelle. Merkittävä osa tästä sopeutuksesta tarkoittaa käytännössä leikkauksia rapistuvan hyvinvointivaltion ydinalueisiin, vaikka ministeriö ei tätä tietenkään voi edellyttää.
Porvaripuolueet ovat ottaneet nämä sopeutusehdotukset innolla vastaan ja käyttävät ministeriön avausta vaalikeskustelun agendan muokkaamiseen. Kahdeksan vuoden tauon jälkeen Suomi on saanut jälleen leikkausvaalit, joissa keskustellaan sillä lähtöoletuksella, että menoleikkauksia on tehtävä nyt. Poliitikkojen tehtäväksi jää valita, mistä leikataan.
Valtiovarainministeriöllä on erityistä agendavaltaa suomalaisessa politiikassa. Esimerkiksi tutkija Lauri Holappa on kiinnittänyt huomiota siihen poikkeuksellisuuteen, jolla ministeriö käytännössä rajaa poliittisen vasemmiston talouskeinojen valikoiman realistisen politiikan ulkopuolelle. Ministeriön otetta politiikasta voi tarkastella tyypillisenä esimerkkinä virkamiesvallasta, joka esiintyy näennäisen epäpoliittisena.
Valtiovarainministeriöllä on erityistä agendavaltaa suomalaisessa politiikassa.
On lopulta veteen piirretty viiva, millaista ministeriön evästystä poliitikoille pidämme puhtaan poliittisena ja millaista ainoastaan ”asiantuntijatietona”. Asian voisi muotoilla niinkin, että valtaa tavoittelevan ryhmän kannattaa asettaa ensisijaiseksi tavoitteekseen kääntää valtion asiantuntijat myönteiseksi omalle ajattelutavalleen. Mikä olisikaan vakuuttavampaa kuin se, että ministeriön asiantuntijat antavat takeen oman politiikan oikeasuuntaisuudelle?
Nykyisen leikkauslinjan vastustaminen edellyttää, että uskoo vaihtoehtoiseen käsitykseen politiikan tilasta ja mahdollisuuksista kuin valtion virkamiehet. Lopulta kyse on siis siitä, millaisia vaikutuksia uskomme saavamme aikaan jaetussa todellisuudessa.
Näkökulman vaihdos ”vastuullisesta tiimipelaajasta” velkainvestointeja tekeväksi tuhlariksi asettaa helposti poliittisen ryhmän epäsuosioon mediassa. Se saattaa vaikuttaa myös äänestäjien suosiollisuuteen ainakin hetkellisesti. Vasemmisto joutuukin joka hetki valitsemaan, yrittääkö se leikkiä vastuullista nykyisen kapean politiikan pelitilassa, vai ryhtyykö se raivaamaan jonkinlaista omaa suuntaa.
Paradoksaalista kyllä, mallia kannattaisi ottaa perussuomalaisilta. Perussuomalaiset ovat keskittyneet luomaan omaa vaihtoehtoista julkisuutta vuosien ajan. Se on tarkoittanut avoimen halveksuvaa suhtautumista valtavirtaista mediaa kohtaan, oman puoluelehden ensisijaistamista ja keskustelupalstojen synnyttämän julkisuuden ruokkimista.
Perussuomalaisten tapauksessa tämä on tarkoittanut tietenkin myös avoimen rasismin, tieteenvastaisuuden ja yleisen sekoilun täyttämää mediatodellisuutta. Oman näkökulman levittämisessä yhteiskunnalliseen todellisuuteen on onnistuttu, vaikka näkökulma ei meitä miellyttäisikään.
Poliittisen vasemmiston on vähän vastaavalla tavalla ainakin osin laitettava sivuun porvarillisen median pääkirjoitustoimittajien ja virkamiesten mielipiteet vastuullisesta tulevaisuuspolitiikasta. Jos halutaan kunnolla huolehtia ihmisten terveydestä, lastenhoidosta, koulutuksesta ja sopeuttaa yhteiskuntaa ilmastokriisiin, on pyrittävä ottamaan valtiontalous haltuun, luovuttava velkapelosta ja kunnollisuuden mielikuvan tavoittelemisesta.
Kukaan ei voi määritellä, mikä on mahdollista etukäteen.
Porvarillisesta näkökulmasta yhteiskunnassa tuottavaa on yritystoiminta ja kaikki muu on kuluerä. Tämä politiikka aitaa yhteisiä resursseja ja kääntää ne tulovirroiksi itselleen. Niinpä välttämätön ja yhteiskuntaa ylläpitävä hoiva näyttäytyy ensisijaisesti ongelmana ja toissijaisesti mahdollisuutena kääriä rahaa yksityisiin taskuihin.
Julkinen hoiva on helppo ajaa kriisiin, kun tilinpidossa sillä ei ole ”tuottavaa” tehtävää. Vasemmistopolitiikan fundamentaali lähtökohta pitäisikin olla kääntää tämä asetelma nurin. Tulisi luoda instituutioita, joilla huolehditaan ihmisistä ja estetään yhteisten varantojemme kääntäminen yksityiseksi vauraudeksi.
Kokoomuksen Elina Valtonen on määritellyt vasemmiston kolmen v:n kautta, jotka ovat velka, verotus ja valtiokapitalismi. Aivan oikein, nämä ovat jonkinlaisia alustavia välineitä, joilla voidaan tavoitella nykyisen äärimmilleen kuristetun sosiaalipalvelujen kentän elvyttämistä. Yhteiskunta tarvitsee kuitenkin pidemmälle menevää uusien instituutioiden rakentamista.
Nykyisessä globaalisti verkottuneessa kapitalismissa valtiollisen tason politiikan liikkumavara on rajoitettu. Emme joudu kuuntelemaan ainoastaan mediaa ja ministeriötä, vaan myös markkinoita, joiden irrationaalinen ja itseään vahvistava signaalien peli voi tuottaa tuhoisia vaikutuksia yksittäisen valtion taloudelle.
On kuitenkin välttämätöntä testata, mikä kaikki on oikeasti mahdollista sen sijaan, että annetaan ministeriön tai porvaripoliitikkojen määritellä todellisuus puolestamme. Politiikkaa kutsutaan mahdottoman taiteeksi juuri siksi, että kukaan ei voi määritellä etukäteen, mikä on mahdollista. Pelitila on joka kerta selvitettävä uudelleen kokeilemalla käytännössä.
uutiskirje 
