Avainsana: Ykkösjuttu

- Kyse oli puhuttelusta, sellaiseksi se muodostui, kuvaa Ele Alenius tapaamista, johon suurlähettiläs Kovalevin ohella osallistui lähetystöneuvos ja tulkki. Hän itse oli yksin.

Ele Alenius ei taipunut painostukseen

Ele Alenius: ”Ihmiskunta ajelehtii. Sen täytyisi vihdoin saada kehitys hallintaansa. Tämä vapaan kehityksen maailman aikakausi alkaisi olla jo ohitse. Maailma on tilanteessa, jossa ollaan siirtymässä teollisesta aikakaudesta tieteen ja teknologian aikakauteen. Tarvitaan kokonaan uusi yhteiskunnallinen ajattelu.”

Kun läheinen loittonee luotasi

Eläkkeellä olevan opettaja-kirjailija Veikko Huotarisen elämä muuttui, kun hän joutui muistisairaan vaimonsa omaishoitajaksi. Läheisen hoitaminen on myös avannut uusia näkökulmia elämään.

Matthew Rotschild toimii päätoimittajana vasemmistolaisessa The Progressive -aikakauslehdessä.

Madison on Amerikan vasemmistolaisin kaupunki

Wisconsinin pääkaupungissa Madisonissa on ihan normaalia olla vasemmistolainen. Oikeistolaiset oudoksuvat kaupunkia, jossa osoitetaan mieltä, pyöräillään, kierrätetään ja keskustellaan vakavissaan vaikkapa vasemmistolaisesta presidenttiehdokkaasta ja elämästä sosialistisessa USA:ssa.

Sivu 116 / 161 1 … 115 116 117 … 161

Uusimmat

ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS

Lisää uusimpia

Tervetuloa takaisin!

Kirjaudu sisään tilillesi:

Käyttäjätunnus on sähköpostiosoitteesi. Palauta salasanasi klikkaamalla tästä.

Ongelmatilanteissa ota yhteyttä asiakaspalveluumme. Vastaamme mahdollisimman pian.

Salasanan palauttaminen

Syötä käyttäjänimesi tai sähköpostiosoitteesi salasanan palauttamista varten.