Suuret muutokset toteutuvat harvoin nopeasti. Äärioikeisto ei noussut hetkessä parrasvaloihin ja vallan kamareihin, vaan se vaati pitkäjänteistä työtä ja ennen kaikkea otolliset yhteiskunnalliset olosuhteet.
Eriarvoisuuden syveneminen, teollisuuteen iskenyt murros ja lopulta vuoden 2008 finanssikriisi muodostivat myrkyllisen yhdistelmän, josta äärioikeisto onnistui hyötymään. Siihen äärioikeisto toki tarvitsi omia hyödyllisiä idioottejaan, kuten Timo Soinin, joka tarjosi vallanhimossaan heille alustan.
Äärioikeistolaiset poliitikot ovat onnistuneet muuttamaan Suomessa käytettyä kieltä. Monet sanat ja tavat puhua ihmisistä, mitkä nyt tuntuvat monille normaalilta, olisi vielä parikymmentävuotta tuomittu jyrkästi. Jotain kertoo se, että uutistenlukija ei hämmästele vaan lausuu sanan maahantunkeutuja kakistelematta katsojille.
Muut uhkat ovat puheissa väistyneet, kun täysimittainen sota on palannut Eurooppaan.
Varsinainen koetinkivi Suomella on edessään, kun pohditaan vastausta Venäjän toimiin. Dilemma on melkoinen, kun vastassa on valtio, joka ei kunnioita mitään kansainvälisen oikeuden periaatteita – se halveksii niitä. Samalla Venäjä ei jätä ensimmäistäkään mahdollisuutta käyttämättä, jos se pääsee syyttämään kansainvälisillä areenoilla toista valtiota näiden periaatteiden rikkomisesta.
Siksi vastauksen kanssa pitää olla tarkka. Hyvän esimerkin on antanut tasavallan presidentti Sauli Niinistö, joka on korostanut esimerkiksi Ahvenanmaan kohdalla kansainvälisten sopimusten merkitystä. Jos vaatii muilta sääntöjen noudattamista, silloin niitä pitää noudattaa myös itse.
Ja tämän vuoksi itärajalla on paljon pelissä. Jos Suomi on nyt valmis romuttamaan kansainvälisen oikeuden periaatteet, on portti pimeyteen avattu. Sen jälkeen voi aina sanoa, että olemme aiemminkin rikkoneet sopimuksia, miksi emme rikkoisi niitä siis nytkin.
Tämä ei tarkoita, että Venäjän rikolliseen toimintaan ei pitäisi puuttua. Totta kai pitää. Totta on myös se, että kyse ei ole turvapaikanhakijaongelmasta. Suomi kyllä pystyy ottamaan vastaan nyt tulevat ihmiset, mutta ongelma on siinä, että Venäjä tulee siinä tapauksessa todennäköisesti jatkamaan toimintaansa.
Dilemma on iso. Hätää kärsiviä pitää auttaa, mutta miten toimia, jos toinen valtio käyttää heitä hyväkseen ja työntää toisen maan rajalle.
Vasemmistolle tämä on vaikeaa aikaa. Äärioikeiston kanssa liittoutunut porvari nukkuu hyvin, kun militaristinen puhe ja ”oma kansa ensin” -ajattelu ovat nousussa. Muut uhkat ovat puheissa väistyneet, kun täysimittainen sota on palannut Eurooppaan – kiitos imperialistisen ja fasistisen Venäjän.
On paljon puhuvaa, että presidenttiehdokkaista Li Andersson on lähes ainoana puhunut luontokadon ja ilmastokriisin merkityksestä. Ne muodostavat yhdessä kaikkein suurimman turvallisuusuhkan Suomelle ja ihmiskunnalle.
Monikriisien maailmassa vastaus ei löydy peräpeilistä, johon oikeisto tuijottaa. Jos koskaan on tarvittu toisenlaista maailmaa, niin nyt. Vasemmiston tehtävä on rakentaa siitä sellainen, jossa heikoimmatkin ovat turvassa.
Pääkirjoitus julkaistiin KU:n joulukuun numerossa.
uutiskirje 
